Hieno taistelutasapeli viimeisestä vierasreissusta

28.09.2014

2014-06-04_jjk-pk35_0015

Ketut hakivat hienon tasapelipisteen Vantaalta kauden viimeisestä vierasottelusta. Kotijoukkue meni johtoon ensimmäisen puoliajan lopussa, mutta JJK ei tästä lannistunut vaan kiri rinnalle Antto Hilskan 88. peliminuutin tasoitusmaalilla.

JJK oli alkupuolella hallitsevampi, muttei saanut isäntiensä puolustusta murrettua. Vähitellen hallinta siirtyikin kotijoukkueelle.

Maalipaikat olivat kuitenkin harvassa punamustillakin, kunnes aivan avausjakson viime hetkillä PK-35 iski erikoistilanteesta. 44. minuutilla kotijoukkue sai vapaapotkun, jonka jäljiltä Jukka Hirvonen pääsi viimeistelemään isäntien 1-0-maalin ja tauolle mentiinkin kotijohdossa.

PK-35 jatkoi vahvaa peliä tauon jälkeen, muttei saanut paikoistaan tehtyä toista osumaa. Loppua kohti kotijoukkue alkoi varmistella johtoasemaansa, mutta JJK pääsi silti kuin varkain tasoittamaan tilanteen! Pari minuuttia ennen päätösvihellystä nappasi Antto Hilska pallon harhasyötöstä, karkasi läpiajoon ja niittasi Miikka Häkkisen selän taakse kauden kymmenennen osumansa!

Hilun osumalla Kettupaidat veivät tasapelipisteen mukanaan ja näin JJK onkin nyt saanut jokaiselta joukkueelta vähintään yhden pisteen.

JJK:n kauden viimeinen ottelu pelataan Harjun stadionilla Jyväskylässä lauantaina 4.10. klo 16:00, tuolloin vastassa AC Oulu. Tervetuloa kauden kohokohtaan!

PK-35 - JJK 1-1 (1-0)

Maalit:

1-0 44' Jukka Hirvonen

1-1 88' Antto Hilska

 

JJK:n kokoonpano: Korhonen; Hanslian, Tapaninen, van Gelderen, Velija; Kuhmonen; Hasanzada (85' Peltonen), Kosunen (Järvinen), Taylor, Manninen (57' Vaarakallio); Hilska.

 

Vaihdossa: Ikäheimo (mv), Peltonen (85') Järvinen (70'), Vaarakallio (57'), Maltsin.

 

Veikkauspörssin 1x2-pelaajat:

1. Kim Raimi 2. Jukka Hirvonen 3. Bilal Velija

Yleisöä: 473