Torstaina sarjakärkeä haastamaan

11.09.2014

2014-07-16_jjk-ktp_0010

Ykkösen kausi 2014 alkaa vääjäämättä lähestyä loppuaan ja JJK matkaa torstaina kauden toiseksi viimeiselle vierasmatkalleen. Suuntana on Kotka, jossa Kettulauma haastaa Arto Tolsa Areenalla sarjakärki KTP:n kello 18:30 alkaen.

Edellisellä kierroksella JJK reissasi Ouluun. Isännät johtivat tauolla, mutta Kettupaidat nousivat Jarkko Kosusen maalilla tasoihin ja pitkään johtomaalikin suorastaan roikkui ilmassa. AC Oulu kuitenkin rankaisi käytänössä ensimmäisestä todellisesta maalipaikastaan toisella puoliajalla ja piti pisteet lopulta 3-1-lukemin.

Vaikka JJK palasi Keski-Suomeen pisteittä, oli toisen puolikkaan esitys varsin lupaava.

– Hyvää peliä meiltä etenkin toisella jaksolla, peli oli ajoittain aivan kontrollissamme. Pisteet jäivät kuitenkin uupumaan, sanoo Juha Pasoja.

– Tavoitteena on pystyä Kotkassa olemaan aktiivisempi jo aivan alusta alkaen.

Edessä on kova haaste, sillä halki kauden selvässä sarjajohdossa porskuttanut KTP on hävinnyt toistaiseksi vain neljästi – joista kuitenkin kertaalleen JJK:lle.

– Selvää on, että tiedossa on meille todella tiukka peli. KTP haluaa varmasti varmistaa sarjanousunsa mahdollisimman pian.

– Meidän on sikäli kuitenkin helppo lähteä, että paineita ei ole – ne ovat vastustajalla.

Edellinen kohtaaminen Kotkassa käytiin märän viimaisissa oloissa – ja melkoisen huonokuntoisella kentällä. Avausjakso oli hyvin tasainen, mutta toisella puoliajalla isännät jyräsivät lopulta voittoon.

– Jos jokin asia edellisestä Kotkan vierailustamme on muuttunut, niin kenttä varmastikin on nyt paremmassa kunnossa. Ainakin toivottavasti, Paso naurahtaa.

– Kovin epätasaiset ja pomppuiset kentät eivät suosi meitä.

Syksyn myötä loukkaantumiset ovat puraisseet kettulaumaa ja Oulussa mukana oli varsin suppea ryhmä.

– Melko kapealla ringillä ollaan jälleen liikenteessä. Mutta tiedän sen, että jokainen kentälle komennuksen saava pelaaja – oli sitten avauksessa tai vaihdosta – on nyt valmiina tekemään töitä. Ja onhan KTP:kin jo kertaalleen kaadettu.

Antti Maltsin ja flunssaisena Oulun reissulta pois jäämään joutunut Saku Leppänen palaavat kokoonpanoon. Robert Taylor ja Bilal Velija sen sijaan saivat pohjoisessa korttitilinsä täyteen ja huilaavat nyt pelikiellossa.

JJK on kuitenkin osoittanut pystyvänsä voittamaan sarjakärjenkin, vaikka avauskokoonpanossa olisi tapahtunut suuriakin muutoksia. Edellisessä kohtaamisessa kesällä kun JJK otti komean kotivoiton kotkalaisista, vaikka edellisestä niinikään voitokkaasta HIFK-ottelusta vaihtui puoli kentällistä.

KTP:n kausi on ollut tasaisen vahva, eikä marssista puhuttaessa voi sivuuttaa hurjalla tahdilla maaleja takovaa Jussi Aaltoa. Tasaisesti maaleja läpi kauden nakutelleella kärkimiehellä on kasassa tällä hetkellä 25 täysosumaa. Aalto osui myös edellisessä ottelussa, kun KTP kaatoi Hakan kotikentällään selvin 3-0-lukemin.

Harjulla JJK kuitenkin nollasi Aallon ja vei vierailtaan pisteet – nyt Kettulauma lähtee haastamaan jälleen sarjakärkeä tappioiden sarjan katkaiseminen mielessään!

Ykkönen: KTP – JJK, torstaina 11.9. kello 18:30, Arto Tolsa areena, Kotka