JJK kohtaa tiistaina vieraskentällä FC Vaajakosken

03.08.2020

Kettupaidat matkustavat tiistaina vajaan kymmenen kilometrin päähän paikallisvastustaja FCV:n vieraaksi. Tämän kauden toinen derby pelataan klo 18:30 alkaen Vaajakosken liikuntapuiston nurmella.

JJK kohtaa kauden seitsemännessä ottelussaan paikallisvastustaja FC Vaajakosken vieraskentällä. Kotijoukkue FCV ylsi viime kauden päätteeksi seurahistoriansa parhaaseen saavutukseen, kun se nappasi viidennen sijan Kakkosen C-lohkossa. FCV vaihtoi kuitenkin kauden päätteeksi valmentajaa, kun vuosia joukkuetta valmentaneen Mika Järvisen tilalle astui helsinkiläistaustainen ja JJK:n valmentajakaksikonkin hyvin tuntema Sami Okkonen.

FC Vaajakoski on seilannut 2000-luvun käytännössä Kakkosen ja Kolmosen väliä, joten edustusjoukkuetasolla tämän kauden kohtaamiset samalla sarjatasolla ovat ensimmäisiä sitten kauden 2006, jolloin JJK ja FCV mittelivät paremmuudesta Kakkosen A-lohkossa. JJK vei tuolloin molemmat kamppailut nimiinsä ja nousi kyseisen kauden päätteeksi Ykköseen.

Tällä kaudella on kohdattu kertaalleen, kun JJK isännöi heinäkuun alussa kauden ensimmäisessä kotiottelussaan vaajakoskelaisia 2-1 -kotivoittoon päättyneessä kamppailussa. JJK meni avausjaksolla johtoon Robin Saastamoisen maalilla kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta FCV:n Matias Sarlin puolestaan kuittasi reilun tunnin jälkeen tilanteen tasoihin niinikään kulmurin jäljiltä. Voittomaalia päästiin tuulettamaan 85.minuutilla ja sen iski upean soolosuorituksen päätteeksi Mikko Manninen, joka purjehti läpi FCV-puolustuksen yksinään ja tsippasi pallon yli FCV-vahti Ville Viljalan. Harjun stadionille oli saapunut runsaslukuinen, lähes 1700 hengen yleisö derbyä seuraamaan ja tunnelma aurinkoisella Harjulla olikin mainio.

Ottelu oli kokonaisuudessaan tasaista vääntöä, mutta JJK käytti paikkansa tehokkaammin. Taistossa osuneet Saastamoinen ja Sarlin jakavat maalipörssin neljännen sijan viidellä osumallaan, joten heitä kannattaa seurata myös tiistain ottelussa. 35-vuotias Manninen on niin ikään äitynyt kovaan maalivireeseen ja on iskenyt heinäkuussa pelaamassaan kolmessa ottelussa neljä osumaa. Viime kaudella FCV:n maalikuninkuuden nimiinsä 16 osumalla vieneen JJK-kasvatti Peetu Lintisen ruuti ei sen sijaan toistaiseksi ole ollut vielä kuivaa.

JJK:lla on kauden kuudesta ottelusta saldonaan neljä voittoa ja kaksi tasapeliä eli joukkue jatkaa siis yhä ilman tappioita. Sarjataulukossa kotijoukkue FCV on seitsemäntenä ja vierasjoukkue JJK puolestaan sijalla kolme, tasapisteissä JIPPO:n sekä Herculeksen kanssa, jotka ovat kettujen edellä paremman maalieronsa turvin. Yksi kauden kahdesta pistemenetyksestä nähtiin edelliskierroksella, kun Kettupaidat isännöivät sarjan ennakkosuosikki JIPPO:a kotikentällään reilu viikko sitten. JJK ja JIPPO tasasivat pisteet kärkikamppailussa 1-1-lukemin. Ottelun maalit syntyivät toisella puoliajalla: Aleksis Lehtonen rokotti kasvattiseuraansa tunnin kohdalla kulmapotkun jälkitilanteesta ja tasoituksen iski Olli Pöyliö komealla kaukolaukauksella 87.minuutilla.

FC Vaajakoski lähtee tiistain otteluun paremmin levänneenä osapuolena, sillä kotijoukkueen edellisestä pelistä on vierähtänyt jo lähes kaksi ja puoli viikkoa. FCV kukisti edelliskierroksella kotonaan sarjanousija Kemi City FC:n lukemin 3-1, nousten 0-1 takaa-ajoasemasta voittoon toisen jakson osumillaan.

Viime viikkoina kettumiehistöä hieman vaivanneet loukkaantumishuolet alkavat olla takana päin, kun useampikin toipilas alkaa olla pikkuhiljaa pelikunnossa. Tämä tulee tarpeeseen, sillä JJK:lla on edessään kahden pelin viikko, kun tiistain derbyn lisäksi lauantaina matkustetaan Joensuuhun JIPPO:n vieraaksi.

– Kahden pelin viikko ei juurikaan vaikuta meidän tekemiseen siinä mielessä, että meidän harjoitusrytmissäkin tiistaina on yleensä se raskaampi treeni ja ollaan fyysisesti hyvässä kunnossa. Hyvin ja luottavaisin mielin lähdetään siis huomenna pelaamaan. Saatiin viikonloppuna myös pari huilipäivää ja hinku kentälle on jo kova! JJK:n maalia kaikissa kauden otteluissa vartioinut Aati Riihimäki intoilee.

FC Vaajakosken julkaisemat ottelun yleisöohjeet luettavissa ovat täällä.

Mikäli et pääse paikalle kannustamaan Kettupaitoja, ottelu on katsottavissa selostettuna lähetyksenä Ruutu+ palvelussa (palvelu on maksullinen).

JJK:n somekanavista Twitter ja Instagram seuraavat myös ottelun kulkua.

Seuraava kotiottelu on edessä sunnuntaina 16.8., kun JJK isännöi KuFu98:a Harjulla klo 18:30 alkaen. Ennakkoliput otteluun ovat myynnissä nyt. Osta omasi klikkaamalla alla olevaa kuvaa.