Helteisestä väännöstä voitto Leppäsen maalilla

08.05.2016

jjk-grifk-20160508

JJK ja GrIFK väänsivät tiukan ottelun helteisellä Harjulla – Saku Leppäsen maali toi isännille kuitenkin kotivoiton!

Vieraat aloittivat vahvasti ja olivat alussa huomattavasti terävämpiä. Pallo karkaili Kettupaidoilta ja GrIFK sai luotua alkuminuuteilla muutamankin vaarallisen maalipaikan. Ville Viljalan vartioima kettumaali säilyi kuitenkin koskemattomana ja pikkuhiljaa myös JJK heräsi ja pääsi paremmin peliin mukaan.

Vartin kohdalla JJK sai ensimmäiset maalipaikkansa ja Daniel Stevens joutui putsaamaan palloa jo lähes maaliviivalta väljemmille vesille. 25.minuutilla Toni Tahvanainen puolestaan sai pallon jo maaliin asti, mutta kärkimiehen katsottiin rikkoneen tilanteessa ja näin maalia ei hyväksytty.

Puoliajan lopun mittaan molemmissa päissä nähtiin muutamia erikoistilanteita ja puolittaisia maalipaikkoja, mutta ei maaleja – taukoa vietettiinkin maalittomassa tasatilanteessa.

Toiselle puoliajalle JJK tuli ensimmäistä skarpimmin ja jo ensimmäisellä minuutilla tauon jälkeen isännät saivat vapaapotkun hyvältä paikalta – kapteeni Tommi Karin kierteinen veto painui kuitenkin takatolpan väärälle puolelle. JJK sai myös useita perättäisiä kulmapotkuja, jotka Grani kuitenkin selvitti.

Tunnin kohdalla Mikko Manniselle syntyi parikin paikkaa viedä isännät johtoon, mutta ensimmäinen veto meni hienokseltaan ohi maalin ja toisen vierasvahti Johannes Ström nappasi, joten taiturin kuluvan kauden avausmaali jäi vielä syntymättä.

JJK oli kokonaisuudessaan toisella jaksolla selvästi hallitsevampi, mutta myös vierasjoukkueella oli paikkansa. Kertaalleen pallo kotijoukkueen maaliin päätyikin – kuitenkin paitsiotilanteesta.

72. minuutilla nähtiin iloinen hetki, kun SJK:sta lainalle tullut Aleksis Lehtonen tuli vaihdosta kehiin kirmaten hetken tauon jälkeen jälleen tutulle kentälle raikuvien aplodien saattelemana!

Ratkaisu nähtiin lopulta reilut kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä: vaihdosta pirteästi kentälle tullut Settyslas Loutelamio toimitti pallon boksiin. Maalin edustalla kärkkymässä olivat niin Lehtonen kuin Saku Leppänenkin. Leppänen sai tökättyä pallon maaliin ohi Strömin ja kettulauma pääsi juhlimaan helpottavaa 1-0-osumaa!

GrIFK sai lopussa vielä kirivaihteen silmään, mutta tasoitusmaaliksi se ei realisoitunut. Niinpä edellisessä ottelussa uransa ensimmäisen Ykkösen maalin tehneen Leppäsen toinen osuma riitti takaamaan Kettupaidoille toisen perättäisen kotivoiton!

JJK:n ottelut myös jatkuvat kotikentällä, kun reilun viikon päästä maanantaina 16.5. vieraaksi saapuu FF Jaro!

JJK - GrIFK 1-0 (0-0)

Maalit:

1-0 77' Leppänen

 

JJK:n kokoonpano: Ville Viljala; Matti Kohonen, Matti Lähitie, Antto Tapaninen, Niko Markkula; Saku Leppänen; Sami Suoraniemi, Tommi Kari (c) (90+4' Järvinen), Iiro Järvinen, Mikko Manninen (72' Loutelamio); Toni Tahvanainen (72' Lehtonen).

 

Vaihdossa: Teppo Marttinen (mv), Benno Hanslian, Joona Itkonen, Settyslas Loutelamio (72'), Honar Abdi, Topi Järvinen (90+4') Aleksis Lehtonen (72').

 

Tähtipelaajat:

*** Saku Leppänen

** Tommi Kari

* Antto Tapaninen

 

Yleisöä: 1172