Pasoja: ”Taistelua viimeiseen asti”

04.10.2014

2014-05-17_jjk_fcjazz_0032

JJK:lla on edessään kauden viimeinen puristus, kun AC Oulu saapuu lauantaina Kettupaitojen vieraaksi. Vastakkain asettuu kaksi hyvin samankaltaisen kauden pelannutta joukkuetta.

– Meidän ja AC Oulun kaudet on menneet hyvin samanlaisella kaavalla – alku takkuili, mutta sitten palaset alkoivat loksahdella paikoilleen ja peli alkoi sujua, toteaa Juha Pasoja.

JJK pelasikin kesällä komean kymmenen ottelun tappiottoman putken ja AC Oulu on sittemmin pistänyt vielä paremmaksi, edellisestä tappiosta kun on vierähtänyt jo kolmetoista kierrosta – helppo ottelu siis ei ole Kettupaidoille luvassa.

– Lähtökohtana meillä on, että oululaisten tappioton putki jää tuohon kolmeentoista peliin, tuumaa Pasoja.

Joukkueet kohtasivat viimeksi Oulussa. Kotijoukkue meni tuolloin johtoon ja vei lopulta voiton 3-1-lukemin, vaikka JJK tuli toisella puoliajalla tasoihin ja hallitsi.

– Oulussa peli oli kokonaisuudessaan tasainen. Meillä oli mahdollisuutemme voittoonkin, mutta ne kariutuivat, kun paikoista ei tehty maaleja. Lopussa sitten AC Oulu rankaisi armotta ja otti täydet pisteet.

– Varsin samanlainen peli nytkin on odotettavissa ja varsin suurella todennäköisyydellä maaleja tullaan näkemään. Kyllä meillä varsin hyvät saumat on ottaa voitto – kun vain tällä kertaa teemme niistä paikoistamme maalit.

JJK:lla ei muutamalla viime kierroksella ole ollut erityisen suurta panosta, sarjapaikka kun varmistettiin hyvissä ajoin ja mitalikamppailuunkaan ei aivan rahkeet riittäneet. Kettupaitojen asenne kentällä on silti ollut tinkimätön ja viimeisiltä kierroksilta tuloksena on ollut kaksi voittoa ja tasapeli.

– Poikien asenne on ollut kunnossa ja varmasti on nytkin. Halutaan näyttää kotiyleisölle olevamme aivan loppuun asti taisteleva joukkue.

– Tämä hyvin suurella todennäköisyydellä myös viimeinen peli JJK-paidassa joillekin pelaajille, joten kaikin puolin haluamme saada hyvän rytistyksen vielä tähän kauden loppuun.

Vastapuolellakin päättyy eräs aikakausi, kun Mika Nurmela päättää pitkän peliuransa.

– Onhan tämä sikälikin spesiaalipeli, että Nurmela lopettaa varsin komean uransa. Hatunnoston arvoinen suoritus pelata noin pitkään noinkin korkealla tasolla – tämäkin kausi on ollut häneltä oikein hyvä,

– Ja mikäs sen mukavampaa kuin lopettaa ura tappioon, veistelee itsekin Nuren kanssa maajoukkueessa pelannut Pasoja.

viimeiset-treenit-acoulu-2014-10-03

Comeback sairastuvalta

Robert Taylor astui kuluvalla viikolla armeijan harmaisiin Lahdesta Santahaminaan siirtyneessä Urheilukoulussa, mutta Roope on kuitenkin ottelussa mukana.

Sen sijaan pitkäaikaisemmat potilaat Iiro Järvinen, Teppo Marttinen, Honar Abdi ja Joona Itkonen ovat sivussa, samoin kuin Jasin Abahassine ja Saku Leppänen.

Sairastuvalta kantantui ottelun alla kuitenkin myös ilouutisia: Tommi Kari on saanut selätettyä kesällä saamansa nilkkavamman ja keskikentän sydämessä hurjalla työmäärällä raatanut kettukippari onkin mukana päätösottelun kokoonpanossa.

Ykkösen kauden päätös: JJK – AC Oulu, lauantaina 4.10.  kello 16, Harjun stadion

JJK - AC Oulu lauantaina 4.10. klo 16:00 Harjun stadionilla