HJK-JJK: Pisteet jäivät Helsinkiin

18.08.2012

Lauantaina Helsingissä pelatussa ottelussa HJK oli vahvempi ja piti pisteet 2-0-lukemin. Maalinteossa onnistuivat Sebastian Mannström 36. minuutilla ja Mika Väyrynen rangaistuspotkusta 43. minuutilla. Toisen puoliajn alussa kapteeni Janne Korhonen torjui komeasti Väyrysen toisen rangaistuspotkun.

 

JJK aloitti ottelun pirteästi ja hallitsi alkuminuutteja. Jo ensimmäisten muutaman minuutin aikana JJK sai kaksi kulmapotkua – joista ei kuitenkaan tulosta tullut.

 

HJK:n ensimmäinen vaaralliselta haiskahtanut tilanne tuli kahdeksan minuutin kohdalla, kun pallo ajautui Berat Sadikille rangaistusalueella – Samu Nieminen kuitenkin ehti peittämään. Vieraiden terävän alun jälkeen HJK otti ottelun hallintaansa ja JJK keskittyi puolustamaan ja kyttäämään paikkoja vastaiskuille.

 

Vaikka HJK hallitsi, puolusti JJK tiiviisti ja hyvin ja piti isännät pois maalipaikoilta. Ottelun avausmaali nähtiin 36 minuutin pelin jälkeen käytännössä HJK:n ensimmäisestä vaarallisesta tilanteesta. HJK sai kulmapotkun, jonka Kettupaidat selvittivät, mutta pallo jäi kuitenkin HJK:n haltuun. Lopulta pallo ajautui HJK:n oikealla laidalla pelanneelle Mannströmille, joka tuikkasi pelivälineen maaliin ja vei näin kotijoukkueen johtoon.

 

Hetki maalin jälkeen JJK sai vapaapotkun vajaasta kolmestakymmenestä metristä, kun Janne Turpeenniemeltä vedettiin jalat alta. Pallon taakse asettui vapaapotkumaestro Tamás Gruborovics, jonka veto kuitenkin painui ohi maalin.

 

Ottelun toinen maali syntyi muutamaa minuuttia ennen taukovihellystä kyseenalaisen tilanteen jälkeen. Erfan Zeneli yritti kiertää Antto Tapanista aivan päätyrajan tuntumassa. Rangaistusalueen ulkopuolelta alkaneessa tilanteessa Tapaninen osui palloon ja sen jälkeen mieheen, tuomiona oli rangaistuspotku. Pallon taakse asettui Mika Väyrynen, jonka veto oli niin napakka, että Korhonen ei saanut sitä haltuunsa, vaikka olikin hyvin vedossa mukana ja sai kätensä väliin. Näin tilanne oli 2-0 ja samoissa lukemissa myös mentiin tauolle.

 

JJK aloitti terävästi myös toisen puoliajan. Pari minuuttia oli takana, kun Ville Wallén HJK-maalilla joutui venymään ensimmäistä kertaa: klubikapteeni sai nipin napin venytettyä sormenpäänsä väliin Mikko Innasen vetoon, joka oli painumassa kohti takakulmaa. Seurauksena oli kulmapotku, jonka HJK selvitti. Klubi otti tämän jälkeen jälleen ottelun komentoonsa ja hallitsi tapahtumia lopulta loppuun asti.

 

Toista jaksoa oli pelattu hieman päälle kymmenen minuuttia, kun HJK:lle tuomittiin rangaistuspotku toistamiseen. JJK:n tolppien välissä kapteeni Janne Korhonen oli kuitenkin päättänyt, ettei päästä palloa enää taakseen ja torjui komeasti jaloillaan Väyrysen toisen pilkun! Myös jatkotilanteesta veto kohosi korkeuksiin ja näin taululla pysyivät 2-0-lukemat.

 

JJK sai hetkeksi puhtia kapteenin mahtavasta torjunnasta, mutta pian HJK otti taas hallinnan ja saikin 68. minuutilla kulmapotkusta luotua tilanteen, jossa pallo siivottiin aivan maaliviivalta.

 

70. minuutilla Kari Martonen haki tuplavaihdolla uutta vauhtia kentälle: Topi Järvinen ja Tuomas Latikka tulivat kentälle Antto Hilskan ja Antto Tapanisen tilalle. Tuoreilla jaloilla kirmannut pirteä Järvinen toikin JJK:n hyökkäyspeliin uuden vaihteen ja aiheutti useammankin kerran hämmennystä HJK:n puolustuspäässä energiallaan ja aktiivisella prässillään.

 

Vierasjoukkue koki hetkeä myöhemmin takaiskun, kun hyökkäyspään kulmatilanteessa rikotuksi tullut Jordi van Gelderen turhautui ja tuli passitetuksi kahdella perättäisellä varoituksella suihkuun. Alivoimastaan huolimatta JJK haki loppuun asti tiukasti maalia, mutta HJK puolusti hyvin, eikä isännillä suurta hätää ollut. Niinpä pisteet jäivät 2-0-tuloksella HJK:lle. 

 

 

 

HJK – JJK 2-0 (Mannström 37′, Väyrynen 43′ rp, 56′ erp)

 

Korhonen; van Gelderen (v+v=ua), Reintam, Nieminen, Tapaninen (v) (70′ Latikka); Turpeenniemi, Gruborovics, Korte, Hilska (70′ Järvinen); Innanen, Manninen (v).

 

Szeróvay, Järvinen, Latikka, Markkula, Hanslian.