jjk-pk-35_alkurinki_040614

Harjun helteessä pelattiin keskiviikkona kuuma kamppailu joka päättyi tasaväkisen väännön jälkeen vierasjoukkueen hyväksi toisella puoliajalla tulleilla kahdella maalilla 0-2 (0-0).

Harjulla ei nähty pelillisiä hienouksia, vaan helteinen väsytystaistelu, jossa maalipaikat olivat enemmän kuin kortilla. Vierasjoukkue oli kauttaaltaan juuri sen verran niskan päällä, että JJK joutui tekemään enemmän töitä maaliaan varjellessaan – tämä ja PK-35:n kokemus alkoi loppua kohti painaa Kettupaitojen jaloissa ja vantaalaiset pääsivät iskemään voittoon tarvittavat maalit.

Avausjakso oli tasainen. Kummallakaan ei ollut merkittäviä maalipaikkoja ja maalivahdit molemmissa päissä saivat olla keskityspalloja ja muutamia kaukovetoja lukuun ottamatta rauhassa. Vieraat hakivat paikkoja etenkin keskityspalloilla, jotka puolustus tai viimeistään Janne Korhonen kuitenkin hoitelivat.

Toisessa päässä PK-35 varjeli tiukasti boksiaan ja olikin helppo huomata, miksi vantaalaisille on tehty toistaiseksi vähiten maaleja Ykkösessä. JJK sai hankittua muutamia vapaapotkuja hyökkäyspäässä, lähinnä Aleksis Lehtosen boksiinpääsy-yritysten seurauksena, mutta sitä lähemmäs maalia ei avausjaksolla päästy.

Toinen puoliaika alkoi samoissa merkeissä ja peli oli pääasiassa vääntöä keskialueella. Reilu tunti oli pelattu, kun JJK rakensi siihenasti kenties parhaan maalipaikkansa: Lehtosen tilalle vaihdosta tullut Jasin AbahassineMikko Manninen ja Janne Kuhmonen tekivät oikealta laidalta nousua ensin näppärin lyhytsyötöin ja sitten Kuhmonen laittoi Jaskalle juoksuun pystypallon. Abahassine laittoi takaviistoon syötön maalin eteen hyvään paikkaan – jossa ei kuitenkaan ollut ketään laittamassa palloa sisään.

Sitten iskikin vierasjoukkue. 69 minuuttia oli kellossa, kun JJK:n siihen asti ansiokkaasti tilanteista selviytynyt puolustus joutui antautumaan ja Joni Korhonen vei vieraat johtoon.

JJK pyrki käynnistämään kiriään, mutta se loppui lyhyeen: 76. minuutilla John Weckström pääsi karkaamaan keskeltä läpi, mutta kova kuti kimposi ylärimasta maaliviivalle ja siitä takaisin peliin. Minuuttia myöhemmin Weckström ei enää erehtynyt, vaan sinetöi ottelun loppulukemiksi 0-2.

JJK sai vielä ottelun lopussa kaksi kulmapotkua, joista ei palloa maalia kohti kuitenkaan saatu. PK-35:lle taas aukeni hyvä paikka vielä kolmanteenkin täysosumaan, mutta pallo karkasi Mile Vangljelin jaloista ja Korhonen ehti hätiin.

Tuplakohtaamisen ensimmäinen osa päättyi PK-35:n hyväksi. Revanssi nähdään sunnuntaina, kun joukkueet iskevät vastakkain ISS Stadionilla kello 18:3o alkaen.

Kuva- ja videokoosteet hikisestä iltapuhteesta myöhemmin kotisivuillamme.

JJK - PK-35 0-2 (0-0)

Maalit:

0-1 69' Joni Korhonen

0-2 77' John Weckström

JJK:n kokoonpano: Korhonen; Itkonen, Tapaninen, Vielma, Velija; Hilska, van Gelderen (79'), Kuhmonen, Manninen; Kari (70' T.Järvinen), Lehtonen (60' Abahassine).

Vaihdossa: Marttinen (mv), Abahassine (60'), Leppänen (79'), Hasanzada, T.Järvinen (70'), Kosunen, Hanslian.