Inter-JJK: Oman pelin peruspilarit pidettävä edelleen pystyssä

29.10.2011

Kari-Martonen-JJK2011Kettupaidat matkustaa tänään Turkuun kenties seurahistorian suurimpaan yksittäiseen otteluun. Asetelmat ovat jotakuinkin herkullisimmat mahdolliset: joukkue pelaa hopeamitaleista isäntä Interin kanssa.

– Hieno peli on tulossa. Pitkä kausi ollaan tähän peliin valmistauduttu, ja nyt ollaan kyllä valmiita, päävalmentaja Kari Martonen vakuuttaa.

Joukkueella on taustalla erinomainen onnistuminen keskiviikon IFK Mariehamn -ottelussa, jossa Kettupaitojen kärsivällisyys riitti jauhamaan voittoon tarvittavat osumat viimeisellä kymmenminuuttisella.

– Oma tekeminen oli alusta loppuun saakka hyvää. Samaa halutaan tottakai jatkaa tänään. Kaikki vaihtomiehet onnistuivat keskiviikkona erittäin hyvin, ja heidän roolinsa korostuu tänäänkin, Martonen uskoo.

Vastustajan vaarallisuus on tiedossa. Vaikka Inter on hieman yskähdellyt syksyllä, on joukkueella riveissään valtava määrä yksilötaitoa.

– Heidän laitapelaamiseensa täytyy pystyä vastaamaan. Ja meidän linjan yhtenäinen toiminta on ihan avainasemassa.

Kettupaitojen valmistava harjoitus sujui perjantaina erittäin keskittyneessä ja rauhallisessa ilmapiirissä, mikä lupaa Martosen mukaan hyvää. Positiivista on sekin, että keskiviikon ottelussa kolhuja saanut Tamás Gruborovics harjoitteli muun joukkueen mukana. Kokoonpanoon on odotettavissa joitain muutoksia keskiviikkoon nähden.

– Tässä on tiivis viikko takana, ja halutaan varmistaa että kentällä on viimeisessä pelissä tuoreita jalkoja.

Oman leimansa otteluun tuovat JJK:n kannattajat. Tiedot 300 Kettufanin invaasiosta Turkuun ovat kantautuneet myös Martosen korviin ja päävalmentaja on kiinnostuksesta hyvillään.

– Onhan se näkynyt jo kotipeleissä, että kannustus siirtyy energiana pelaajiin ja kantaa joukkuetta. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, me saadaan kyllä Turussa hyvä kannatus, mikä tuo lisää jalkoja. On todella hienoa, että näin paljon ihmisiä on lähdössä meidän tueksi, Martonen kiittelee.

Inter-JJK Turun Veritas Stadionilla tänään kello 14.