2014-05-17_jjk_fcjazz_0002

Tulevallakin kaudella JJK:n veräjää vartioiva Janne Korhonen astui viime kaudella uuteen rooliin aloitettuaan pelaamisen ohella toimimisen myös maalivahtivalmentajana.

– Kyllähän se tietynlainen valmentajamoodi on tullut, joka vaihtuu päälle, kun sitä tarvitaan, Korhonen toteaa.

– Kentällä ollessa kuitenkaan mikään ei ole muuttunut, kyllä se pelaaminen tulee kuitenkin niin selkäytimestä. Ja kun olen aina tähänkin asti ohjannut peliä aika vahvasti, niin sekin on pysynyt ennallaan.

Kulunut kausi oli Korhosellekin vasta uran ensimmäinen Ykkösessä.

– Loppujen lopuksi pelin tasossa ei niin suurta eroa ollut, ainakaan näin maalivahdin näkökulmasta. Enemmän sitä eroa on ollut sitten kaikessa oheistoiminnassa kentän ulkopuolella.

– Ja ainakin viimekauden Ykkönen oli mielenkiintoisempi kuin Veikkausliiga, jonka voittaja oli selvillä jo niin hyvissä ajoin!

2014-10-04_jjk-acoulu_0033

Korhonen vastaa edustusjoukkueen lisäksi myös JJK:n vanhimpien juniori-ikäluokkien maalivahtivalmennuksesta.

– Kyllä siellä on potentiaalisia poikia, hyvä ja tiivis maalivahtiryhmä.

– Erityisen hienoa on se, että pojat tekevät jo noinkin nuorena töitä erittäin hyvällä asenteella. On mukava nähdä, että nuoresta asti ollaan valmiita ottamaan vastusta itsestä ja tekemisistään. Riihimäen Olli nuorempien maalivahtien valmentajana on tehnyt sen suhteen hyvää työtä ja saanut junnut tekemään itsenäisesti hommia.

Edustusjoukkue on lomalla marraskuun ajan, mutta Korhosen lomaa sävyttävät osaltaan opinnot ja junnujen treenit. Lepäämäänkin konkari kuitenkin ehtii.

– En pistä ollenkaan pahakseni, että Ykkösessä pelit loppuivat nyt aiemmin kuin liigassa – tässä iässä sitä lepoa alkaa jo tarvita! Pari viikkoa marraskuussa ajattelin olla täysin erossa jalkapallosta, katsotaan miten onnistuu, Korhonen naureskelee.

Lomien jälkeen koittaa jälleen valmistautuminen uuteen kauteen. Jälleen joukkueen kokeimpana Korhonen näkee tulevassa kaudessa jälleen omat haasteensa.

– Viime kaudella monet kehittyivät paljon, toivottavasti tuo kehitys jatkuu. Toisaalta nyt niin joukkueelta kuin pelaajilta myös odotetaan enemmän kuin vuosi sitten, kun yksi oppivuosi on jo takana. Taas on paikka kasvaa henkisesti, että täyttää nuo odotukset.

– Ja meidän kokeneempien rooli on sitten palautella maanpinnalle, jos näyttää että sitä tarvitaan!