JJK:lle tukku jatkosopimuksia

08.07.2022
Kuva: Roope Salo (edessä) on vakiinnuttanut avauksen paikkansa

Vaikka JJK:n kausi 2022 onkin vasta puolessa välissä, taustalla rakennetaan jo kovasti myös tulevia kausia. Kettuleirissä onkin solmittu tukku tärkeitä jatkosopimuksia, joista ensimmäisenä JJK:n nuori, vuonna 2004 syntynyt kolmikko Roope Salo, Shirman Osso sekä Jimi Saarikko ovat solmineet kauden 2024 loppuun ulottuvat jatkosopimukset seuran kanssa.

Kolmikko on pelannut tällä kaudella jokaisessa Kakkosen ottelussa, joten vastuutakin on nuorille kettukasvateille ollut mukavasti tarjolla Toni Lehtisen miehistössä.

– Oman juniorituotannon kova kolmikko, joka on murtautunut edustusjoukkueeseen ja kaikki olleet myös isossa roolissa. Tulevaa ajatellen tämä on tietysti mahtava signaali myös siitä, että meiltä löytyy omasta takaa nuoria jätkiä, jotka ovat valmiita tekemään töitä yhteisen tavoitteemme eteen ja sitoutumaan tulevaisuuden vastuunkantajina tähän meidän uuteen alkuun, Lehtinen kiittelee.

Kuva: Shirman Osso debytoi edustusjoukkueessa heinäkuussa 2021

Syksyllä 18 vuotta täyttävä keskikenttäpelaaja Roope Salo debytoi JJK:n edustusjoukkueessa jo 16-vuotiaana kaudella 2020. Salo aloitti uransa Muuramen Yrityksen riveissä, mutta pelasi ensimmäiset pelinsä Kettupaidassa jo 8-vuotiaana. Päävalmentaja Lehtinen vakuuttui pallovarman ja rauhallisen Salon otteista heti alusta saakka ja nuorukainen vakiinnuttikin nopeasti paikkansa avausmiehistössä kaudelle 2022 lähdettäessä.

Hyökkäyspään taituri Shirman Osso on edustanut koko uransa ajan kettuseuraa. Vahvoja otteita B-nuorten SM-sarjassa esittänyt ”Shemmu” pääsi debytoimaan edustusjoukkueessa kesällä 2021. Kuluvalla kaudella Osso on pelannut kymmenen Kakkosen pelin lisäksi isoja minuutteja U21-joukkueessa ja viimeistellyt yhteensä viisi osumaa. Monikäyttöinen Osso voi pelata niin hyökkääjänä, laiturina kuin kymppipaikallakin ja on ollut yksi Lehtisen tärkeistä valttikorteista vaihdosta sisään tullessaan.

18-vuotias Jimi Saarikko teki läpimurtonsa edustusjoukkueessa B-juniori-ikäisenä kaudella 2021 ja pelasi nopeasti itsensä Harjun kotiyleisön suosikiksi ennakkoluulottomalla asenteellaan ja pelirohkeudellaan. Jyväskylän Nousun ja Komeettojen kautta Kettupaitaan päätynyt Saarikko on pelannut edustusjoukkueessa pääasiassa vasemman laiturin paikalla, mutta paikkaa tarvittaessa myös vasemman laitapakin tonttia. Saarikko on iskenyt tällä kaudella Kakkosessa jo kaksi tärkeää osumaa, lisäajan 2-2-tasoituksen RoPS-kotiottelussa Viitaniemessä sekä 1-2-voitto-osuman OLS-vieraspelissä.

Kuva: Jimi Saarikko pelasi itsensä Harjun katsojien suosikiksi viime kaudella

Sunnuntaina jälleen kärkikamppailu Harjulla

Tulevana sunnuntaina saadaan nauttia Harjun vihreällä veralla taas yhdestä sarjan huippuotteluista, kun JJK isännöi C-lohkon kärkitaistossa Vasa IFK:ta. Vaasalaisjoukkue on seitsemän pisteen päässä kotijoukkueesta, mutta sillä on kaksi ottelua vähemmän pelattuna, joten voittamalla niin sanotut rästipelinsä se pääsisi hengittämään kettulauman niskaan vain pisteen päässä. Sunnuntain kamppailu on siis niin sanottu kuuden pisteen ottelu, josta kumpikaan ei varmasti saa mitään ilmaiseksi.

JJK – VIFK || su 10.7.22 klo 18:30 || Harjun Stadion || Liput: jjk.fi

Kettulauma iski edellisessä ottelussa Harjulla neljä maalia Herculeksen verkkoon, mikä tarkoittaa samalla Harjun pullatakuun toteutumista! Ruthin Leipomo ja Kulta Katriina tarjoavat pullatakuun mukaisesti 100:lle ensimmäiselle JJK-VIFK -tapahtumaan saapuvalle pullakahvit, kannattaa siis saapua hyvissä ajoin paikalle!