Ylen Urheiluruutu täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 50 vuotta ja kesän mittaan juhlakiertue on kerännyt kansaa toreille läpi Suomen. Urheiluruutu tuo kiertueen merkeissä kullekin paikkakunnalle kierturekkansa ja marssittaa lavalleen Urheiluruudusta tuttujen toimittajien haastateltavaksi ison liudan urheilupersoonia. Lisäksi vaikkapa omia selostajan kykyjään voi testata erityisessä selostuskaraokessa.

 

Lauantaina 14.9. kiertue saapuu viimeiselle etapilleen eli Jyväskylään. Kello 11-14 haastatellaan Aren Aukiolla paikallista urheiluväkeä ja mukana on luonnollisesti myös JJK! Iltapäivällä lavalle astuvat myös Juha Pasoja ja Robert Taylor – tule Sinäkin osallistumaan juhlakiertueeseen!

 

 

jjk-vps_roope_120913

 

 

ASM: Mestaruustaistoa Hippoksella kello 15!

 

Urheiluntäyteistä päivää voi jatkaa Hippokselle, jossa JJK:n A-nuoret taistelevat toisesta perättäisestä mestaruudestaan.

 

Kettupaidat ovat jo varmistaneet mitalin, kun kautta on pelaamatta muutama kierros, mutta hallitsevan mestarin silmissä siintelee luonnollisesti se kaikin kirkkain mitali. Mestaruustaistelun kannalta erittäin tärkeä TPS-ottelu alkaa kello 15.

 

Kaikki paikalle kannustamaan JJK kultaan!

  

ASM: JJK – TPS, lauantaina 14.9. kello 15, Hippos – tänään perjantaina kello 19 alkaen Kolmosen paikallisottelu JPS – Villiketut Vehkalammella!