Hanslian ja Nieminen jatkosopimuksiin

25.11.2016

2016-06-18_0046

Benno Hanslian ja Samu Nieminen jatkavat kasvattajaseurassaan – Hanslian vuoden, Nieminen kahden mittaisella sopimuksella.

Kauden 2017 joukkue rakentui jälleen kahdella oman kylän pojalla, kun kettukasvatit Hanslian ja Nieminen tekivät jatkosopimukset. Molemmat ovat pelanneet Veikkausliigaa aiemminkin, Nieminen JJK:n lisäksi myös Ilveksen riveissä.

Hanslian on vuonna 1993 syntynyt laitapelaaja, joka nousi edustusjoukkueeseen laitapuolustajan roolissa kaudella 2012. Juha Pasoja kuitenkin nosti nuorukaisen kentällä ylemmäs ja viimeisimmät kaudet Hanslian onkin nähty keskikentän laidalla.

Vauhtiin päästyään Hanslian on loistava 1 vs 1-tilanteissa ja pystyy tarjoilemaan maailmaluokan keskityksiä. Hanslianin jalasta lähtikin jälleen viime kaudella useita maalisyöttöjä.

jjk-ktp-2016-06-18_0123

Benno järjesteli useita täysosumia jälleen viime kaudella – tässä maalin tarjoilusta kiittää Mikko Manninen!

Ilveksestä takaisin kotiin

Keskuspuolustuksessa luutiva Nieminen liittyi JJK:hon elokuun puolivälissä liigaseura Ilveksestä loppukauden kattavalla lainasopimuksella. Laina johti pysyvään sopimukseen ja niinpä Nieminen nähdäänkin kasvattajaseurassaan myös tulevat kaksi kautta!

Hansliania vuotta vanhempi, vuonna 1992 syntynyt toppari debytoi edustusjoukkueessa ja Veikkausliigassa jo kaudella 2010. Kauden 2013 jälkeen Niemisen tie vei Liettuan pääsarjaan ja FK Kruoja Pakruojisiin, jossa puolustaja pelasi suurimman osan otteluista tehden myös kaksi maalia.

Hopeamitalijuhliin päättyneen kauden jälkeen uusi osoite löytyi Veikkausliigaan nousseesta Ilveksestä, josta Nieminen siis viime kauden loppupuolella palasi lainalle Kettupaitaan. Kaikkiaan Niemisellä on liigakokemusta 81 ottelun ja kahden maalin verran.

2016-08-27_jjk-eif_0006

JJK:lla on nyt koossa 11 sopimuspelaajaa tulevalle kaudelle. Suurimmalla osalla on jo ennestään kokemusta Veikkausliigassa pelaamisesta – myös nuorimmaisella eli Teppo Marttisella, joka pelasi 16-vuotiaana ensimmäiset liigaottelunsa kauden 2013 lopulla.

Eniten liigakokemusta on vyöllään Mikko Mannisella: yli 230 ottelua. Myös Tomi Petresculla (183) ja Tommi Karilla (105) on takanaan yli sata ottelua Veikkausliigassa.

Sopimuspelaajat kaudelle 2017:
Teppo Marttinen
Honar Abdi
Severi Vielma
Samu Suoraniemi
Tomi Petrescu
Mikko Manninen
Tommi Kari
Toni Tahvanainen
Antto Tapaninen
Samu Nieminen
Benno Hanslian

kaikkikausikortit-banneri