1486219970555

JJK otti vuoden avausvoittonsa nousemalla 4-2-voittoon MP:sta.

Kakkosessa tulevalla kaudella pelaava MP kiusasi isäntiään pitkään ja siirtyi kahteen kertaan johtoon. Joona Mäenpää aloitti maalinteon 22.minuutilla, mutta Tommi Kari kuittasi pelin tasoihin reilun puolen tunnin jälkeen.

Toisella puoliajalla Mäenpää vei vieraat jo toistamiseen johtoon vastahyökkäyksen päätteeksi, vaikka JJK pääosin piti peliä vahvasti hallussaan. MP:n jaloissa alkoi kuitenkin painaa ja kotijoukkue kuitenkin jyräsikin lopulta 4-2-voittoon, kun Tomi Petrescu osui kertaalleen ja Toni Tahvanainen kahdesti viimeisen reilun kymmenminuuttisen aikana.

JJK hallitsi odotetusti ottelua, mutta MP:n nopeat vastaiskut ja erikoistilanteet tuottivat isännille päänvaivaa. Kettupaidat olivat lähellä avausmaalintekoa pariinkin otteeseen, mutta Joose Koskiranta pystyi pitämään maalinsa puhtaana.

1486258020674Maalinteon aloittikin MP erikoistilanteen jäljiltä. Vierasjoukkue sai sivuvaparin ja vaikka vapaapotku selvitettiin, jäi pallo pyörimään JJK:n päähän ja se pelattiin maalin edustalle, jossa Koskiranta pääsi volleysta niittaamaan voimalla lukemiksi 0-1.

Vajaa puoli tuntia oli pelattu, kun Tahvanainen oli lähellä tasoittaa Benno Hanslianin hienon nousun päätteeksi – MP:n puolustus ehti kuitenkin viime hetkellä väliin ja siivoamaan pallon väljemmille vesille.

Muutaman minuutin päästä tasoitus kuitenkin nähtiin. Oikeana laitapakkina pelannut, lyhyellä sopimuksella mukana ollut Aleksi Nurminen laittoi hyvän syötön Karille, joka laukoi pallon komeasti maaliin. 1-1 oli myös taukotulos.

Toisella jaksolla MP alkoi väsyä ja JJK otti ottelua entistä vahvemmin haltuunsa. Reilun tunnin kohdalla Kettupaitojen johtomaali oli lähellä, kun kulmapotkun jälkitilanteessa hyökkäyspäähän nousseen Antto Tapanisen roikkupusku oli tipahtaa yläriman alle – pallo painui kuitenkin tolpan väärälle puolelle, eikä tilanteeseen syöksynyt Verneri Välimaa aivan ehtinyt ohjata palloa takatolpalta maaliin.

Hanslian oli jatkuvasti vieraidensa kiusana ja järjestelikin vasemmalta laidaltaan tilanteita toisensa perään. 63. minuutilla Hanslian sai Patrick Poutiaiselta upean ristipallon, jonka seurauksena JJK sai yhden useista toisen jakson kulmapotkuistaan. Sen katkoi kuitenkin Koskiranta.

MP joutui usein myös rikkomaan isäntiään ja niistä JJK saikin muutamia erikoistilanteita. Jakson puolivälin paikkeilla Kettupaidoille vihellettiin vapaapotku keskialueella, kun tauolla kentälle tullutta Sami Nissistä rikottiin. Nuori kettutoppari oli itse myös maalin edustalla hakemassa puskua hankkimansa vaparin jäljiltä, mutta ei saanut kruunattua hyvää peliään maalilla.

Kesken JJK:n hallinnan MP kaatoi toistamiseen kylmää vettä kotijoukkueen niskaan, kun 77.minuutilla Mäenpää viimeisteli vastaiskun päätteeksi jo ottelun toisen osumansa. JJK ei kuitenkaan jäänyt murehtimaan takaiskua vaan kuittasi sen saman tien: 79.minuutilla Hanslian teki jälleen yhden loistavista nousuistaan ja Petrescu sai laittaa pallon tyhjään maaliin Koskirannan selän takana.

JJK jatkoi painostustaan ja varsinaisen puoliajan viimeisillä minuuteilla pallo saatiin jo kertaalleen maaliin Tapanisen puskusta kulmapotkun jälkitilanteesta – se kuitenkin hylättiin paitsiona. Heti perään Kettupaidat kuitenkin tekivät johto-osuman, kun oli Tahvanaisen vuoro nikata lähietäisyydeltä pallo maaliin Hanslianin nappitarjoilusta. Vielä lisäajalla Tahvanainen pääsi viimeistelemään loppulukemiksi 4-2 jälleen Hanslianin syötöstä ja näin JJK otti vuoden avausvoittonsa kotiyleisönsä edessä.

Seuraava Suomen cupin ottelu on niinikään kotikentällä Vehkahallissa kahden viikon päästä lauantaina 18.2. – samaan aikaan eli klo 13:30 alkaen. Tulevalla viikolla puolestaan pelataan harjoitusottelu MiPK:a vastaan klo 13:15 alkaen.

Maalirikas kettulauantai

Edustusjoukkueen lisäksi myös A-nuoret ja Villiketut pelasivat lauantaina Vehkahallissa. A-junnut saivat SM-karsinnassa vieraakseen VPS:n, jonka kanssa pisteet tasattiin lopulta 2-2-lukemin. Olli Piili kuittasi ensin VPS:n johto-osuman ja viimeisen vitosen aikana vieraat saivat punaisen kortin ja JJK rangaistuspotkun, jonka Gentrit Kovaqi niittasi varmasti maaliin. Vepsu pääsi kuitenkin tasoittamaan vielä lisäajalla vastaiskusta.

Illan viimeisessä Kettupaitojen ottelussa Kakkosen kauteensa valmistautuvat Villiketut kohtasivat Kolmoseen tulevaksi kaudeksi nousseen Huiman. Kettupaidat veivät harjoitusottelussa selkeän 4-1-voiton – maalinteossa onnistuivat Mikko Hyttinen, Aapo Peltola, Petteri Åström sekä Elmeri Lohi.

B-nuoret taas vierailivat harjoitusottelussa Tampereella Ilves/2:n vieraana ja Jalitsu-hallissa nähtiinkin todelliset maalikarkelot. Maaleja iskettiin 4-4-tilanteeseen asti tasatahtiin, mutta loppuhetkillä ylivoimalla pelatessaan isännät pääsivät nousemaan 6-4-voittoon. JJK:n maalintekijöinä tuplaten osuneet Miikka Muurikainen ja Leif Ludwig.

JJK - MP 4-2 (1-1)

Maalit:

0-1 22' Joona Mäenpää

1-1 35' Tommi Kari

1-2 77' Mäenpää

2-2 79' Tomi Petrescu

3-2 89' Toni Tahvanainen

4-2 90+1' Tahvanainen

 

JJK:n kokoonpano: Teppo Marttinen, Matti Kohonen, Felix Gustavsson (46' Nissinen), Antto Tapaninen, Aleksi Nurminen, Tommi Kari (c) (73' Koppelomäki), Patrick Poutiainen (80' Manninen), Benno Hanslian (v), Tomi Petrescu, Verneri Välimaa, Toni Tahvanainen.

 

Vaihdossa: Tatu Österlund (mv), Ville Kirvesoja, Aatu Manninen (80'), Tuomas Koppelomäki (73'), Sami Nissinen (46').

 

KausikorttI2017_banneri_2001_final