VIFK kaatui kärkikamppailussa 4-0-lukemin

11.07.2022

JJK jatkoi suorastaan suvereeneja otteitaan, kun sarjakolmonen VIFK joutui taipumaan isäntien otteissa tylyyn 4-0-tappioon Harjulla. Illan hahmo oli kolme maalia iskenyt Aleksis Lehtonen ja maalin makuun pääsi myös Daniel Säily.

JJK aloitti ottelun vahvasti ja avausmaali oli lähellä jo 10.minuutilla, kun Robin Saastamoinen toi pallon VIFK:n rangaistusalueelle ja Aatu Manninen pääsi kokeilemaan lähietäisyydeltä. Viime hetkellä puolustus ennätti kuitenkin väliin. 

Myös VIFK sai kuitenkin luotua muutamia vaarallisia tilanteita kettumaalille. 12.minuutilla Lubunga Etoka tarjoili nopean vastaiskun päätteeksi vetopaikan Viktor Villförille, joka laukoi tulisesti kohti alakulmaa. Aati Riihimäki torjui kuitenkin hyvin. VIFK pelasi tilanteesta seuranneen kulmapotkun hyvin matalana maalille, jossa Filip Hiekkanen jatkoi päällään. Riihimäen upea reaktiotorjunta piti kuitenkin vieraat nollilla. 

Kotiyleisö pääsi juhlimaan maalia jo 17.minuutilla. Juho Luoma laittoi miltei sivurajaa pitkin pitkän pystysyötön Manu Manniselle linjan taakse ja Manu jatkoi nappisyötöllä kohti boksissa vaanivia Saastamoista ja Aleksis Lehtosta. Saastamoinen antoi pallon mennä taakseen Lehtoselle, joka pääsi tälläämään loistopaikasta – eikä siitä erehtynyt, vaan laukoi pallon maaliin! 

Kärkikamppailun niin sanotun kuuden pisteen matsin asetelmat näkyivät siinä, että kumpikaan joukkue ei hyökännyt yltiöpäisesti – vaikka molemmat joukkueet kyllä hyökkäsivät ahneesti sopivan paikan tullen, ei sitä tehty liiallisella riskillä puolustuksen kustannuksella. Näin ollen välillä avausjaksollakin nähtiin jaksoja, joissa peliä hallinnut JJK piti palloa hallussaan ja odotti rauhassa sopivaa paikkaa iskeä.

24.minuutilla JJK sai mainiosta paikasta vapaapotkun, kun Lehtosta rikottiin muutama metri VIFK:n boksin ulkopuolella. Pallon taakse asettui Ville Kirvesoja, mutta tällä kertaa laukaus viuhui hieman tolpan väärälle puolelle. Kun puoli tuntia tuli täyteen, rakensi JJK jälleen yhden hyvän tilanteen. Rakennus alkoi omalta kenttäpuolikkaalta asti: topparina pelannut Vertti Lepo toi pallon keskiympyrän tuntumaan ja syötti Kirvesojalle. Kirvesoja laittoi keskiviivalta hyvän pystysyötön Aatu Manniselle, joka pyörähti itsensä vapaaksi ja nousi pallon kanssa miltei rangaistusalueelle asti. Manninen haki vielä syöttöä Lehtoselle, mutta ajoitukset eivät aivan napsahtaneet kohdalleen. Lehtonen sai kuitenkin pallon haltuunsa ennen päätyrajaa ja samalla Teemu Muurinen tuli kauas pois maaliltaan Lehtosta vastaan. Tyhjäksi jäänyttä maalia ei kuitenkaan saatu hyödynnettyä, sillä VIFK:n pelaajat peittivät parhaat laukaisupaikat hyvin.

JJK sai ensimmäisen kulmapotkunsa 34.minuutilla, kun Manninen laukoi lähietäisyydeltä Roope Salon syötöstä. Laukaus blokattiin kulmuriksi, jonka VIFK selvitti. Vielä juuri ennen taukovihellystä Manninen kokeili toistamiseen, tällä kertaa napakalla kaukolaukauksella Manun kulmapotkun jäljiltä – tällä kertaa tiellä oli kuitenkin Muurinen. Taukoa vietettiin 1-0-kotijohdossa.

Jos avauspuoliaika mentiin JJK:n komennossa, tuli VIFK puolestaan toiselle jaksolle vahvasti. Jo ensimmäisen viiden minuutin sisään vieraat saivat kaksi kulmapotkua, joista ei kuitenkaan maaleja nähty. 50.minuutilla Viktor Strömbäck kokeili tulista kaukolaukausta, mutta Riihimäki ei ollut yllätettävissä. 

JJK:n hyökkäykset puolestaan pysyivät pitkään visusti kurissa ja Kettupaidat pois vaarallisilta maalipaikoilta – aseeksi jäi lähinnä yrittää kaukolaukauksia. 66.minuutilla Manu yritti yllättää omalta kenttäpuolikkaalta asti kaukana maaliltaan olleen Muurisen, mutta tämä ennätti ajoissa hätiin ja poimi pallon. Myös isäntien maali kuitenkin pysyi puhtaana ja ottelu etenikin pitkään 1-0-tilanteessa.

Lopulta alkoi tapahtua, kun 70 minuuttia tuli täyteen. 68.minuutilla jälleen kovan työmäärän tehnyt ja vielä paluuta sataprosenttiseen pelikuntoon tekevä Saastamoinen poistui vaihtoon ja tilalle kirmasi Daniel Säily – ja mies kirjasi nimensä maalisarakkeeseen vain pari minuuttia kentällä oltuaan! 

Maaliin johtanut tilanne lähti jälleen omalta kenttäpuoliskolta, kun Kirvesoja katkoi heikoksi jääneen syötön ja laittoi nopeasti vauhtiin Salon. Salo näki toppareiden välistä pystyliikettä tekevän Lehtosen, mutta uhrautuvasti pallon eteen heittäytynyt Giuseppe Lo Guidice sai häirittyä syöttöä sen verran, että Lehtonen ei saanut sitä juoksuun mukaan. Lehtosen takana toisessa aallossa nousua teki kuitenkin Manninen, jolle Lehtonen sai pallon syötettyä. Manninen sai kierrettyä Muurisen – mutta laukoi tolppaan. Säily oli kuitenkin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja sai vapaasti laittaa pallon tyhjään maaliin! 

2-0-maali osoittautui lopulta ottelun kulminaatiopisteeksi ja sen jälkeen loppuilta mentiin vahvassa kettujen komennossa. 73.minuutilla Säily hankki JJK:lle kulmapotkun ja oli myös itse ensimmäisenä päineen välissä Manun kulmurissa. Lopulta tilanteesta vihellettiin kuitenkin vapaapotku vieraille.

78.minuutilla Säily puolestaan oli syvällä omalla alueella käynnistämässä tilannetta. Säily sai pallon Kirvesojan katkosta ja laittoi nopean pystysyötön kohti ylös nousevaa Manua. Manu pääsi näin läpiajoon ja alimpana miehenä paikalle juosseelle Lo Giudicelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kaataa kettukonkari aivan rangaistusalueen rajalla. Hetken tuomarineuvonpidon jälkeen lisätuomiona ei kuitenkaan ollut rangaistuspotkua vaan vapaapotku juuri ja juuri kuudentoista rajan ulkopuolella.

Vaparia asettui antamaan puolestaan Mannisista Aatu, jonka laukaus kilpistyi muuriin. Paluupallo tuli kuitenkin takaisin Mannisen lapikkaaseen ja tämä tälläsi toistamiseen – tällä kertaa puolustuksen kautta maaliverkon väärälle puolelle ja kulmapotkuksi. Kulmuri jäi pyörimään maalin edustalle ja pomppii lopulta kuin tarjottimella Lehtoselle, joka kiittää paikasta ja niittaa lähietäisyydeltä lukemiksi 3-0!

Lisää oli luvassa vain muutaman minuutin kuluttua. VIFK:n pelatessa vajaamiehityksellä sai Lehtonen katkottua syötön vaasalaisten korkealle nousseessa puolustuslinjassa, pelasi itsensä vetopaikkaan pienellä liikkeellä ja näki Muurisen olevan kaukana maaliltaan – ja nosti pallon komeasti maaliin kaukaa keskikentältä! Näin Lehtonen täydensi samalla hattutemppunsa ja viimeisteli ottelun loppulukemiksi 4-0.

Loppuhetket JJK pelasi varmasti, eikä VIFK enää päässyt hätyyttämään Riihimäen vartioimaa maalia. JJK ei myöskään 4-0-tilanteessakaan nostanut jalkaa kaasulta, vaan vielä 87.minuutilla päävalmentaja Toni Lehtinen otti kentälle lisää hyökkäysvirtaa tuoreiden jalkojen muodossa, kun Jimi Saarikko ja Matias Sydänmaa tulivat Manun ja Lehtosen tilalle. Sydänmaa olikin yllättää Muurisen miltei heti kentälle päästyään tulisella laukauksella, mutta Muurinen sai nyrkkeiltyä pallon väljemmille vesille.

Jotain JJK:n tehokkuudesta kertoo kuitenkin se, että aiemmissa kahdeksassa pelaamassaan ottelussa VIFK:n puolustus on ollut rautaa ja vaasalaisryhmä oli päästänyt ainoastaan yhdeksän maalia – ja nyt ketut pystyivät latomaan niitä kerralla peräti neljä. 

Kärkikamppailut myös saavat jatkoa, sillä seuraavaksi JJK matkaa sarjakakkosen eli Närpes Kraftin vieraaksi Närpiöön tulevana sunnuntaina 17.7. Seuraava kotiottelu on lauantaina 30.7. JBK:ta vastaan ja se pelataan poikkeuksellisesti Viitaniemessä, sillä MM-rallin järjestelyt valtaavat tuolloin Jyväskylän maamerkin.

JJK-VIFK ottelun maalikooste julkaistaan teknisistä haasteista johtuen poikkeuksellisesti vasta myöhemmin tällä viikolla. Sitä odotellessa ottelutallenne on kuitenkin katsottavissa kokonaisuudessaan YouTuben puolella JJK TV:ssä.

JJK - VIFK 4-0 (1-0)

Maalit:

1-0 17' Aleksis Lehtonen

2-0 71' Daniel Säily

3-0 81' Aleksis Lehtonen

4-0 84' Aleksis Lehtonen

JJK:n avauskokoonpano: Aati Riihimäki, Jonne Porkka, Vertti Lepo (58’ Abdi), Tatu Hoffren, Juho Luoma (C), Ville Kirvesoja, Robin Saastamoinen (68’ Säily (v)), Aatu Manninen, Roope Salo, Mikko Manninen (87’ Sydänmaa (v)), Aleksis Lehtonen (87’ Saarikko)

Vaihdossa: Ville Viljala (mv), Jimi Saarikko (87’), Luka Savela, Matias Sydänmaa (87’), Honar Abdi (58’), Daniel Säily (68’)