Haka vieraaksi toistamiseen – kauden toinen kolmannes käyntiin

24.06.2015

2015-05-02 jjk -haka_0041

JJK saa torstaina jo toistamiseen vieraita Valkeakoskelta, kun Haka saapuu Kettupaitojen vieraaksi.

Samalla käyntiin pyörähtää kauden 2015 Ykkösen toinen kolmannes, joka saa jatkoa heti sunnuntaina, kun MP vierailee niinikään JJK:n isännöimänä Harjulla.

”Ollaan siellä missä pitääkin”

JJK:n pääkäskyttäjä Juha Pasoja on pääpiirteittäin tyytyväinen kauden ensimmäiseen kolmannekseen.

– Alku oli vähän nihkeä. Kaudenavauksessa Hakaa vastaan pelattiin ihan hyvin, mutta jouduttiin tyytymään tasapeliin – toinen ottelu Mikkelissä oli sitten kokonaisuudessaan vaikea meille.

Tuo äitienpäivänä MP:lle koettu 1-0-tappio on kuitenkin edelleen JJK:n ensimmäinen ja viimeinen – Kettulauma on yhdellä tappiollaan sarjan vähiten hävinnyt joukkue ja kotikentällään siis edelleen voittamaton.

– Pienten alkuvaikeuksien jälkeen on lähtenyt sujumaan paremmin. Peli on kauden edetessä kehittynyt ja etenkin puolustusta ollaan saatu ihan hyvin kuntoon. Pari tasuria olisi pitänyt pystyä kääntämään voitoksi, mutta pääosin olen tyytyväinen kauden alkuun. Ollaan sarjataulukossa pitkältikin siellä missä pitääkin, hyvissä asemissa kärkipäässä.

Puolustus onkin ollut tiivis, mistä kertoo tappiottoman putken lisäksi päästettyjen maalien määrä – JJK on päästänyt vähiten maaleja pitkässä nollaputkessa luovivan TPS:n jälkeen. Kuten olettaa sopii, lääkkeet puolustuksen tilkitsemiseen ovat olleet lopulta yksinkertaisia.

– Töitä on tehty paljon ja nöyrästi ja pelaajille on löytyneet oikeat roolit. Puolustaminen ei kuitenkaan ole niin monimutkaista, etteikö se alkaisi kehittyä, jos tarpeeksi vain jaksaa jauhaa. Pelaajien on tietenkin oltava myös valmiita tekemään

Joukkueensa parhaaksi esitykseksi Pasoja nimeää viimeisimmän, ennen juhannustaukoa Harjulla käydyn ottelun, kun tuolloin sarjan kärjessä ollut PK-35 joutui taipumaan isännilleen 2-1-maalein

– Se ei ehkä ollut meiltä mitään hyökkäyspelillistä dominointia, mutta se oli kokonaisudessaan kypsä ja kärsivällinen esitys. Nöyrää työtä puolustussuuntaan, Paso kiittelee.

– Se oli samalla pojille hyvä kypsyystesti siitä, riittääkö kärsivällisyys pelata kurinalaisesti omaa peliä, vaikkei hyökkäyksiä saadakaan rullaamaan toivotusti.

2015-06-14_jjk-pk-35_0024

Toinen menestyksekkään kypsyystestin maalintekijöistä: avausmaalin iskenyt Antto Hilska.

JJK on kohdannut nyt kertaalleen kaikki muut joukkueet paitsi AC Oulun – ottelu on siirretty syksymmälle ja siksi muilla joukkueilla onkin toistaiseksi enemmän otteluita pelattuna. Suurempia yllätyksiä ei vastustajien joukosta ole tullut vastaan, vaikka viime kauden jälkeen sarjaan saapukin useampi uusi joukkue.

– PS Kemin sijoitus on tietenkin sikäli harvinainen, että sarjanousijat eivät yleensä nouse sarjakärkeen ja pidä paikkaansa. Mutta pelasimme heitä vastaan Suomen cupin ottelun ennen kauden alkua ja eivät nuo vahvat esitykset sen jälkeen ole tulleet yllätyksenä.

– Tuoreessa muistissa on myös PK-35:n hyökkäyskalusto, joka on osoittautunuti vieläkin odotettua kovemmaksi, vaikka kovaksi sitä osasi odottaakin.

Ykkönen on edennyt toistaiseksi erittäin tasaisissa merkeissä. Tällä hetkellä osalla kärkijoukkueista on pelattuna kaksi ottelua enemmän kuin JJK:lla ja niinpä piste-erotkin ovat suuremmat, mutta ennen juhannuksen aikaan pelattuja otteluita koko kärkiviisikko mahtui  muutaman pisteen sisään.

– Kun kesä alkaa kääntyä syksyyn, alkaa varmasti erojakin syntyä joukkueiden välille ja putoaja- ja nousijakandidaatit erottua hieman selkeämmin.

2015-05-02 jjk -haka_0033

Tiukkaa vääntöä Hakan maalilla kaudenavauksessa.

Tuoreilla jaloilla

Kun kausi startattiin toukokuun alussa Harjulla JJK:n ja Hakan kohtaamisella, oli JJK pelillisesti niskan päällä, vaikka pisteet ottelussa tasattiinkin 2-2-tuloksella.

– Varmasti Hakan peli on kehittynyt siitä – onhan se meilläkin. Mutta tuskin pelitapa on silti sen radikaalimmin muuttunut heilläkään.

JJK:n tavoin myös Hakalla on takanaan reilun viikon tauko otteluista – ja molemmilla on viimeisimpänä voitokas ottelu. Hakalla on edellisestä ottelusta vyöllään komea 6-0-murskavoitto sarjanousija VIFK:sta kotikentällä, joten myös koskilaisryhmän itseluottamus on varmasti kunnossa.

Tauon aikana on saatu levättyä ja ladattua akkuja, mutta se tuo myös omat haasteensa.

– Ainakin meillä suurin haaste on, miten pystytään olemaan pienen ottelutauon jälkeen aivan alusta asti täysin hereillä ja valmiina taistelemaan joka pallosta.

– Toisaalta nyt päästään pelaamaan tuoreilla jaloilla, mikä on erityisen hyvä siksi, että seuraava peli on jo sunnuntaina. Ja jos Hakaa vastaan tulee kolhuja tai näyttää että joku tarvitsee lepoa, löytyy kyllä riittävästi laadukkaita vaihtoehtoja, että saadaan tarvittaessa kierrätettyä.

Severi Vielma palannee alkukauden sairaslomaltaan kentälle perjantaina, kun Villiketut kohtaavat Jyskässä SiPS:n, Tommi Kari taas palailee kentille ensi kuun puolella.

Ikävämpiä uutisia sen sijaan kuuluu Saku Leppäsestä: loistavasti alkukaudella pelanneen nuorukaisen Porissa saama polvivamma osoittautui tutkimuksissa sen verran pahaksi, että keskikenttämies joutuu sivuun tositoimista viikkokausiksi.

25062015-jjk-haka-ottelumainos-www-crop

Kaksi peliä – yksi hinta

Kuluvalla viikolla futismannaa tarjotaan Harjulla varsin poikkeuksellisesti peräti kahden ottelun verran.

Harvinaisen tilaisuuden kunniaksi liput viikon molempiin otteluihin ovat saatavilla edulliseen pakettihintaan: kaksi pääkatsomolippua yhteishintaan 20 euroa ja kaksi aurinkokatsomolippua yhteishintaan 15 euroa. Kahden lipun paketit ovat myynnissä mobiililippukauppa W-Zupissa

Pieneksi jääneitä futiskenkiä nurkissa?

Jos kaappiin tai varastoon on kertynyt pieneksi jääneitä tai muuten käytöstä poistuneita nappulakenkiä tai muita futiskenkiä, voi ne napata torstaina mukaan.

Harjun stadionin pääportin vieressä on laatikko, johon kengät voi jättää – varusteet välitetään Egyptin Hurghadaan katulapsille.

jjk-wzup-liput-mobiilisti-1000x371

JJK-haka-25062015-sporttv