HIFK ansaitsi voittonsa lauantaina – Kauden loppuhuipennuksesta entistä hurjempi!

01.10.2018

HIFK voitti lauantaina 0-2 Harjulla. Kauden loppuhuipennuksesta tulee hurja niin sarjan kärkipään kuin häntäpään osalta!


HIFK osoitti Harjulla lauantaina, miksi se taistelee sarjan voitosta ja Veikkausliiga-noususta.

HIFK saapui viime lauantaina toista kertaa tällä kaudella vieraaksi Harjulle. Lähtökohdat olivat selvät; HIFK taistelee sarjanoususta Veikkausliigaan, JJK sarjapaikkansa puolesta Ykkösessä. Samat joukkueet olivat kohdanneet kahdesti aiemmin tällä kaudella; kesäkuussa Harjulla HIFK oli voittanut 0-2, heinäkuussa Helsingissä pisteet oli tasattu 2-2 lukemin.

HIFK saapui Jyväskylään ehjällä rosterilla, ykkösmiehistöllään. Avauskokoonpanosta löytyivät muun muassa joukkueen kovimmat maalintekijät, kokeneet kärkimiehet Pekka Sihvola ja Tuomas Mustonen sekä niin ikään joukkueen ikoneihin kuuluvat keskikenttäpelaajat Jukka Halme ja Esa Terävä.

JJK joutui jälleen tekemään muutoksia kokoonpanoonsa loukkaantumisten tai sairastumisten johdosta. Viime otteluissa topparina nähty nuori Sami Nissinen oli sivussa, kuten myös pelikieltoa kärsinyt Severi Vielma ja hyökkäyspään kapellimestari Mikko Manninen. Puolustuslinjaan palasikin omista loukkaantumisistaan onneksi toipunut 2001-syntynyt Väinö Vehkonen.


HIFK:lla kokemusta syksyn taistelupeleistä löytyy – kuvassa pallosta kamppailevat JJK:n Aatu Manninen ja HIFK:n Jukka Halme.

Ensimmäinen puoliaika oli melko tasaista vääntöä, joskin vaarallisimmat maalipaikat jo avauspuolikkaalla loi vierasjoukkue HIFK. 14. minuutilla Mustonen laukoi kimmokkeen kautta niukasti takatolpan ohi. 22. peliminuutilla ylös noussut puolustaja Matias Hänninen pamautti sydämensä kyllyydestä vastapalloon, mutta etutolpasta ohi. 36. minuutilla HIFK pääsi kenties lähimmäksi avausmaalia ensimmäisellä 45-minuuttisella, mutta ensimmäisen laukauksen JJK-toppari Felix Gustavsson blokkasi ja sen jälkeen Jani Bäckman pyyhkäisi pallon niukasti ohi maalin.

JJK:n paras maalintekopaikka ensimmäisellä puolikkaalla oli vapaapotku 25 metristä, mutta tällä kertaa Saku Leppäsen tähtäin ei ollut kohdillaan. 39. peliminuutilla nähtiin sen sijaan selvästi eniten tunteita kuohuttanut hetki, kun Samu Suoraniemeä rapattiin rumasti JJK-vaihtopenkin edessä. Bäckman selvisi tempustaan kuitenkin keltaisella kortilla.

Näiden tapahtumien jälkeen tauolle lukemista 0-0!


Maalivahti Paavo Valakari piti HIFK:n pitkään nollilla – tämä Mustosen laukaus suuntautuu lopulta JJK-maalin ohi.

Toisen puoliajan alussa JJK sai ottelun ensimmäisen kulmapotkunsa. Tuttuun tapaan Saku Leppänen asettui pallon taakse ja jalkansa ensimmäisenä väliin sai Gustavsson, mutta ohjaus ei maalia kohden suuntautunut.

Jo ensimmäisellä puoliajalla HIFK oli ollut hallitsevampi osapuoli, ja kun sama suuntaus jatkui toisella, alkoi JJK-pelaajien jaloissa väkisinkin väsy painamaan. HIFK:n tuttu, aggressiivinen prässi, oli lauantaina liikaa kettupaidoille, eikä JJK juuri pystynyt pitkiä hyökkäyksiä luomaan. Näin ollen JJK joutui valumaan jatkuvasti puolustusasemiin, mikä luonnollisesti kuluttaa enemmän energiaa, kuin pallossa pysyminen. Myös päävalmentaja Janne Korhonen myönsi HIFK:n olleen edellä pelitapahtumissa.

-HIFK oli tänään luokkaa parempi joukkue. Oma pallollinen tekeminen oli tänään vaikeaa ja menetettiin pallot liian nopeasti HIFK:lle. Siinä alkaa väsy väkisin painamaan, Korhonen totesi lehdistötilaisuudessa.

Vielä 68. peliminuutilla hyvin JJK-puolustusta johtanut Paavo Valakari onnistui pitämään maalinsa puhtaana komealla reaktiotorjunnalla. 74. peliminuutilla HIFK sitten iski 0-1 johtomaalin. Terävä pääsi kääntymään vapaana keskialueella, vapautti juoksuun taustanousun tehneen Bäckmanin, joka vielä löysi maalin edestä Sihvolan. Sihvolalla oli helppo työ pistää pallo tyhjiin ja viedä vieraat johtoon kauden kymmenennellä osumallaan.


Sihvola liukuu pallon verkkoon ja avaa ottelun maalihanat – JJK:n laitapuolustaja Jarkko Heimonen ei aivan ehdi väliin.

81. peliminuutilla JJK:n kapteeni Tommi Kari lähetti vapaapotkun taitavasti muurin yli, mutta Daniel Kollar HIFK-maalilla otti kuitenkin varman torjunnan. Pian tästä HIFK ratkaisi pelin. Joukkue rakensi taidokkaan hyökkäyksen Kollarin pitkästä maalipotkusta lähtien. Lopulta Tommi Jyry syötti takaviistoon ja Bäckman sijoitti pallon verkkoon. Maalit ja muutaman muun läheltä piti -tilanteen näet tämän jutun alta videokoosteesta.

0-2 olivat lauantaina ottelun loppulukemat. Ykkösen kautta on nyt jäljellä kolme kierrosta, ja loppuhuipennuksesta tuleekin hurja. HIFK:n voitto lauantaina ei nimittäin ratkaissut asetelmia sarjataulukon kummassakaan päässä. KPV voitti oman ottelunsa, joten kokkolalaiset jatkavat sarjan kärkipaikalla, HIFK kärkkyy pisteen perässä. Sarjan hännillä porukka tiivistyi entisestään, kun Klubi 04 voitti kotonaan AC Kajaanin! Nyt tilanne on seuraava: AC Kajaanilla 21 pistettä, JJK:lla 20 pistettä, Klubi 04:llä 19 pistettä – kaksi heikointa tippuu sarjasta.

JJK pelaa seuraavan kerran tämän viikon lauantaina FC Hakan vieraana Valkeakoskella. Kauden viimeinen kotiottelu on ohjelmasssa lauantaina 20.10. klo 14:00, kun vieraaksi saapuu AC Kajaani. Jo nyt on selvää, että tuosta ottelusta ei todellakaan tule panoksia puuttumaan!

Alla JJK-HIFK ottelun kooste sekä tilastot! Tässä jutussa olevat kuvat on ottanut Ile Salminen. Lisää kuvia voit katsoa täältä: JJK – HIFK kuvagalleria.

JJK - HIFK 0-2 (0-0)

Maalit:

0-1, 74', Pekka Sihvola

0-2, 83', Jani Bäckman

Varoitukset:

JJK: -

HIFK: Jani Bäckman

JJK:n avauskokoonpano: Paavo Valakari (mv); Jarkko Heimonen, Gentrit Kovaqi (84 min), Felix Gustavsson, Väinö Vehkonen, Samu Suoraniemi; Tommi Kari (C), Saku Leppänen, Aatu Manninen (76 min); Patrik Alaharjula, Jasin Abahassine (61 min).

Vaihdossa: Tatu Österlund (mv), Vertti Lepo (84 min), Settyslas Loutelamio (61 min), Eeli Liukkonen (76 min), Joona Itkonen.