Viimeinen haaste ennen taukoa: JJK – Ilves

28.06.2014

20140629-jjk-ilves

JJK:lla on edessään parin viikon paussi otteluista, mutta ennen sitä on edessä tiukka kohtaaminen sarjakolmosena olevan Ilveksen kanssa.

Kauden aiempi kohtaaminen oli toukokuussa jyväskyläläisittäin murheellinen. Isännät eivät jättäneet vierailleen mahdollisuuksia, vaan ottelua hallitsi kauttaaltaan kotijoukkue, joka  jyräsi voittoon selvin 4-1-lukemin Jonne Hjelmin, Tomi Petrescun, Jaakko Juutin ja Aapo Lappalaisen maaleilla.

Ottelun ilonpilkahduksena oli kuitenkin toisella jaksolla nähty komea kavennusmaali. JJK:n kuluvan kauden ensimmäinen täysosuma näki päivänvalon tunnin kohdalla, kun Jasin Abahassine toimitti Antti Maltsinin kauniista keskityksestä pallon taidokkaasti Mika Hilanderin selän taakse.

Nyt JJK:lla on takanaan torstailta makoisa vierasvoitti Viikingeistä. Maalinteon aloitti jälleen Abahassine, joka vei vieraat johtoon parinkymmenen minuutin pelin jälkeen. Kotijoukkue nousi kahdesti tasoihin, mutta lopulta Mikko Mannisen maalinedushässäkästä survoma 2-3-maali toi pisteet Jyväskylään.

2014-06-04_jjk-pk35_0030

Alkukaudella keskikentän pohjalla pelannut Manninen pelasi jälleen tutulla paikallaan oikealla laidalla ollen ottelun hahmo kahdella maalillaan. Ylipäänsä hyökkäyskalusto toimi kauttaaltaan mallikkaasti, mutta heikkoja lenkkejä ei kettulaumasta löytynyt muualtakaan vaan voitto tuli hyvin joukkueena pelatun ottelun jälkeen.

Viikinki-voitto oli JJK:lle kauden neljäs ja ensimmäinen vieraskentällä. Sarjataulukossa Kettupaidat ovat 13 pisteellään vankasti keskikastissa – kärjessä porskuttavalla KTP:lla pisteitä on 27 ja hännänhuippuna juurikin Viikingit neljällä pisteellään.

2014-05-23_jjk-hifk_0027

Vastassa sarjakolmonen

Ilvekselle edellisestä JJK-kohtaamisesta alkoi vahva pisteputki. Tamperelaiset aloittivat kautensa tahmaisesti kahdella vierastappiolla, mutta kun JJK kaatui kolmannella kierroksella kotiavauksessa,  ei Mika Malisen joukkio ole tuon jälkeen jäänyt pisteittä kertaakaan.

JJK:n tavoin myös Ilves pelasi torstaina, kun Tammelassa vieraili HIFK. Joukkueet eivät saaneet paremmuudesta selkoa, vaan pisteet tasattiin 0-0-tuloksella. Sitä ennen oli Ilves haki pisteet PK-35:lta Hjelmin maalilla.

Kuten JJK:ssakin, ovat Ilveksen maalit jakautuneet useammalle pelaajalle, eikä ylivoimaista ykköspyssyttäjään löydy. Hjelm on osunut neljästi, kotikonnuilleen nyt palaava Petrescu kolmesti ja Lappalainen kahdesti – lisäksi yhden maalin miehiä löytyy useampia.

Myös puolustus on Ilveksellä kunnossa, sillä avaustappioiden jälkeen ainoastaan tappioitta kärjessä porskuttava KTP on onnistunut tekemään keltapaitojen verkkoon enemmän kuin yhden maalin.

Kettupaidoillaan on edessään  tiukka haaste, sillä Ilves ei ole hävinnyt lähes kahteen kuukauteen. Nyt onkin siis oiva sauma yllättää sarjakolmonen ja siirtyä parin viikon ottelutauolle kolmea pistettä rikkaampana!

JJK – Ilves, sunnuntaina 29.6. kello 17, Harjun Stadion