Aleksi Partanen siirtyy HJK:n riveihin

27.05.2021

JJK:n vuonna 2004 syntynyt maalivahtilupaus Aleksi Partanen siirtyy HJK:hon.

JJK ja HJK ovat sopineet vuonna 2004 syntyneen maalivahtilupauksen Aleksi Partasen siirtymisestä helsinkiläisseuran riveihin. Maajoukkuetorjujan otteet ovat herättäneet kiinnostusta suuremmissa seuroissa jo jonkin aikaa, mutta nyt seurojen välinen siirtosopimus on syntynyt ja 17-vuotias Partanen on valmis muuttamaan Helsinkiin.

– Haluaisin kiittää kovasti kaikkia valmentajia, jotka ovat minua valmentaneet. Etenkin Jannea (Korhonen), joka on auttanut minua tosi paljon urallani. Seuran kannattajille vielä sellaisia terveisiä, että kannustakaa kovasti JJK:ta ja tehkää yhdessä tästä kaudesta loistava! Partanen toivoo.

JJK Jyväskylä ry:n puheenjohtaja Tom Nevanpää korostaa pelaajan itse tekemän kovan työn lisäksi myös aiempien kasvattajaseurojen merkitystä nuoren lupauksen siirtymisessä eteenpäin urallaan.

– Hienoja uutisia! Mielestäni tämän tyyppiset asiat kertovat siitä, että myös alueen seurojen välinen yhteistyö kantaa hedelmää. Aleksin aiemmat seurat Äänekosken Huima ja JJK Juniorit ry ovat olleet tärkeässä asemassa tukemassa pelaajan kehitystä, Nevanpää muistuttaa.

Kettuperhe kiittää Aleksia ja toivottaa paljon onnea tuleviin haasteisiin!