JJK:lta vahva ensimmäinen puoliaika – FF Jaro vei kuitenkin pisteet toistamiseen

05.07.2018

JJK:n kolmen kotiottelun putki päättyi keskiviikkona. FF Jaro haki niukan voiton Harjulta, vaikka ensimmäisellä puoliajalla nähtiin pallollisesti kauden parasta JJK:ta. Lopputulos 0-1 (0-0).

JJK lähti haastamaan tutulla miehistöllä Ykkösen kärkitaistelussa vahvasti mukana olevaa FF Jaroa. Iloisimpana uutisena avauskokoonpanossa oli sairastuvalta paluun tehnyt Samu Suoraniemi, joka oli loukkaantunut toukokuun lopussa FC KTP:n vieraana. Nooa Laine aloitti vasempana laitapelaajana, ja keskikentän kolmikon muodostivat totutusti Aatu Manninen, Tommi Kari ja Saku Leppänen. Heistä Manninen oli ollut sivussa perjantain Klubi 04 -ottelusta varoitustilin täyttymisen vuoksi.

Toukokuussa 3-5 voiton Harjulta hakenut FF Jaro aloitti ottelun erittäin rohkealla prässillä. JJK vastasi tähän vähintään yhtä rohkealla pelinavaamisella. Ensimmäisen kerran prässi purettiin komeasti 8. peliminuutilla. Pallo pelattiin keskikentän kautta Aatu Manniselle, jonka terävä laukaus viuhui kuitenkin takatolpan ohi. FF Jaro turvautui keskityksiin kohti viime kaudella kettupaidassa pelannutta Sasa Jovovicia, mutta näistä ei suurempaa vaaraa, muutamaa kulmapotkua lukuun ottamatta, JJK-maalille kehkeytynyt.

20. peliminuutilla kapteeni Tommi Kari kokeili ovelaa sisäterälaukausta 16-rajan takaa, mutta Jaro-veskari Emil Öhberg torjui pallon maalin ylitse. 22. peliminuutilla Aatu Manninen vippasi läpisyötön Patrik Alaharjulalle, mutta Öhberg ehti juuri ja juuri ajoissa vastaan. Vielä ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä kettupaidat rakensivat todella pitkän ja näyttävän hyökkäyksen; lopulta viime pelissä vasemmalla jalalla maalannut Mikko Manninen kokeili, mutta tällä kertaa vasuri viuhui maalin yli.


FF Jaron maalivahti ehti juuri ja juuri palloon ennen Patrik Alaharjulaa..

Muun muassa nämä edellä mainitut tilanteet olivat seurausta JJK:n rohkeasta pallonkierrätyksestä, jonka avulla Jaron korkea prässi saatiin ohitettua maata pitkin pelaten. Ottelun jälkeen päävalmentaja Janne Korhonen olikin syystä tyytyväinen kettupaitojen ensimmäiseen puoliaikaan.

-Ensimmäisellä puoliajalla nähtiin luultavasti parasta JJK:ta tällä kaudella, jos pallollista pelaamista katsotaan, Korhonen totesi.

Neljä maalia tällä kaudella viimeistellyt, todella nopea laitahyökkääjä Seth Paintsil, oli ensimmäisellä puoliajalla vierasjoukkueen vaarallisin kaveri. 28. peliminuutilla Paintsil harhautteli JJK-puolustuksen oikealta sivustalta tiensä rangaistusalueelle, mutta laukaus kiersi selvästi takatolpan ohi. 42. minuutilla Paintsil puolestaan iski vastahyökkäykseen toiselta laidalta, tällä kertaa laukaus etukulmasta ohi ja sivuverkkoon.

Ensimmäisen puoliajan jälkeen JJK oli joukkueista varmasti tyytymättömämpi, ettei maalisarakkeeseen oltu merkintöjä saatu. Tauolle joka tapauksessa lukemissa 0-0.

Myös toinen puoliaika alkoi kettupaitojen painostuksella. Toppari Felix Gustavsson pääsi ensimmäisenä palloon sekä Saku Leppäsen antamaan kulmapotkuun että vapaapotkuun, muttei vaikeista asennoista saanut palloa ohjattua maalipuiden väliin.


Felix Gustavsson oli jälleen vahva pääpalloissa, mutta erikoistilanteetkaan eivät maalia tuottaneet FF Jaron verkkoon..

Ottelua oli pelattu 53 minuuttia, kun FF Jaro sitten iski täysin vaarattoman oloisesta tilanteesta. Toppari Pavle Milosavljevic lähetti pallon puolesta kentästä aina JJK-päätyrajalle asti. Ensimmäisenä pelivälineeseen ehti Anthony Olusanya, joka syöttö maalin eteen. JJK-maalivahti Aati Riihimäki ja toppari Gustavsson ehtivät katkaisemaan syötön, mutta pallo kimposi suoraan Christopher Manduangulle, jolla oli helppo työ ladata 0-1 johtolukemat käytännössä tyhjään maaliin.

Ottelun avausmaalin jälkeen mentiin tasaisissa merkeissä. Mitä enemmän pelikellossa oli aikaa, sitä rohkeammin JJK luonnollisesti pyrki hakemaan tasoitusosumaa. Vaihtopenkiltä virtaa toivat noin vartti ennen pelin loppua sisään vaihdetut Jasin Abahassine ja Mikko Ala-Porkkunen. Edelleen JJK onnistui rikkomaan Jaron prässipelaamista hyvällä syöttöpelillä, mutta tuloksena oli vain useita kulmapotkuja vierasjoukkueen puolustuslinjan pysyessä tiiviinä. Kulmapotkut taasen hoiti FF Jaro vahvana pääpelijoukkueena.

JJK:n yrittäessä maalia entistä rohkeammin, aukesi FF Jaron nopeille kiitäjille, kuten Paintsilille ja Mandiangulle lisää tilaa. 82. peliminuutilla Paintsil pääsi läpiajoon Jovovicin syötöstä. Riihimäki tuli vastaan ja kaatoi Paintsilin, joten pallo vietiin pilkulle. Riihimäki malttoi kuitenkin seistä liikahtamatta ja odottaa viimeiseen asti Jovovicin ratkaisua. Kenties tästä hämmentyneenä maalivahdin aloitetta odottanut Jovovic latasi rangaistuspotkun selvästi ohi maalin.


Riihimäki ei suostunut tekemään aloitetta – Jovovic latasi rangaistuspotkun maalin ohi..

Vielä 89. minuutilla JJK sai loistopaikan tasoitukseen, kun Aatu Manninen keskitti. Takatolpalla oli Patrik Alaharjula, jonka tökkäyksen Öhberg onnistui torjumaan tolpan kautta kulmapotkuksi.

-Maalipaikkoja oli, mutta palkinto jäi saamatta. Se harmittaa, sillä jätkät kentällä antoivat kaikkensa, voivotteli myös päävalmentaja Korhonen ottelun jälkeen.

Siihenpä se hyvin tiivistyy. JJK oli selvästi vahvempi joukkue, kuin 1,5 kuukautta sitten samaisten joukkueiden kohdatessa. Vaan pisteiden valossa se ei palkintoa tuonut. FF Jaro otti toista kertaa tällä kaudella täyden pistepotin Harjulla ja nousi sarjataulukossa jo toiseksi. JJK sen sijaan jatkaa sarjan toiseksi viimeisenä.

-Tänään oli onnetar meidän puolella. JJK pisti meidät todella ahtaalle, muttei saanut paikoista sisään, tiivisti lehdistötilaisuudessa vierasjoukkueen päävalmentaja Tomi Kärkkäinen.


Tuskan ilmeitä – Patrik Alaharjulan yritys loppuhetkillä on pysähtynyt maalivahtiin ja tolppaan.. 

Onneksi uusi tilaisuus pisteiden metsästämiseen tulee jo lauantaina. JJK matkaa EIF:n vieraaksi Tammisaareen. Kolmen kotiottelun putki on nyt takana, ja se tuotti neljä pistettä; tasapeli Klubi 04:ää vastaan, upea voitto KPV:stä sekä eilinen tappio FF Jarolle. Seuraavaksi edessä on vuorostaan kolmen vieraspelin putki, joka siis käynnistyy heti lauantaina. Otteluennakko EIF-vierasottelusta tulossa perjantaina.

Tässä vielä Jussi Reinilän hieno kuvakooste sekä tilastot keskiviikon ottelusta JJK – FF Jaro!

JJK - FF Jaro 0-1 (0-0)

Maalit:

0-1 53' Christopher Mandiangu

Varoitukset:

JJK: Tommi Kari, Felix Gustavsson, Aati Riihimäki

FF Jaro: Kim Böling, Toni Takamäki

JJK:n avauskokoonpano: Aati Riihimäki (mv); Honar Abdi, Felix Gustavsson, Väinö Vehkonen, Samu Suoraniemi; Tommi Kari (C, 77 min), Saku Leppänen, Nooa Laine (74 min), Mikko Manninen, Aatu Manninen; Patrik Alaharjula.

Vaihdossa: Ilari Pääkkönen (mv), Sami Nissinen, Genc Kovaqi, Mikko Ala-Porkkunen (74 min), Jasin Abahassine (77 min), Jarkko Heimonen, Eeli Liukkonen.