2016-08-27_jjk-eif_0035

Pistepotti matkasi vieraiden mukana Tammisaareen, kun EIF kiri takamatkalta voittoon. Saku Leppänen vei isännät johtoon, mutta EIF pystyi nousemaan Juuso Aallon ja Benjamin Källmanin maaleilla 1-3-voittoon.

JJK sai luotua ensimmäisellä puoliajalla paremmat maalipaikat. Jo ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana nähtiin painetta Timothy Murrayn vartioimalla EIF-maalilla, mutta jenkkivahti piti maalinsa puhtaana.

Ottelu pelattiin puuskaisessa, myrskyisessä tuulessa, joten olosuhteet olivat haastavat niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Etenkin erikoistilanteissa ja pidemmissä ilmassa pelatuissa palloissa tuuli tarttui palloon ja tuotti arvioimisvaikeuksia molemmille joukkueille.

Jo alkuhetkillä Tomi Petrescu laukoikin tulisen kaukolaukauksen, joka myötätuulen avustuksella tuotti vaikeuksia Murraylle. EIF-vahti ei saanut palloa liimattua ja karoille ennätti ensimmäisenä Niko Markkula. Seurauksena oli kuitenkin lopulta vain kulmapotku.

Erikoistilanteita JJK saikin tasaisesti, muttei vielä avausjaksolla onnistunut niistä rokottamaan. Vielä aivan puoliajan viimeisenä tilanteena nähtiin vapaapotku hyvästä paikasta aivan rangaistusalueen rajalta, päätyviivan tuntumasta, kun Markkulaa rikottiin. Vaparikuvio päättyi Gaël Etockin laukaukseen, joka kilpistyi kuitenkin pelaajamuuriin boksissa. Tauolle mentiinkin maalittomassa tilanteessa.

Toinen puoliaika ei ehtinyt vanheta kuin kymmenen minuuttia, kun kotiyleisö pääsi juhlimaan. JJK sai vapaapotkun hyvästä paikasta ja pallon taakse asettui Petrescu, jonka nappikeskitys löysi boksista Leppäsen pään. Keskikenttämiehen mainio pusku painui ohi Murrayn ja vei isännät 1-0-johtoon! Maali oli Leppäselle kauden kuudes.

2016-08-27_jjk-eif_0029

Peli näyttikin olevan Kettupaidoilla hyvin hallussa, mutta vierasjoukkue ei ollut luovuttanut. 62.minuutilla vaihtomies Aalto pääsikin karkumatkalle ja iski ottelun tasoihin.

EIF miehitti oman rangaistusalueensa vahvasti, ja JJK:lla oli vaikeuksia löytää keinoja tiiviin puolustuksen avaamiseen. Murray myös venytti maalillaan muutamankin upean torjunnan nostaen laukauksia riman yli kulmapotkuiksi, jotka puolustus hoiteli väljemmille vesille.

Toisella puoliajalla sääolot hankaloituivat entisestään, kun myrskyisän tuulen lisäksi satoi hetken aikaa kaatamalla vettä. Tuulella olikin oma osansa EIF:n toisessa maalissa, kun Aallon kierteinen keskitys lähes päätyrajalta painui suoraan maaliin. Vierasjoukkue hallitsikin toisen puoliajan vaikeat olosuhteet isäntiään paremmin ja piti pelinsä riittävän yksinkertaisena.

JJK:n hakiessa loppua kohti maalia aiempaa suuremmalla riskillä, pääsi pirteästi läpi ottelun pelannut Benjamin Källman vielä 86.minuutilla kaunistelemaan loppulukemiksi 1-3. Näin EIF vei mukanaan säilymiskamppailunsa kannalta hyvin tärkeät pisteet.

JJK:n nousukamppailu puolestaan jatkuu ensi perjantaina, kun JJK matkaa TPS:n vieraaksi. Kotipelit taas jatkuvat 10.9., kun Harjulle saapuu GrIFK.

JJK - EIF 1-3 (0-0)

Maalit:

1-0 55' Saku Leppänen

1-1 62' Juuso Aalto

1-2 82' Aalto

1-3 86' Benjamin Källman

 

JJK:n kokoonpano: Ville Viljala; Honar Abdi, Samu Nieminen, Antto Tapaninen, Niko Markkula; Tomi Petrescu (69' Hanslian), Tommi Kari (c) (87'), Saku Leppänen, Mikko Manninen; Gaël Etock; Toni Tahvanainen (73' Abahassine).

Vaihdossa: Severi Ikäheimo (mv), Joona Itkonen, Jasin Abahassine (73'), Matti Kohonen, Benno Hanslian (69'), Settyslas Loutelamio (87').

 

Tähtipelaajat:

*** Juuso Aalto

** Timothy Murray

* Benjamin Källman

 

Yleisöä: 1767