JJK ja TPS maalittomaan tasapeliin

31.05.2015

2015-05-31_0016

JJK ja TPS jäivät maaleitta sunnuntai-iltana aurinkoisella Harjulla pelatussa ottelussa.

Kuten ennakkoon ounasteltiin, ottelu oli tasainen ja molemmat varjelivat maaliaan tarkasti. Molempien joukkueiden puolustus on alkukauden otteluissa ollut tiivis – ennen keskinäistä kohtaamista TPS oli päästänyt viisi ja JJK vain neljä maalia. Tämä näkyi myös Harjulla, eikä maalipaikoilla juhlittu, vaikka molemmilla paikkansa olikin.

JJK:n kärjessä Antto Hilska kärkkyi paikkaa spurtata karkuun vieraiden puolustukselta ja olikin päästä pahantekoon jo ottelun alkuvaiheilla. Hyvin toiminut TPS-puolustus ja useamman kerran maaliltaan hyvin vastaan tullut Oskari Forsman saivat kuitenkin pidettyä Hilskan pihdeissään.

Kertaalleen toisella jaksolla Forsmanille sattui kuitenkin virhearviointi ja tämä tuli ulos maaliltaan puskien ohi pallosta – Hilska oli saada pallon kuin tarjottimella tyhjän maalin edessä, mutta Forsmanin onneksi toppari Mikael Liespuu oli hereillä ja ehti siivota pallon väljemmille vesille ennen kettukärkeä.

Vastaavasti vierailijat pelasivat hyökkäyksensä usein pitkillä palloilla kärjessä vääntäneen Mikko Hyyrysen kautta. Hyyrynen voittikin palloja hyvin, mutta kerta toisensa perään Kettupaitojen puolustus etenkin vakuuttavan ottelun pelanneen Antto Tapanisen johdolla hoiteli niistä seuranneet tilanteet varmasti.

JJK oli avausjaksolla niskan päällä, mutta puoliajan paras paikka nähtiin silti JJK-maalilla juuri ennen taukoa, kun Hyyrynen pääsi lataamaan pelaajasuman seasta napakan, matalan vedon kohti takakulmaa. Janne Korhonen venytti kuitenkin hienosti hanskansa eteen ja tuloksena oli vain kulmapotku, jonka JJK selvitti vaivatta.

2015-05-31_0031

Toisella puoliajalla myös TPS oli pirteämpi, mutta Korhonen sai olla maalillaan valtaosin rauhassa.

Harjun kauden ennätysyleisölle kenties iloisin hetki nähtiin 69.minuutilla, kun Robert Taylor teki ensiesiintymisensä Ykkösessä tämän kauden osalta. Kauden alla MP-harjoitusottelussa loukkaantunut Taylor piristi Kettupaitojen peliä ja loppuhetket vietettiinkin TPS:n päässä. Hetki ennen loppua vaihtomies Arjan Goljahanpoorille avautui kulmapotkun jälkitilanteesta paikka sutia pallo takatolpalta maaliin, mutta TPS-puolustus ehti lopulta jälleen kerran hätiin.

Lähimpänä maalintekoa oli lopulta Hyyrynen, joka vaikeasta paikasta lähteneellä vedollaan kolautti ylärimaa jakson loppupuoliskolla. Sitä lähemmäksi täysosumia ei päästy kummassakaan leirissä ja palkkiona onnistuneesta puolustuspelistä oli lopulta kenttätapahtumiin nähden oikeudenmukainen tasapelipiste ja nollapeli kummallekin. Nollapeli oli molemmille kolmas putkeen ja samalla JJK pelasi jo neljännen perättäisen tappiottoman ottelunsa.

Seuraavaksi Kettupaidat suuntaavat Poriin ja kohtaavat FC Jazzin sunnuntaina 7.6. klo 18:30. Harjulla pelataan jälleen parin viikon päästä todellisella kärkikamppailulla, kun nyt taulukossa JJK:n edelle toiseksi kiilannut PK-35 saapuu vierailulle 14.6..

JJK - TPS 0-0 (0-0)

Maalit:

0-0

JJK:n kokoonpano: Janne Korhonen; Joona Itkonen, Matti Lähitie, Antto Tapaninen, Niko Markkula; Saku Leppänen; Benno Hanslian (69' Robert Taylor), Jasin Abahassine (v) (81' Arjan Goljahanpoor), Iiro Järvinen (90+2' Oskari Peltonen), Mikko Manninen (c); Antto Hilska.

Vaihdossa: Teppo Marttinen (mv), Jarkko Kosunen, Janne Kuhmonen, Robert Taylor (, Vaarakallio, Oskari Peltonen (90+2'), Arjan Goljahanpoor (81').

 

Tähtipelaajat

*** Niko Markkula

** Mikko Hyyrynen

* Janne Korhonen

 

Yleisöä: 2054