Katso kuva- ja videokooste aatonaaton maakunnallisesta juhlakamppailusta

26.06.2011

JJK jatkoi tappiotonta kotitaivaltaan vuoden 2011 Veikkausliigassa torstaina 23.6. juhannuspelissä jossa vastaan asettui FC Honka. Pisteet jaettiin 2-2 tasatuloksella vaikka Ketut painoivat kovaa päälle varsinkin ottelun loppuhetkillä.

Valokuvaajamme Jussi Reinilä ei säikkynyt pientä sadetta, joten tässä tuttuun tapaan ottelun helmet kinofilmille ikuistettuina.

VINKKI: Klikkaa ensimmäistä kuvaa niin pääset katsomaan kuvaesityksen ja siirtymään nuolinäppäimillä kätevästi kuvasta toiseen.

 

Niko Markkula pelasi huimalla itseluottamuksella kunnes joutui valitettavasti jättämään kentän jo varhaisessa vaiheessa. Onneksi tälli ei ollut sen vakavampi ja juhannustaukokin tuli hyvään saumaan.

Niko Markkula pelasi huimalla itseluottamuksella kunnes joutui valitettavasti jättämään kentän jo varhaisessa vaiheessa. Onneksi tälli ei ollut sen vakavampi ja juhannustaukokin tuli hyvään saumaan.

 

Jyväskylän oma poika Touko Tumanto palasi avauskokoonpanoon menestyksellä.

Jyväskylän oma poika Touko Tumanto palasi avauskokoonpanoon menestyksellä.

 

Jamppa oli jälleen vauhdissa ja hassutti vastustajan puolustuspäätä Juhannuksen kunniaksi.

Jamppa oli jälleen vauhdissa ja hassutti vastustajan puolustuspäätä Juhannuksen kunniaksi.

 

Kapteeni Hyyrynen painoi läpi ottelun ja näytti mistä Ketut on tehty.

Kapteeni Hyyrynen painoi läpi ottelun ja näytti mistä Ketut on tehty.

 

Maestro Manninen ja vauhtia vaikka muille jakaa - huhut kertovat tietyn Paatelaisen herran hamunneen Manun puhelinnumeron viime viikolla pikavalintaansa...

Maestro Manninen ja vauhtia vaikka muille jakaa – huhut kertovat tietyn Paatelaisen herran hamunneen Manun puhelinnumeron viime viikolla pikavalintaansa…

 

Gruborovics ja kolme vastustajan puolustajaa, tietäähän sen mitä siitä tulee. Maali.

Gruborovics ja kolme vastustajan puolustajaa, tietäähän sen mitä siitä tulee. Maali.

 

Jes!

Jes!

 

Antto Tapaninen joutui paikkaamaan kinttunsa loukannutta Marsua haastavaan tilanteeseen mutta hoiti tonttinsa enemmän kuin kunnialla.

Antto Tapaninen joutui paikkaamaan kinttunsa loukannutta Marsua haastavaan tilanteeseen mutta hoiti tonttinsa enemmän kuin kunnialla.

 

Juhannuksen juhlaottelussa nähtiin myös suomalaista kansanperinnettä eli painimista.

Juhannuksen juhlaottelussa nähtiin myös suomalaista kansanperinnettä eli painimista.

 

Manu ajoi sisään ja kaadettiin pilkun arvoisesti.

Manu ajoi sisään ja kaadettiin pilkun arvoisesti.

 

Grubo ja kauden kahdeksas maali.

Grubo ja kauden kahdeksas maali.

 

Pieni vesisade ei hiljennä Harjun Poikien laulua!

Pieni vesisade ei hiljennä Harjun Poikien laulua!

 

Hongan veräjänvartija maalipuineen esti Kettulauman lisäosumat.

Hongan veräjänvartija maalipuineen esti Kettulauman lisäosumat.

 

Tulinen taistelija Jarkko Ogi Okkonen puski tästä voittomaalin yli 2600 ihmisen mielestä - valitettavasti tuomarikolmikko ei kuulunut tähän joukkoon.

Tulinen taistelija Jarkko Ogi Okkonen puski tästä voittomaalin yli 2600 ihmisen mielestä – valitettavasti tuomarikolmikko ei kuulunut tähän joukkoon.

 

Tommi Kari oli pelkkää superiutta tullessaan kentälle 73. peliminuutilla. Tämä vapari kolahti ylärimaan.

Tommi Kari oli pelkkää superiutta tullessaan kentälle 73. peliminuutilla. Tämä vapari kolahti ylärimaan.

 

Kettujen juhannushuuto - kiitos!

Kettujen juhannushuuto – kiitos!

 

Bongaa myös videokooste ottelun kohokohdista yhteistyökumppanimme Keskisuomalaisen verkkosivuilta – 11.7. mennään taas Harjulla, tervetuloa!