JäPS isännöi JJK:ta joukkueiden ensimmäisessä keskinäisessä sarjaottelussa

09.06.2023
Kuva: Oskar Pihlaja pommitti kaksi osumaa sarjakärki MP:n verkkoon (📸 Jukka Laitinen)

JJK:n kahden vierasottelun viikko tulee päätökseensä sunnuntaina, kun se matkustaa Järvenpään Keskuskentälle JäPS:n vieraaksi.

JJK ja kotijoukkue JäPS eivät ole aiemmin kohdanneet sarjaottelussa, mutta tilastohistoriasta löytyy kuitenkin kauden 2014 Suomen Cupin taisto, joka käytiin Järvenpäässä Koivusaaren tekonurmella. Tuolloin Ykkösessä pelanneet Kettupaidat olivat Kakkosen JäPS:iä vahvempia maalein 1-3 ja etenivät jatkoon Cupissa. Sunnuntaina pelialustana toimii Järvenpään Keskuskenttä, jonka tulevana syksynä uusittava nurmi on ollut alkukaudesta Harjun kentän tapaan varsin heikossa kunnossa. Keskuskentän nurmi edellyttääkin molemmilta joukkueilta hieman normaalista poikkeavaa ja suoraviivaisempaa pelitapaa sunnuntaina.

Järvenpään Palloseura pelaa seurahistoriansa toista kautta Ykkösessä, sen noustua sinne kauden 2021 päätteeksi. Viime kausi oli sarjanousijalle vahva ja se olikin yksi kauden yllättäjäjoukkueista ja eteni myös Suomen Cupissa aina puolivälieriin saakka. Loppukausi oli JäPS:lle kuitenkin vaikea ja syksyn huonot tulokset estivätkin todellisen jymy-yllätyksen syntymisen. Tälle kaudelle lähdettäessä seura asetti tavoitteekseen sarjan kärkisijat ja sen saavuttamiseksi päävalmentajan paikalle hankittiin AC Oulun Veikkausliigaan pari vuotta sitten valmentanut Jyrki Ahola. Myös pelaajisto on uudistunut jonkin verran ja uusia pelaajia onkin liittynyt joukkueeseen lähes kokoonpanon verran.

JäPS:n riveissä pelaa laitahyökkääjän paikalla enimmäkseen operoiva JJK-kasvatti Eero Tamminen, joka hankittiin Järvenpäähän keskushyökkääjäksi korvaamaan keväällä loukkaantunutta, joukkueen viime kauden parasta maalintekijää Aleksi Ristolaa. Myös Tamminen on kuitenkin ollut viime kierroksilta sivussa loukkaantumisen vuoksi, joten kettukasvatin pelaaminen sunnuntaina on epävarmaa. Joukkueen parhaana maalintekijänä on toistaiseksi kunnostautunut vikkeläjalkainen laitapelaaja Enoch Banza kolmella osumallaan.

JäPS juhli keväällä Ykköscupin mestaruutta kaadettuaan finaalissa rangaistuspotkukilpailussa Gnistanin ja menestyksellinen preseason antoikin odottaa, että joukkue tulee vastaamaan kirkkaasti seuran asettamaan tavoitteeseen. Varsinainen sarjakausi on kuitenkin käynnistynyt tulosten valossa vähän vaikeammin. Yhdeksästä pelaamastaan ottelusta se on saalistanut 10 pistettä ja löytyy tätä kirjoittaessa sarjataulukosta sijalta 8.

Ahola siirtyi toukokuun lopulla sivuun päävalmentajan tehtävästään henkilökohtaisten syiden vuoksi ja apuvalmentaja Timo Kettunen astui täyttämään Aholan saappaat. JäPS on kohdannut viime viikkoina varsin kovia vastustajia, sillä se on tasannut pisteet 0-0-lukemin sekä Ykkösessä Gnistanin että Suomen Cupissa EIF:n kanssa ja viime kierroksella se taipui puolestaan maalein 1-3 SJK Akatemialle.

Kuva: MP väänsi 4-3-voiton keskiviikon maalikarkeloista (📸 Jukka Laitinen)

Sarjanousija JJK:n kausi on puolestaan alkanut melko odotetusti, kahdeksasta ottelusta saldona on viisi pistettä (voitto ja kaksi tasapeliä) ja kuusi tehtyä maalia. Kausi Ykkösessä on monelle Kettupaidalle ensimmäinen ja kahdesti sarjanousua kolmen vuoden sisään juhlinut joukkue etsiikin vielä parasta virettään uudella sarjatasolla. Pelillisesti se on pystynyt haastamaan ja jopa voittamaan myös sarjan kärkijoukkueet, mutta mukaan on mahtunut odotetusti myös muutama vaikeampi peli. Päät eivät ole kuitenkaan kettuleirissä painuneet vaan duunia painetaan kohti parempia tuloksia.

JJK kohtasi keskiviikkona vieraskentällä yhden sarjan suurimmista yllättäjäjoukkueista, vakuuttavasti kautensa aloittaneen MP:n. Kotijoukkue vei lopulta varsinaisiksi maalikarkeloiksi muodostuneen kamppailun nimiinsä lukemin 4-3 viimeisteltyään voitto-osuman aivan ottelun loppuhetkillä. JJK:lle edelliset kolme kohtaamista hävinneet mikkeliläiset saivat näin kaipaamansa revanssin ja nousivat voitolla sarjan kärkeen. Maalinteon kanssa viime aikoina tuskastellut JJK oli tehokas ja tuplasi ottelussa tämän kauden maalisaldonsa Oskar Pihlajan ja Robin Saastamoisen osumilla, mutta ei onnistunut lopulta yllättämään ennakkosuosikki MP:tä ja joutui kotimatkalle ilman pisteitä menetettyään johtonsa toisella jaksolla.

JJK:lla on ensi viikolla edessään kolmen kotiottelun putki, kun ensin lauantaina 17.6. vieraaksi saapuu FF Jaro ja heinäkuulta siirtynyt JJK-TPS pelataan puolestaan juhannustorstaina 22.6. Kotiotteluputken päättää vielä keskiviikkona 28.6. pelattava JJK-KPV. Ennakkoliput kesäkuun kotiotteluihin ovat myynnissä nyt jjk.fi sivun oikean reunan ”JJK Shop” painikkeesta.

Ennen kotiotteluiden putkea JJK lähtee kuitenkin Järvenpäähän tavoitteenaan kurssin kääntäminen myötätuuleen ja pistekantaan palaaminen.

JäPS – JJK || su 11.6.23 klo 18 || Järvenpään Keskuskenttä

Ottelu on katsottavissa Ruutu+ -palvelussa (HUOM katso tarjous alta)

Sunnuntaina vietetään Jalkapallopäivää – hyödynnä Ruudun tarjous

Suomalainen jalkapallo on ansainnut oman juhlapäivänsä, Jalkapallopäivän. Niinpä historian ensimmäistä Jalkapallopäivää vietetään Suomessa sunnuntaina kesäkuun 11. päivä.

Jalkapallopäivä on suomalaisen jalkapalloilun suuri yhteinen juhlapäivä. Päivä, jolloin on meidän kaikkien vuoro näyttää ja nauttia niitä tunteita, jota suomalainen jalkapallo meissä herättää.

Jalkapallopäivänä levitämme suomalaisen jalkapalloilun ilosanomaa yhdessä ympäri maan. Mukaan on kutsuttu kaikki suomalaiset seurat, pelaajat, yhteisöt sekä kuningaslajin ystävät.

Lue lisää: jalkapallopaiva.fi

Jalkapallopäivän tarjous: Ruutu+ Urheilu 14 pv hintaan 0 €, jatkuu tilauksena

Ruutu+ 14 pv 0 €, jatkuu 15,99 €/kk (sis. Ruutu+ 6,99 €/kk, Ei-mainoksia 4 €/kk ja Urheilu 5 €/kk). Tilaus on toistaiseksi voimassa oleva. Ei voi yhdistää voimassa olevaan tilaukseen, etu vain kerran käyttäjää kohden.

Tarjouksen lunastaminen:
Aktivoi koodi JALKAPALLOPÄIVÄ osoitteessa ruutu.fi/lahjakortti (koodi voimassa 9.-11.6.2023)