Koppelomäki jatkaa – Kausi käyntiin viikonloppuna

29.04.2022

Yksi yö kauden alkuun ja pelipäivän aatolle on säästetty vielä yksi pelaajauutinen: Tuomas Koppelomäki jatkaa kaudella 2022!

Vuonna 1996 syntynyt Koppelomäki aloitti jalkapallon JJK:n Kortteliliigassa pari kymmentä vuotta sitten ja on pelannut suurimman osan urastaan JJK-paidassa. Keskikentän taikuri pääsi tekemään myös Veikkausliiga-debyyttinsä kasvattajaseuransa väreissä kaudella 2017. Kakkosessa Mikkelin Pallo-Kissoissa parin vuoden ajan käväissyt ”Tumi” teki paluun Kettupaitaan kaudelle 2020 ja on kuulunut siitä saakka joukkueen vakiomiehistöön.

Koppelomäki on luova ja taiturimainen hyökkäävä keskikenttäpelaaja, jonka on nähty ratkaisevan otteluita myös komeilla yksilösuorituksillaan useaan otteeseen aiemmilla kausillaan Kettupaidassa. Koppelomäki tunnetaan terävästä vasemman jalan laukauksestaan ja miehen vahvuudet pääsevät esiin erityisesti erikoistilanteissa. Viime kaudella vastuuta tuli reilusti ja usean maaliin johtaneen syötön sekä maalipaikkojen rakentelun lisäksi mies nappasi toisen sijan myös JJK:n sisäisessä maalipörssissä Robin Saastamoisen perässä osumalla viidesti.

Kuluneen talven aikana Koppelomäki on esiintynyt edukseen Futsal-Liigan parketeilla Liikunnan Riemun riveissä ja on onnistunut 14 pelaamassaan ottelussa myös kahdeksan kertaa maalinteossa. Kevään myötä jalkapallokentät kuitenkin kutsuvat taas ja mieli vetää jo nurmelle.

– Viime kaudesta Kakkosessa jäi hieman kaksijakoiset fiilikset. Ei hävitty pelejä, mutta toisaalta jäätiin tasapeleihin liian monesti ja kärki pääsi karkaamaan. Onnistuttiin erityisesti siinä, että meille oli vaikea tehdä maaleja ja sen myötä meitä oli vaikea voittaa. Siltä pohjalta on ollut hyvä jatkaa pelin kehittämistä nyt tulevalle kaudelle. Viime kauden runko säilyi melko hyvin kasassa ja siihen päälle on nyt tullut muutama erinomainen pelaaja ja myös nuorimmat pelaajat on vuoden vanhempia ja kehittyneet entistä paremmiksi.

– Pitkän pre-seasonin jälkeen vihdoin edessä sarja-avaus, joten vauhtia on varmasti luvassa. OTP:n kanssa meillä oli viime kaudella tasaisia vääntöjä ja sellainen on luultavasti luvassa jälleen, Koppelomäki ennakoi.

OTP:n vieraaksi lauantaina sarja-avauksessa

Kakkosen kausi 2022 käynnistyy JJK:n osalta huomenna lauantaina, kun se matkustaa vappuaaton ottelussa OTP:n vieraaksi Ouluun. OTP on ennakkoon ajateltuna yksi JJK:n kovimmista haastajista ja tavoittelee myös sarjanousua. Viime kaudella JJK väänsi keskinäisistä kohtaamisista fyysistä oululaisjoukkuetta vastaan tasapelin vieraissa ja lokakuisella Harjulla puolestaan 3-1-voiton.

Ensimmäiseen kautensa JJK:n peräsimessä lähtevä Toni Lehtinen näkee sarja-avauksessa vastaan asettuvan OTP:n joukkueensa suurimpana haastajana.

– Kyllä OTP tulee varmasti olemaan yksi kovimpia joukkueita tässä sarjassa. He ovat satsanneet joukkueeseen myös taloudellisesti ja tavoittelevat Ykkösen paikkaa. Oululaisseurat ovat ylipäänsä vahvoja, kuten Herculeskin on viime vuosina osoittanut. Vaikka OTP tulee epäilemättä kovaa avausotteluun, kyllä me lähdetään sitä ottelua voittamaan, se on selvä.

Seinäjokelaislähtöinen Lehtinen tuntee rannikkoseudun joukkueet hyvin ja niitähän Kakkosen C-lohkossa riittää.

– Pietarsaaren JBK on aina mielenkiintoinen, Jaron farmiseurana ovat ajoittain erittäin hankalia voitettavia etenkin jos saavat Jarosta pelaajia mukaan. Myös Närpiö on aina paha paikka pelata ja pisteet eivät lähde mukaan helpolla. Minulla on kuitenkin vahva usko meidän omaan joukkueeseen ja omaan tekemiseen eli luottavaisin mielin tässä lähdetään kauteen.

Lehtinen on tuonut JJK:n pelitapaan ripauksen aktiivisuutta ja aggressiivisuutta puolustussuuntaan ja kettulauma pyrkiikin puolustamaan aiempaa korkeammalta ja pääsemään riistoihin jo ylempänä. Pelaajamateriaali on Kakkosen tasolle etenkin paperilla leveä ja laadukas, mikä nostaakin JJK:n monen papereissa yhdeksi lohkon suurimmista suosikeista. Kevään edetessä tulosta on syntynyt hyvien esitysten myötä myös pelikentällä ja joukkueesta huokuva varmuus ja itseluottamus näkyy kauas.

– Niin joukkue kuin seurajohtokin on asettanut nousun selkeäksi tavoitteeksi ja se tuo tietynlaista määrätietoisuutta myös päivittäiseen tekemiseemme. Laajan materiaalin mukanaan tuoma terve kilpailu peliajasta oikeastaan jokaisella pelipaikalla tuo myös oman buustinsa. Mahtavaa saada kausi vihdoin käyntiin, tätä on odotettu! Lehtinen hehkuttaa.

OTP-JJK kamppailu vihelletään käyntiin vappuaattona klo 18. Ottelu on katsottavissa SolidSport -palvelussa täällä.

Ensi viikon kotiavaus siirtyy Harjulta Viitaniemeen

Kylmistä viime viikoista ja pienoisesta takatalvesta johtuen JJK:n kotiavaus on siirretty pelattavaksi Viitaniemen tekonurmelle. Ajankohta pysyy entisellään eli Kettupaidat pelaavat kotiyleisönsä edessä Viitaniemen liikuntapuistossa lauantaina 7.5.22 klo 17 alkaen, kun vieraaksi saapuu RoPS. Tapahtumasta lisää infoa luvassa ensi viikolla.