B-nuoret toisena vuonna putkeen lohkovoittajina SM-karsintaan

14.10.2018

JJK:n B-nuoret saavuttivat jo toisena peräkkäisenä vuonna komeasti Ykkösen lohkovoiton ja paikan tulevan kauden SM-karsintaan!

Kettupaidat pelasivat syyskaudella B-nuorten Ykköstä peräti kahdella joukkueella – toinen otti väkivahvalla pelillä lohkovoiton ja myös toinen, nuorempi joukkue taisteli sarjapaikastaan vielä päätöskierroksella päätyen lopulta kuitenkin putoamaan takaisin sarjaporrasta alemmas.

B-nuorten sarjoista SM-sarja pelataan yhtäjaksoisena sarjakautena keväästä syksyyn, sitä alemmilla sarjatasoilla taas pelataan erilliset kevät- ja syyskaudet. Kauden 2018 SM-karsinnoissa JJK jäi niukasti Ykköseen ja JJK:lla oli keväkaudella myös toinen B-juniorijoukkue alueellisessa Kakkosessa. Kevätkausi Kakkosessa sujui hienosti ja palkintona oli selkein pistein nousu syyskaudeksi Ykköseen. Molemmat joukkueet pelasivat Ykkösen Lohko C:ssä.

Kaudella 2018 B-juniori-ikäisiä ovat vuosina 2001-02 syntyneet pelaajat, joita JJK:ssa on kolmisenkymmentä. Ikäluokista Väinö Vehkonen (2001) ja Nooa Laine (2002) ovat olleet jo pääosin edustusjoukkueen mukana ja ikäluokkansa maajoukkuerinkiin Laineen ohella kuuluva Kaarlo Rintamäki siirtyi Seinäjoelle ja SJK:n riveihin syyskauden alun jälkeen. JJK:ssa koko B-nuorten  ikäluokka harjoitteli yhtenä ryhmänä kevätkauden ajan ja syyskaudeksi pelaajat jaettiin kahteen joukkueeseen, jotka kuitenkin edelleen harjoittelivat ajoittain yhdessä.

Syyskauden kahdesta Ykkösessä pelanneesta joukkueesta toisen runko muodostui pääosin vuonna 2001 syntyneistä, JJK/2-nimellä pelanneen nousijajoukkueen runko puolestaan pääosin 2002 syntyneistä. Elokuun alussa pelatun Kai Pahlman-turnauksen jälkeen myös JJK 03-joukkue liittyi mukaan B-nuorten rinkiin ja molempien joukkueiden riveissä Ykköstä pelasikin myös useita vuonna 2003 syntyneitä saaden jo nyt kokemusta tulevalle kaudelle ja B-juniori-ikään.

B-nuorten vastuuvalmentajana kaudella 2018 toimi Mika Etelälahti yhdessä Basam Elfadln, Mika Marttisen ja Risto Kontiom kanssa.

Ennakkosuosikin vakuuttava syksy

JJK sijoittui kärkikolmikkoon jo kevätkaudella päästen näin lähtöpisteille, joita saa kolme kevätkauden parasta joukkuetta. JJK lähti syksyyn yhtenä ennakkosuosikeista ja pelasikin tasavahvan syksyn: Kettupaidat kipusivat ohi täysistä kolmesta lähtöpisteestä lähteneen SJK:n ja varmistivat SM-karsintapaikkansa jo kaksi kierrosta ennen kauden loppua. Syyskauden ainoan tappionsa JJK kärsi juuri toiseksi sijoittuneelle ja niinikään SM-karsintoihin päässeelle SJK:lle.

JJK oli myös maalitilastoissa täysin omilla kymmenluvuillaan: syksyn 11 ottelussa Kettupaidat takoivat hurjat 53 maalia eli miltei parikymmentä täysosumaa enemmän kuin lohkossa toiseksi eniten maaleja tehnyt OTP. Myöskään kahdesta muusta lohkosta yksikään muu joukkue ei yltänyt yli 40 maaliin sen enempää kevät- kuin syyskaudenkaan aikana.

Myös kevätkaudella JJK teki lohkossaan eniten maaleja  ja joukkueen paras maalintekijä Leif Ludwig voittikin lohkon maalikuninkuuden niin kevään kuin syksynkin osalta – molempien aikana syntyi 13 maalia. Kärkimies Ludwigin lisäksi Kettupaidoista myös keskikenttäpelaajat Rasmus Ervasti, Niklas Kauppinen ja Lauri Seilonen olivat korkealla maalitilastoissa. Myös puolustus toimi ja JJK päästi syksyn aikana vain maalin per ottelu.

Joukkue nappasi maalikuninkaansa syliin kevätkierroksen päätyttyä.

Haastajana taistellut kettulauma

Lähtöpisteitä saaneet JJK ja SJK pitivät paikkansa kärjessä läpi syksyn ja varmistivat paikkansa SM-karsinnoissa jo ennen kauden loppua. Lohkon alempi puolisko sen sijaan oli äärimmäisen tasainen ja Kakkoseen pudonneet joukkueet selvisivät vasta viimeisen ottelukierroksen viime hetkillä.

Nuori JJK/2 lähti syyskauteen ennen kaikkea hakemaan kokemusta tulevaa kautta varten ja joukkue osoittikin pystyvänsä haastamaan lohkon kärjenkin: toiseksi sijoittunut SJK:kin joutui tyytymään 0-0-tasapeliin, kun hurjalla asenteella yhtenäisesti taistellut kettulauma piti pintansa elokuussa Seinäjoella pelatussa ottelussa. Hienosta taisteluasenteesta huolimatta otteiden tasaisuus ei kuitenkaan vielä riittänyt ja usein tasaiset pelit kääntyivätkin niukoiksi tappioiksi. JJK/2:n putoaminen takaisin Kakkoseen varmistui lopulta vasta päätöskierroksen toisen puoliajan aikana.

JJK/2 taisteli sarjapaikastaan aivan kauden viime metreille asti, mutta ei saanut lopulta pidettyä sarjapaikkaansa Ykkösessä.

Sarjaportaan vaihtumisesta huolimatta miltei kaikilla tulevan kauden B-junioreilla on kuitenkin jo nyt kokemusta kovatasoisesta B-nuorten Ykkösestä. Yhdessä vietetyn syksyn myötä pelaajat ovat myös alkaneet hitsautua joukkueeksi jo hyvissä aloin ennen uuden treenikauden alkua. Kettupaidat ovat siis entistä valmiimpia tuleviin SM-karsintoihin!

Nyt 2001 syntyneet siirtyvät A-juniori-ikäisiksi ja 2002-03-syntyneet muodostavat tulevan kauden 2019 B-juniori-ikäluokan. Tällä viikolla B-nuoret jäivät pienelle, ansaitulle tauolle ja valmistautuminen kevättalvella 2019 alkaviin SM-karsintoihin alkaa heti syysloman jälkeen! Tarkempia aikatauluja uuden treenikauden alusta löyty tämän linkin takaa.

Miesten Ykkösessä vietetään parhaillaan pientä maaottelutaukoa. Kautta on jäljellä vielä kahden kierroksen ajan ja seuraavaksi JJK kohtaa huipputärkeässä ottelussa kotonaan AC Kajaanin lauantaina 20.10.