Uutiset / 2008 / JJK kirkasti koti-ilmeensä – Jippo kaatui 3-1 (1-0)

20.09.2008

JJK:lla ei ollut kuin yksi tavoite päivän Ykkösen ottelussa Harjulla kun huippukuntoinen Jippo oli vastassa kierroksen ottelussa. Vaisut kotiesitykset saivat päätöksen oikealla hetkellä ja uskollinen kotikatsomo palkittiin 3-1 kotivoitolla.

Vahvassa vireessä viime aikoina ollut Jippo haki ottelusta 10. peräkkäistä tappiotonta ottelua ja ennenkaikkea voittoa. Voitolla joensuulaiset olisivat samalla nousseet vahvasti mukaan Ykkösen nousutaisteluun. Ottelun alku näytti jo heti että molemmat joukkueet lähtivät peliin vain voitto mielessä. Jippo sai luotua avausjakson alkupuoliskolla painetta JJK-päätyyn mutta useaa kulmapotkua vaarallisempaa ei joukkue pystynyt kuitenkaan luomaan.

15 minuutin jälkeen JJK alkoi saada peliään rullaamaan hyvin ja paine siirtyi hiljalleen vieraspäätyyn. 32. minuutilla kotijoukkue sai aktiivisuudelleen palkinnon. Mika Lahtinen laukoi terävästi mutta Jippo-vahti Mikko Ikonen torjui laukauksen vaivoin. Tilanne jatkui ja pallo ajautui 18 metriin Janne Hannulalle (yläkuva) jonka napakka volley löysi Jippo-maalin tolpan kautta.

Jakson lopulla Mika Lahtinen haki vielä upealla kierteisellä kudillaan toista maalia mutta Jippo-maalin yläristikko oli jyväskyläläisittäin väärässä paikassa.

Toinen jakso alkoi vahvassa JJK:n hallinnassa. 49. minuutilla Tommi Kari jatkoi taitavasti suoraan ilmasta Babatunde Wusun vapaaksi ja Tunden sivallus etunurkkaan siirsi JJK:n 2-0 johtoon. JJK haki vahvasti myös kolmatta maalia mutta Jippo iski 55. minuutilla jakson ainoasta tilanteestaan. Mika Lähderinne jatkoi hienosti päällään kavennuksen Jaakko Reposen antamasta vapaapotkusta.

JJK jatkoi maalin jälkeen edelleen aktiivista hyökkäyspeliään ja lopullinen ratkaisu roikkui useaan otteeseen ilmassa. Mikko Ikonen joutui venymään upeasti Tunden yritykseen 65. minuutilla ja maali varjeltui.

Lopullinen ja odotettu ratkaisu nähtiin 84. minuutilla ja lopulta hyvin erikoisella tavalla. Erotuomari Pasi Kallio antoi luvan Jipon hyökkäyspään vapaapotkun antamiseen. Vapaapotkua antamassa ollut Jaakko Reponen liukastui ja pallo jäi pelattavaksi. Ady (kuva) haistoi Reposen ”syötön” nopeasti ja päätti seuranneen läpiajonsa maaliin ja kotikatsomo sai helpottavan ratkaisun otteluun.

JJK nosti ottelussa tasoaan reippaasti edellisiin kotiotteluihinsa nähden. Anssi Viren tuurasi keskialuueella Matti Lähitietä mallikkaasti ja Jukka Sinisalon kanssa keskialue oli joensuulaisilta tukossa. Sen mitä Jippo laidalta pääsi rakentelemaan niin JJK:n hyvin pelannut alakerta Markus Paijan johdolla hoiteli hienosti. Hyökkäyspäässä Ady oli hyvä molempiin suuntiin ja Tunden, Lahtisen ja Karin aktiivinen liike aiheutti toistuvasti vaikeuksia joensuulaisille.

JJK kasvatti voitollaan eroa AC Ouluun viiteen pisteeseen kun Oulu hävisi oman ottelunsa samaan aikaan TPV:lle 0-3. Kun myös Viikingit jäi tasapeliin Torniossa, supistui piste-ero kärkeen neljään pisteeseen.

JJK: Szerovay, Hannula (var. 83 min), Paija, Tapaninen, Latikka, Lahtinen, Viren, Sinisalo, Kari, Ady ja Wusu.

Jippo: Ikonen, Ekroos, Heikkinen, Lähderinne, Mononen, Määttänen (63. min Korpela), Reponen, Rönkkö P., Rönkkö S. (65 min Nana), Solomon ja Tahvanainen.

1-0 32 min Hannula (Kari)
2-0 49 min Wusu (Kari)
2-1 55 min Lähderine (Reponen)
3-1 84 min Ady

Yleisömäärä: 1.838 katsojaa

KATSO JJK-JIPPO -OTTELUN PARHAAT TILANTEET KSML.FI -SIVULTA: www.ksml.fi/video-kuva/videot/jjk-jippo(235518).ece