JJK Yhteiskuntavastuu: Hope ry ja JJK jakoivat jalkapallon riemua lapsille

13.08.2011

ryhmapotretti

kick offJJK:n edustusjoukkue sai lauantaiaamupäiväksi hieman arkirutiineja iloluontoisempaa aikaa lajin parissa, kun pelaajat tutustuttivat jyväskyläläislapsia jalkapalloon seuran ja Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n järjestämässä jalkapallopäivässä.

– On tosi ihanaa, että tällainen tapahtuma on järjestetty. Lapset lämpeävät vähän hitaasti, mutta innoissaan ovat, tällaisia saisi olla useamminkin. Urheilu on lapsille ihan A ja O, viiden lapsensa kanssa paikalle saapunut Tiina Frondelius-Kemppainen tuumasi.

Jalkapallopäivä oli viime marraskuussa perustetun Hope ry:n Jyväskylän tiimin ensimmäinen varsinainen tapahtuma. Tapahtumaa varten kerättiin varusteita JJK:n ja HJK:n välisessä liigaottelussa viikko sitten. Nappulakenkiä kertyi kaikkiaan neljä laatikollista, ja kaikille tapahtumaan osallistuneille saatiin
jaettua välineet. Varastoonkin jäi tavaraa. 

– Suurkiitos kaikille keräykseen osallistuneille, JJK:n toimitusjohtaja Joni
Vesalainen
viestitti Vehkalammen kentän laidalta. tunde sai painetta

– Mahtavalta näyttää, lapset pelaavat innolla. Mahtava osallistuminen on JJK:n puolelta, tapahtumaa Hopen puolelta järjestäneet Taina Hiekkataipale, Milla Jokinen ja paikallistiimin vetäjä Jenni Parkkonen myhäilivät.

Paikalla oli hyvin suuri osa edustusjoukkueen pelaajistosta, joille lasten kanssa pelailu ilmiselvästi maistui. Tapahtumaa Milla-vaimonsa kanssa organisoimassa ollut Kettupaitojen puolustaja Anssi Virén korosti, ettei pelaajia tarvitse erityisesti houkutella osallistumaan tämän kaltaiseen toimintaan. 

– Erittäin mukava tapahtuma tämä on, saa touhuta lasten kanssa. Kun tapahtumasta aikanaan tiedotettiin, lähes koko joukkue oli heti vapaaehtoisena käsi pystyssä osallistumassa. Ei näitä tällaisia missään nimessä liikaa ole, pojat on mielissään mukana. 

Vehkalammelta joukon suunta oli kohti Hipposta – JJK:n edustusjoukkuetta odottivat
harjoitukset ja lapsia vanhempineen Telia Soneran tarjoama ruokailu. Vinssin nimmari oli kuumaa kamaa

JJK haastaa urheilupäivän järjestämiseen seuraavaksi naispesäpallon huippuseura Kirittäret. Haaste on otettu vastaan.

– Meillä pelit jatkuvat toivottavasti mahdollisimman pitkälle syksyyn, mutta tarkoitus olisi jo syyskuun aikana saada pesispäivä järjestettyä, Kirittärien markkinointi- ja urheilutoimen päällikkö Jussi Viljanen sanoo.

Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry on yksityishenkilöiden ylläpitämä hyväntekeväisyysyhdistys, joka haluaa auttaa lapsia, antaa esimerkkiä yhteisvastuullisuudesta ja luoda uusia kanavia avun jakamiseen vähäosaisille. Yksi yhdityksen päätoiminnoista on urheilu- ja harrastustoiminnan mahdollistaminen eri taustoista tuleville lapsille.

Lisätietoja yhdistyksen verkkosivuilta.