Jori Särkkä palaa JJK:n valmennukseen – ”Työmiehen paluu”

23.11.2021

JJK:n valmennusryhmä kasvaa varsin tutulla nimellä, kun pitkään kettupaitojen mukana ollut Jori Särkkä tekee paluun maalivahtivalmentajaksi. Särkkä palaa JJK:hon oltuaan kahdeksan kauden ajan Veikkausliigassa ensin SJK:n ja sitten KuPS:n riveissä.

Särkkä kuuluu Suomen maalivahtivalmentajien kokeneimpiin ja arvostetuimpiin: ura niin seurajoukkueissa kuin maajoukkueissakin on kestänyt jo useamman vuosikymmenen ajan. Jyväskyläläisessä jalkapallossa Särkkä on ollut mukana jo JJK:n edeltäjän JyP-77:n aikoihin. Kauden 2013 jälkeen tie vei Jyväskylästä Seinäjoelle SJK:n riveihin ja sieltä edelleen Kuopioon syksyllä 2017.

– Takana on antoisat kahdeksan vuotta, joiden aikana on ehtinyt kokea ja oppia paljon. Olen saanut oppia monelta hyvältä valmentajalta, tavannut paljon hyviä pelaajia – kaiken kaikkiaan tämä on ollut hieno opintomatka, jonka jälkeen on mahtavaa palata taas kotikonnuille!, Särkkä tunnelmoi.

Opintomatka on ollut kokemusten lisäksi menestyksekäs myös palkintojen valossa. Vuodet kahden Veikkausliigan kärkiseuran mukana kartuttivat palkintohyllyä peräti 13 eri mitalilla kaikki kilpailut huomioiden.

– Vuosiin mahtuu monia hienoja pelejä niin Suomen kentillä kuin Euroopassakin. Samalla on huomannut sen, että nykyjalkapallossa on aina vain vahvemmin kyse yhteistyöstä: kun tiimi toimii hyvin, tulostakin tulee. Palkintojen takiahan tätä kukaan ei tee, mutta ne ovat hyvä bonus siitä, että tehdään hyvää työtä.

Juha Pasoja (vas.) ja Kari Martonen (oik.) toimivat Särkän aisapareina JJK:n valmennuksessa kaudella 2012

Särkkä juhli kuluvan vuoden aikana 60-vuotispäiväänsä, mutta valmennustöiden suhteen vauhti ei ole hiipumassa, vaan konkari haluaa kehittyä valmentajana. Siihen Särkkä näkeekin JJK:ssa nyt hyvän mahdollisuuden.

– Muualla vietetyt vuodet vahvistivat entisestään sitä näkemystä, että sitoutuminen ja intohimo ovat tärkeitä – samoin entisestään on myös vahvistunut käsitys vuorovaikutuksen tärkeydestä niin valmennusryhmän kesken kuin valmentajan ja pelaajien välilläkin. Siitä syntyy luottamus, jonka pohjalle voi rakentaa hyvää yhteistyötä. Itse olen ajan mittaan oppinut myös kaiken aikaa paremmin hahmottaman tietynlaisen ison kuvan koko tekemisessä ja rytmittämään työtä niin, että osaa tehdä juuri oikeat asiat oikeaan aikaan.

– JJK:ssa on nyt hyvä draivi päällä: halutaan kehittää jalkapallotoimintaa ja kehittyä seurana samalla kun tähdätään korkeammalle. Toiminta on myös vakaalla pohjalla. Tämä on itsellenikin hieno mahdollisuus ja haaste päästä rakentamaan jotain uutta!

Uutta on JJK:ssa nyt myös päävalmentaja, kun SJK:sta saapuva Toni Lehtinen ottaa ohjat joulukuun alussa. Komean peliuran hyökkääjänä tehnyt Lehtinen on jyväskyläläisessä seurafutiksessa uusi kasvo, mutta Särkälle tuttu jo pitkältä ajalta.

– Olen tuntenut Tonin pitkään: jo 20 vuoden takaa nuorisomaajoukkueesta. Sittemmin hän on pelaajana ollut yhtä aikaa niin Hakassa kuin SJK:ssakin ja myös valmennuksessa ehdittiin tehdä töitä yhdessä jo Seinäjoella. Nyt Toni on nuori valmentaja, jolla selkeästi on kova halu kehittyä. Sellainen on todella motivoivaa myös itselle ja kaiken kaikkiaan on helppo alkaa tehdä töitä tällaisessa ympäristössä!

Vuonna 2019 Särkkä (vas.) palkittiin Palloliiton kultaisella ansiomerkillä ja nimettiin JJK:n Hall of Fameen.

Millaisista asioista maalivahtivalmentajan osalta työ sitten koostuu?

– Omalta osalta suunnittelu on erittäin iso osa työstä, usein jopa se rankin osa. Hyvin suunniteltu on kuitenkin puoliksi tehty ja siksi siihen kannattaa panostaa. Jo aiemmin mainittu vuorovaikutus on suuressa roolissa: luodaan pelaajien kanssa sellainen hyvä luottamus ja yhteiset tavoitteet, joiden eteen työtä ruvetaan tekemään.

Työnteon merkitystä Särkkä haluaakin alleviivata myös pelaajille.

– Ennen kaikkea työntekoa tämä homma on, kovaa työtä. Sitä haluankin korostaa myös nuorille pelaajille: mikään ei tule vain toivomalla! Pelaajistossa on täällä paljon nuorta lahjakkuutta ja nyt lähdetään auttamaan heitä siinä, että he pystyvät antamaan aina parastaan.

Paluumuuttaja lähettää terveiset myös katsomon puolelle.

– Makeeta tulla takaisin! Vaikka JJK:n sarjatasot ovat vaihdelleet, kannattajat ovat aina pitäneet tasonsa ja se on hienoa – heillehän tätä myös tehdään. Mukava nähdä taas!

 

Kuvat: Jussi Reinilä ja Mari Nokelainen