JJK myy kaikki pelaajansa

18.06.2011

JJK myy kaikki pelaajansa Jyväskylän yliopiston puolesta

Jalkapallon Veikkausliigan kärjessä porskuttava JJK Jyväskylä valmistautuu myymään kaikki pelaajansa jo juhannukseen mennessä.

Pelaajia ei kuitenkaan kaupata muihin seuroihin, vaan heidät työllistetään ensi syystalvella yhdeksi päiväksi JJK:n kumppaniverkoston yrityksiin ja JJK lahjoittaa vastaavasti pelaajakaupoista saadun summan Jyväskylän yliopiston varainhankintaan.

Pelaajakaupan tavoitteena on saada jokainen ”kauppatavara” myytyä ja täten työllistettyä yhdeksi päiväksi vähintään 250 euron palkalla. JJK:lla on tällä hetkellä 23 sopimuspelaajaa, joten yhdessä valtion antaman 2,5-kertaisen vastinrahan kanssa potiksi kertyy vaikuttavat 20 125€.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta kun Jyväskylän yliopisto ja JJK tekevät yhteistyötä, vaan taustalla on vuosia jatkunut tiivis suhde ja myös monet JJK:n pelaajista omaavat opiskelupaikan yliopiston puolella.

– Jyväskylän yliopistolle on ollut suuri ilo saada alueen huippuseurat mukaan kampanjaansa. Yhteistyö JJK:n kanssa on ollut luovaa ja hedelmällistä. Seuran urheilumanageroinnin tietotaitoa on käytetty tänäkin keväänä liikunta- ja terveystieteiden opetuksessa. Yliopistomme oppiainevalikoima tarjoaa seuratoimintaan ainutlaatuisia mahdollisuuksia koulutuksen, tutkimuksen ja testauksen alueilla, rehtori Aino Sallinen valottaa yhteistyön taustoja yliopiston puolelta.

JJK on yhtä lailla mielissään yhteistyöstä Jyväskylän yliopiston kanssa.

Jo JJK:n perustuskiviin on muurattu vahva ajatus yhteiskuntavastuullisesta toiminnasta ja näemme koulutuksen tukemisen kaikilla mahdollisilla tavoilla yhdeksi päätavoitteistamme. Muutenkin yliopisto on meille todella tärkeä tekijä monella tasolla, JJK:n toimitusjohtaja Joni Vesalainen avaa tiivistä suhdetta seuran puolelta.

Aikataulullisesti pelaajakaupat lyödään lukkoon jo ennen juhannusta, koska valtion vastinraha yliopistojen varainhankinnassa päättyy nyt kesäkuussa. Pelaajan itselleen ostanut ja yliopistoa yhdessä JJK:n kanssa tukenut yritys saa kauppatavaran käyttöönsä loppuvuodesta kun Veikkausliigakausi on ohitse.