Aatu Manninen ja Reetu Räsänen jatkavat

11.11.2023

Kettuleiristä saadaan viikonlopun kunniaksi ensimmäisiä sopimusuutisia, kun Aatu Manninen ja Reetu Räsänen ovat laittaneet nimensä sopimuspaperiin.

Vuonna 1996 syntyneet Aatu Manninen ja Reetu Räsänen kuuluivat päättyneellä kaudella joukkueensa kokeneempaan kaartiin, sillä molemmilla on vyöllään neljän kauden verran Ykkösen pelejä. Manninen pelasi myös 2017 kaudella Veikkausliigaa kettupaidassa ja miehille onkin varmasti tarjolla isoa roolia myös tulevalla kaudella.

JJK-kasvatti Manninen on monikäyttöinen, taitava ja hyvän pelikäsityksen omaava keskikenttäpelaaja, jonka kausi oli monen muun tapaan rikkonainen eikä mies päässyt oikein esittämään omaa parastaan missään vaiheessa. Sisuuntunut Manninen on kuitenkin jo valmis tulevan kauden haasteisiin.

– On kiva jatkaa kettupaidassa, vaikka viime kausi ei mennytkään joukkueena tavoitteiden mukaan ja itselläkin oli muutama pieni loukkaantuminen, jotka haittasivat menoa. Uskon, että saadaan kasaan hyvä ja kilpailukykyinen joukkue, jolla lähteä uuteen Ykköseen. Haavoja on nuoltu kauden jälkeen ja nyt odottaakin jo innolla uutta kautta ja treenien alkamista. Kohtahan se on taas preseason ja toivomuksena onkin, että Vehkahalli pysyy pystyssä ja kaupunki pitää myös huolen siitä, että kaikki halukkaat pääsevät harjoittelemaan. Nähdään harkkapeleissä!

Kuopiolaislähtöinen Räsänen pelasi läpi KuPS:n junioripolun aivan edustusjoukkueen porteille asti ennen kuin tie vei pois Kuopiosta. MP:n luottotopparina ennen Jyväskylään muuttoaan pelannut Räsänen suorittaa englannin opettajan opintojaan Jyväskylässä ja pukee Kettupaidan päälleen nyt kolmatta kautta.

Hyvin peliä avaava ja pallovarma Räsänen tuo kokemusta, voimaa ja suoraviivaista kovuuttakin kettujen puolustuspäähän. Kapteenistoon päättyneellä kaudella kuulunut toppari missasi ison osan alkukaudesta loukkaantumishuolien vuoksi ja mies toivookin nyt ehjää kautta.

– Hyvillä fiiliksillä jatkan, vaikka kausi päättyikin joukkueelle isoon pettymykseen. Odotan, että ensi kaudella taistellaan taas noususta ja Ykkösliigan paikasta täysillä. Kärsin aika paljon loukkaantumisista viime kaudella ja toivoisin, että niiltä vältyttäisiin jatkossa!

Ykköseen kaudelle 2024 joukkuetta rakentavalla JJK:lla oli voimassaolevia, tulevan kauden kattavia pelaajasopimuksia kymmenen ja nyt julkaistujen jatkosopimusten myötä kasassa on yhteensä 12 sopimusta. Päivitetyn tilanteen voit katsoa täältä.

Kausikortit myynnissä nyt!

JJK:n kauden 2024 kausikorttimyynti on käynnistynyt tänään ja voit tilata omasi tuttuun tapaan JJK Shopista, jonka löydät klikkaamalla sivun oikean reunan ”JJK Shop” kuvaketta. Aikaisen tilaajan ennakkohinta 99€ (norm. 119€) on voimassa 30.11.2023 asti. Kausikorttiin sisältyvät myös mahdolliset Suomen Cupin ottelut ja karsintaottelut. Halutessasi voit myös varata oman numeroidun paikan samaan hintaan. Paikkatoiveen voit lisätä ”lisätietoja” kohtaan tilausta tehdessäsi.

Tapahtumakaupasta löytyvien useiden maksuvaihtoehtojen (normaalien verkkomaksujen lisäksi kohdennetut maksuvälineet SmartumPay, ePassi, Eazybreak) lisäksi voit maksaa myös Edenredin mobiilimaksulla.

Mikäli haluat maksaa korttisi Edenred Pay:lla, voit suorittaa maksun MyEdenred-sovelluksessa. Avaa MyEdenred-sovellus ja valitse ’Luo Mobiilimaksu’ ja käyttöpaikaksi ’JJK Jyväskylä’. Syötä summaksi kausikortin hinta 99€ ja kirjoita lisätietoja-kenttään sähköpostiosoitteesi mahdollista yhteydenottoamme varten. Vahvista maksu.

Viime kauden kausikorttilaisilla on jälleen etuosto-oikeus omaan paikkaansa. Ohjeet vanhan paikan uusimiseen lähetetään sähköpostitse, joten tarkkailethan postiasi.