JJK ei onnistunut yllättämään HJK:ta

23.04.2017

jjk-hjk-23042017

HJK jyräsi vakuuttavasti 1-5- voittoon isännistään. JJK:n 1-1-tasoitusmaalin tunnin kohdalla iski debyyttiosumallaan Elias Ahde, vieraiden maaleista vastasivat Aapo Halme, Anthony Annan, Rafinha sekä Evans Mensah kahdesti.

Vahvana mestarisuosikkina jälleen kauteen lähtenyt HJK aloitti ottelun vahvasti ja iski avausmaalin jo 6.minuutilla. Vieraat saivat useita kulmapotkuja putkeen ja lopulta Aapo Halme pääsi laittamaan pallon maaliin. Vaikka HJK ottelua hallitsi, pysyi taululla 0-1 aina taukoon asti. JJK:lle aukeni myös hyvä paikka tasoittaa, mutta Tomi Petrescun laukaus puolen tunnin kohdalla viuhui yli maalin.

Hetken päästä taas 0-2 oli lähellä, kun pallo jäi pyörimään JJK:n boksiin – lopulta Antto Tapaninen sai viime hetkellä putsattua pallon väljemmille vesille loukaten samalla hieman itseään. Toppari pelasi kuitenkin ottelun loppuun, eikä vakavammasta pitäisi olla kyse.

Juha Pasoja viilasi hieman palettiaan tuomalla kärkeen Gaël Etockin tueksi lisää juoksuvoimaa, kun Elias Ahde tuli kentälle 36. minuutilla. Aivan avausjakson loppuhetkillä Ahteelta nähtiinkin napakka kaukolaukaus, joka meni kuitenkin hieman ohi takatolpalta.

Myös toisen puoliajan Klubi aloitti vahvasti, kun pallo vihellettiin pilkulle jo 48. minuutilla. Teppo Marttinen kuitenkin torjui Moshtagh Yaghoubin pilkun!

2017-04-23_0020

Harjun upean runsaslukuinen, 2346-päinen yleisö pääsi juhlimaan kauden ensimmäistä kertaa tunnin kohdalla, kun vaihtomies Ahde iski pelin tasoihin! Etock laukoi ja puolustajien jalkoihin blokkautuneen vedon jälkeen pallo ajautu Ahteelle, joka ei paikastaan erehtynyt vaan viimeisteli tilanteeksi 1-1-. Maali oli SJK:sta lainalla olevalle kärkimiehelle ensimmäisen niin JJK:ssa kuin Veikkausliigassakin.

Isäntien ilo ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä HJK kuittasi tasoituksen välittömästi Evans Mensahin maalilla. Kotijoukkue ei lopulta toipunut toisesta takaiskusta vaan sen jälkeen HJK jyräsi lopputilanteeksi 1-5 – maalinteossa onnistuivat vielä Anthony Annan, Rafinha sekä Mensah toistamiseen. HJK pystyi juoksuttamaan isäntänsä väsyksiin ja kun Kettupaitojen etäisyydet kentällä venyivät, löysi tehokas hyökkäyskalusto helposti tarvittavat välit maalintekoon.

Vielä ottelun loppuhetkillä nähtiin jälleen yksi uusi kettukasvatti liigakentillä, kun Aatu Manninen kirmasi kentälle viimeiseksi vajaaksi vartiksi.

JJK:n pelit jatkuvat tulevana lauantaina vierasottelulla FC Lahden vieraana – kotikentällä pelataan taas 6.5., kun vieraaksi saapuu FC Inter.

JJK - HJK 1-5 (0-1)

Maalit:

0-1 6' Aapo Halme

48' erp Moshtagh Yaghoubi

1-1 58' Elias Ahde

1-2 60' Evans Mensah

1-3 65' Anthony Annan

1-4 71' Mensah

1-5 83 Rafinha

 

JJK:n kokoonpano: Teppo Marttinen, Severi Vielma, Samu Nieminen, Antto Tapaninen, Honar Abdi, Tommi Kari, Tomi Petrescu (78' Suoraniemi), Patrick Poutiainen (78' A.Manninen), Saku Leppänen (36' Ahde), Mikko Manninen, Gaël Etock.

 

Vaihdossa: Jere Pyhäranta (mv), Felix Gustavsson, Toni Tahvanainen, Samu Suoraniemi (78'), Elias Ahde (36'), Aatu Manninen (78').

 

Tähtipelaajat:

*** Evans Mensah

** Anthony Annan

* Alfredo Morelos

 

Yleisöä: 2346

20170422-JJK-toukokuubanneri-www