Huipputärkeä voitto Valkeakoskelta

15.10.2016

haka-jjk-15102016

JJK haki Valkeakoskelta huipputärkeän voiton! Maalinteossa onnistuivat Niko Markkula, Tommi Kari sekä kaksi maalia iskenyt Toni Tahvanainen.

Haka tarjosi vierailleen todellista shokkihoito ja meni jo ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana 2-0-johtoon. Maalinteon aloitti Elias Ahde jo kolmannella minuutilla ja Jaakko Rantanen tuplasi johdon vapaapotkun jäljiltä 9.minuutilla.

JJK kuitenkin näytti, miksi se johtaa sarjaa – päät eivät painuneet, vaan vähitellen kettulauma otti ottelun haltuunsa. Etenkin huippuottelun vasemmalla laidalla pelannut Benno Hanslian rakenteli tilanteita toisensa jälkeen ja olikin lopulta mukana järjestelemässä jokaista vieraiden maaleista. Painostus sai palkkansa ja JJK kavensi juuri ennen taukoa: vieraille vihellettiin rangaistuspotku käsivirheestä ja Niko Markkulan niittasi sen sisään totutun kylmänviileästi!

Toinen jakso alkoi siitä, mihin ensimmäinen päättyi ja vieraat hallitsivat kenttätapahtumia selkeästi. Puoliaika ei ehtinytkään vanheta kuin reilut viisi minuuttia, kun kettuleirissä päästiin juhlimaan Toni Tahvanaisen tekemää tasoitusta! Ja kun kettulauma pääsi maalien makuun, ei Hakasta ollut vastusta. 55.minuutilla kapteeni Tommi Kari vei vieraat 2-3-johtoon ja reilun tunnin jälkeen Tahvanainen iski iltapäivän toisen maalinsa vieden JJK:n vapauttavaan kahden maalin johtoon.

Hakan eväät eivät riittäneet enää kettupuolustuksen murtamiseen, eikä lisämaaleja nähty. Niinpä JJK esitti todellisia voittajan eleitä nousemalla kahden maalin takamatkalta vakuuttavaan vierasvoittoon. Näin JJK piti paikkansa sarjajohtajana, kun enää viimeinen kierros on pelaamatta.

Voitto myös siis takasi Kettupaidoille vähintäänkin karsijanpaikan Veikkausliigaan! Nousu on nyt enää kahden kauppa, sillä AC Oulu menetti omat mahdollisuutensa, kun TPS haki Oulusta 0-1-voiton Riku Sjöroosin maalilla.

Kauden huipennus ja loppuratkaisu nähdään tulevana lauantaina, kun Kettupaidat isännöivät AC Oulua. Mikäli oululaiset kaatuvat, päästään Harjulla juhlimaan paluuta Veikkausliigaan kolmen kauden tauon jälkeen!

Haka - JJK 2-4 (2-1)

Maalit:

1-0 3' Elias Ahde

2-0 9' Jaakko Rantanen

2-1 43' Niko Markkula rp

2-2 51' Toni Tahvanainen

2-3 55' Tommi Kari

2-4 63' Tahvanainen

 

JJK:n kokoonpano: Ville Viljala; Honar Abdi, Matti Lähitie, Antto Tapaninen, Niko Markkula; Tommi Kari (c), Saku Leppänen; Benno Hanslian, Tomi Petrescu (46' Järvinen), Mikko Manninen; Toni Tahvanainen (83' Abahassine).

 

Vaihdossa: Severi Ikäheimo (mv), Gaël Etock, Jasin Abahassine (83'), Matti Kohonen, Iiro Järvinen (46'), Samu Nieminen, Settyslas Loutelamio.

 

Tähtipelaajat:

*** Toni Tahvanainen

** Benno Hanslian

* Tommi Kari

 

Yleisöä: 1321

jjk-wwwbanneri-jjkacoulu2210-1000x371-recovered