Kopijyvä JJK:n pääyhteistyökumppaniksi

30.04.2014

JJK Kopijyvä

Suomen johtava paino- ja tulostuspalveluja tarjoava yritys Kopijyvä Oy ja JJK ovat sopineet monivuotisesta yhteistyöstä, joka koskee niin JJK:n edustusjoukkuetta kuin junioreitakin.

Juuri allekirjoitettu yhteistyösopimus saattaa JJK:n käyttöön valtakunnan laadukkaimmat painoalan palvelut. Samalla Kopijyvä näkyy, kuuluu ja vaikuttaa läpi JJK-perheen sekä yritysverkoston.

– Upea juttu saada alallaan Suomen paras yritys meille isoksi yhteistyökumppaniksi. Tämä on samalla voimannäyttö koko JJK-perheeltä että meihin ja uusin arvoihimme uskotaan ja luotetaan, JJK:n toimitusjohtaja Petro Punna kertoo.

Myös Kopijyvän puolella ollaan iloisia JJK-kumppanuudesta.

– Uskomme vahvasti joukkuepelaamiseen kaikessa tekemisessämme. Jyväskyläläisenä yrityksenä yhteistyön aloittaminen JJK:n edustusjoukkueen ja junioritoiminnan kanssa on meille oikein luonteva polku, Kopijyvän toimitusjohtaja Heimo Viinanen kommentoi.

JJK toivottaa Kopijyvän lämpimästi tervetulleeksi Kettuperheeseen!

 

Kopijyvä

Kopijyvä Oy on Suomen johtava paino- ja tulostusalan palveluyritys. Vuonna 1977 perustettu yhtiö toimii 11 paikkakunnalla ja yhtiön kotipaikka on Jyväskylässä. Kopijyvän kattavat palvelut mahdollistavat sen, että yritys voi tarjota kaikki graafisen alan paino- ja tulostuspalvelut yhdeltä luukulta. Lisätietoja: www.kopijyva.fi