JJK vahvistaa junioritoimintaansa – Jarkko Jokirannasta nuorisopäällikkö

05.01.2012

JJK on jälleen vahvistanut junioritoimintaansa, kun Jarkko Jokiranta aloitti tammikuun alussa uutena nuorisopäällikkönä. Yhdessä juniori- ja valmennuspäällikkö Stephen Clarkin kanssa Jokiranta vastaa siitä, että JJK-juniorit saavat laadukasta valmennusta ja ohjausta aivan nuorimmista aina vanhimpiin ikäluokkiin asti.

Jokirannan työnkuvaan kuuluu muun muassa toimiminen 1997-00-syntyneiden poikien kanssa, sekä kortteliliigatoiminnan pyörittämistä ja harjoitteluvuorojen jakoa. 

– Työnkuva varmasti hahmottuu hiljalleen tammikuun aikana, kun saadaan työnjakoa tehtyä enemmän, mutta tarkoituksena on olla kentällä mukana melko paljon. Pitää jokaisen joukkueen kanssa erikseen sopia heille sopivat toimintamallit, Jokiranta toteaa.

Aiemmin juonioripäälliköksi nimitetty Stephen Clark toimii nuorempien, 00-05-syntyneiden poikien kanssa. Vuonna 2000 syntyneiden kanssa Clark ja Jokiranta toimivat yhdessä.

– Stephenin kanssa tullaan tekemään melko paljon yhdessä ja onkin hyvä, että olemme yhdessä 00-ikäryhmän kanssa, niin näemme sitäkin kautta toisiamme. Tämä yhteinen ikäluokka on jatkossa eräänlainen ”siirtymävuosi”, jolloin yksi ikäluokka siirtyy Stepheniltä minulle. Hän voi siinä myös tutustuttaa minut tähän ikäluokkaan, jonka kanssa hän on siinä vaiheessa tehnyt töitä jo pidempään. Näin pyritään varmistamaan, että jokaiselle pelaajalle pystytään tarjoamaan kaiken aikaa mahdollisimman laadukasta ja juuri hänelle sopivaa valmennusta.

Eräänä tavoitteena onkin junioripelaajien yksilölliseen ohjaamiseen panostaminen.

– Yhtenä tavoitteena on se, että yksilöt saavat mahdollisimman paljon yksilöllistä palautetta. Siinä otetaan jollain tasolla kevään aikana käyttöön pelaajakortit ja jonkun verran tehdään pelaajakohtaista analyysiä videoita apuna käyttäen.

Jokiranta on valmistunut Pajulahdesta liikuntaneuvojaksi valmennukseen erikoistuen. Vuoden 2012 alussa hän valmistui Jyväskylän yliopistosta liikuntatieteiden maisteriksi liikunnan yhteiskuntatieteiden puolelta. Aiempaa valmennuskokemusta on karttunut JPS:n miesten, JyPK:n B-tyttöjen, 97-syntyneiden tyttöjen Keski-Suomen piirijoukkueeen sekä liikuntatieteellisen tiedekunnan jalkapallojoukkueen peräsimestä. Lisäksi hän ollut neljä vuotta JPS:n joukkueenjohtajana ja kokemusta löytyy myös muun muassa otteluiden järjestämisestä. 

– Viimeksi viime kesänä olin järjestämässä tyttöjen PM-kisoja Keski-Suomessa ja yhtenä kesänä olen myös ollut Keski-Suomen piirissä harraste- ja nuorisosihteerinä. B-valmentajakurssin olen suorittanut viime syksynä.

– Jo Pajulahden opinnot olivat kouluttaneet aika vahvasti valmennushommien suuntaan, mutta lopullisesti kipinä valmennushommiin syttyi silloin kun olin Palloliitolla maajoukkuemanagerina ja tekemisissä tyttöjen maajoukkueiden kanssa. Yliopistoonkin pääsin sisään valmennus- ja testausopin puolelta, mutta muutaman vuoden jälkeen vaihdon pääaineen liikunnan yhteiskuntatieteiden puolelle ja tein valmennuksesta sivuaineen. Pajulahden koulu oli oikeastaan sellainen käytännön koulu ja yliopisto oli sitten sellainen loistava teoriapohja. Yliopisto-opintojen rinnalla oli hyvä tehdä noita käytännön valmennusjuttuja, niin sai siirrettyä teoriaa käytäntöön, Jokiranta kertaa.

Tuore nuorisopäällikkö on uudesta tehtävästään silminnähden iloinen.

– Kaikin puolin mahtavaa lähteä tekemään JJK:lle hommia. Muutin Jyväskylään vuonna 2006, jolloin JJK pelasi Kakkosta, joten tässä on nähnyt koko tämän tähänastisen menestystarinan, mies tuumaa tyytyväisenä.

– Tietysti halutaan, että JJK:n junioreista tulisi paljon veikkausliigapelaajia, mutta täytyy pitää mielessä myös JJK:n laaja kasvatuksellinen rooli, jossa joukkueiden taustoilla on valtava rooli ja vastuu. Kun hommat tehdään hyvin, niin se yhteiskunnallinen hyöty on myös aika iso. Kaikille halukkaille lapsille ja nuorille täytyy voida tarjota jotain. Niiltä, jotka haluavat treenata enemmän tavoitteellisesti, voidaan myös vaatia enemmän.

– Ja jos jotain mainitsee siitä mitä haluan junioreille opettaa, niin sellainen tietoisuus ja ennakointi pelissä on äärimmäisen tärkeää. Ei voi vain paahtaa laput silmillä, vaan pään pitää pyöriä ja mahdollisuudet pitää olla mielessä jo ennen kuin pallo on jalassa, Jokiranta linjaa.

 

 

TM