Gustavsson: ”Haluan voittaa jokaisen pelin”

17.12.2016

2016-10-02_jjk-kpv_0007

Viime kaudella KPV:ta edustanut Felix Gustavsson liittyy vahvistamaan kettupuolustusta.

Vuonna 1994 syntynyt toppari löytyi nelisen vuotta sitten PS Kemin riveihin kotikaupungistaan Haaparannasta. Suomalaisen äidin myötä Gustavssonilla on myös Suomen kansalaisuus ja kielikin taittuu sujuvasti.

– Haaparannassa pelasin alasarjoissa ja PS Kemi pelasi silloin Kakkosta. En uskonut vielä saavani peliaikaa, mutta onneksi valmentaja uskoi, että minusta voi tulla jalkapalloilija, tuore Kettupaita hymyilee.

– Jo ensimmäisellä kaudella sain yllättävän paljon vastuuta, kun toppareilla oli loukkaantumisia ja pelikieltoja. Seuraavalla kaudella vastuu lisääntyi jälleen ja vaikka valmentaja vaihtui sen kauden jälkeen, sain silti luottoa.

Tuolloin Tommy Taylorin paikalle päävalmentajaksi nousi aiemmin apuvalmentajana toiminut Jari Åhman, joka vei PS Kemin lopulta Veikkausliigaan asti.

– Noustiin ensin Ykköseen ja seuraavana vuonna Veikkausliigaan – kaksi sarjanousua kahdessa vuodessa, olihan se hienoa.

jjk-pskemi-2015-07-11_0194

Myös JJK on saanut huomata Gustavssonin pääpelivoiman: tässä topparin päästä syntyy 1-1-tasoitus kaudella 2015 – maali oli tosin PS Kemille laiha lohtu, sillä isännät veivät lopulta ottelun nimiinsä 3-1-lukemin.

Millainen pelaaja Kettupaitojen takalinjoille nyt saapuu miehen itsensä mielestä?

– Iso ja vahva, pääpeli on aina ollut vahvuus. Olen treenannut nyt paljon nopeutta, joten sitäkin alkaa löytyä. Ja kun on aina pelannut puolustajana, niin osaan myös lukea peliä hyvin. Aiemmin tekniikassa jalalla oli aika paljon puutteita – Ruotsin aladivarissa kun puolustajan ei oikeastaan tarvinnut osata pelata futista jaloilla, Gustavsson nauraa.

– Nyt olen kuitenkin kehittynyt siinäkin ja JJK on hyvä paikka näyttää sitä osaamista.

Nuorempana myös laitapakkina pelanneen Gustavssonin paikka on vakiintunut keskuspuolustukseen miesten peleihin siirtymisen myötä. Ykkösessä mies on ehtinyt topparin roolissa kohdata JJK:n niin PS Kemin kuin KPV:nkin riveissä.

– JJK:ta vastaan oli pakko pitää linjat tosi tiiviinä, sillä jos muodostelmassa oli rakoja, ne kyllä löydettiin heti. Siksi hävittiinkin Harjulla viime vuonna KPV:n kanssa 3-0. Kun sitten saatiin pidettyä oma pakka riittävän tiiviinä, pystyttiin myös voittamaan.

– JJK kyllä ansaitsi nousunsa ja oli sarjan paras joukkue viime kaudella.

Nyt myös Gustavsson nousee JJK:n mukana Veikkausliigaan. Puolustaja iloitsee nyt näytönpaikastaan – mutta tavoitteet ovat vielä korkeammalla.

– On tosi hienoa päästä näyttämään nyt JJK:ssa, mitä osaan ja miten olen kehittynyt, samoin kuin on hienoa päästä Veikkausliigaan. Totta kai haluan päästä pelaamaan ja kehittyä edelleen – ei mulle kuitenkaan pidemmän päälle riitä se, että pääsen Veikkausliigaan, vaan haluan päästä urallani vielä eteenpäin.

Nousijajoukkueille on aina helppo povata haasteellista kautta ja JJK tuskin näissä arvioissa tulee olemaan poikkeus. Gustavssonilta löytyy kauden alla sekä realismia että kunnianhimoa.

– JJK on ollut hyvin pelaava joukkue ja toivon, että ensi kaudellakin päästään myös ihan oikeasti pelaamaan jalkapalloa, eikä vain puolustamaan koko kautta, Gustavsson hymähtää.

– Haluan kuitenkin aina voittaa. Lähden voittamaan aina jokaista peliä, ihan sama kuka on vastassa. Sillä tavalla ajateltuna tavoitteena on voittaa koko sarja.

paakatsomokausikortti-banneri-versio-x