2014-06-04_jjk-pk35_0032

JJK otti torstai-iltana väkivahvalla esityksellä komean 3-0-voiton oululaisvieraistaan! Maalinteossa onnistuivat Topi Järvinen, Tommi Kari sekä loukkaantumisensa jälkeen paluun pelikentille tehnyt Robert Taylor.

Ottelu alkoi tasaisena. Avausvartin aikana AC Oulu pystyi pitämään JJK:n pelinrakentelun kurissa eikä isäntien vahva puolustus puolestaan päästänyt vieraitaan lähentelemään maaliaan. Kun parikymmentä minuuttia alkoi täyttyä, ei maalipaikkoja oltu nähty kummassakaan päässä.

21. minuutilla kuitenkin rävähti. JJK repi oikealta laidaltaan AC Oulun puolustuksen rikki, kun Aleksis Lehtonen ja Tommi Kari pelasivat pallon ja Jasin Abahassinelle rangaistusalueelle. Jaska harhautti puolustajan ja syötti Järviselle, joka pääsi maukkaasta paikasta siirtämään kauden avausmaalilaan Kettupaidat 1-0-johtoon!

Maalin jälkeen ottelu olikin lopulta melko yksipuolista näytöstä. Hetki avausosuman jälkeen sai jälleen pirteästi pelannut Lehtonen Mikko Manniselta mainion pystysyötön ja kirmasikin boksiin. Patrice Ollo sai kuitenkin horjutettua vetohetkellä Aksun tasapainoa sen verran, että veto jäi David Monsalvelle helpoksi torjuttavaksi.

Puolen tunnin kohdalla Lehtonen ja Abahassine olivat juonimassa maalipaikkaa. Tällä kertaa veto lähti Abahassinen lapikkaasta – ja tällä kertaa puolestaan Ollo oli se, joka ennätti vedon katkaisemaan, kun Monsalve oli jo ohitettu.

Viitisen minuuttia ennen taukoa säikäytti Joona Itkonen kotiyleisöään. Jo kertaalleen kentän sivussa paikattavana ollut ja käsi kääreessä pelannut Itkonen pelasi pallontavoittelutilanteen keskikentällä tiukasti loppuun asti sillä seurauksella, että nuorukaisen polvi vääntyi. Pahalta näyttäneessä tilanteessa ei kuitenkaan lopulta onneksi käynyt mitään vakavampaa, vaikka Itkonen ennen taukoa vaihtoon joutuikin tulemaan.

2014-06-01_jjk-jippo_0034

Toisen jakson kettuhallintaa

Toisella jaksolla tilanteita alkoi muodostua oululaisten maalille vielä ensimmäistä jaksoa säännöllisemmin. Reilun viiden minuutin pelin jälkeen Lehtojen ja Kari pelaavat komeasti vetopaikan Karille, jonka volley menee kuitenkin maalipuiden väärälle puolelle. Parin minuutin päästä taas Manninen puikkelehtii pallon kanssa kohti maalia – vedon poimii kuitenkin Monsalve.

53. minuutilla nähtiin jälleen iloinen paluu pelikentille. Hurjan työmäärän ottelusta toiseen oikeana pakkina tekevä Bilal Velija poistui vaihtopenkin puolelle vetämään henkeä ja avauskierroksella Valkeakoskella loukkaantunut Robert Taylor kirmasi ensimmäistä kertaa kuluvan kauden aikana Harjun nurmelle!

Taylor esittelikin taitojaan kotiyleisölleen reilun tunnin kohdalla luovimalla näyttävästi useamman puolustajan lomitse kohti etukulmaa. Roope ei kuitenkaan vetänyt pienestä kulmasta itse, vaan syötti Karille, jonka vedon  ouolulaispuolustaja kuitenkin ennättää blokkaamaan.

Seuraavaa tilannetta Kari oli puolestaan jo käynnistelemässä syvällä keskikentällä. 69. minuutilla kettukippari ryöväsi pallon ja syötti sen vasemmalle laidalle Benno Hanslianille, joka leikkasi keskelle ja palautti pallon ylös spurtanneelle Karille. Vieraiden puolustajat eivät tienneet vahtiako Kari vai niinikään vahvasti maalia kohti noussutta Lehtosta ja lopulta Super-Tommi pääsikin laittamaan pallon varmasti verkkoon!

Maalinmakuun päässyt Järvinen haki myös ahneesti ottelun – ja kauden – toista täysosumaansa. 80. minuutilla JR tykitti kulmapotkun jälkimainingeissa napakan kudin kohti takakulmaa, mutta seurauksena ei kuitenkaan ollut kuin uusi kulma. Hetken päästä Järvinen pääsee kokeilemaan Taylorin komeasta pitkästä puolenvaihdosta, mutta Monsalve saa kuitenkin vaivoin torjuttua tilanteen.

Ottelun viimeinen niitti nähtiin hetki ennen 90. minuutin täyttymistä. Vaihdosta Lehtosen tilalle tullut Antto Hilska vapautti Järvisen vauhtiin vasemmalta laidalta – Järvinen syötti maalin edustalle Karille, jonka vedon Monsalve kuitenkin torjui. Kakkospallossa lähes päätyrajalla oli kuitenkin Taylor, joka laittoi pienestä kulmasta pallon komeasti kanadalaisvahdin selän taakse ja sinetöi ottelun loppulukemiksi 3-0!

Videokooste viininpunaisesta show’sta

Kauden ensimmäinen kierros takana

AC Oulu-ottelun myötä on JJK:n osalta ensimmäinen kolmannes sarjakautta takana. Kaikki joukkueet on siis kohdattu kertaalleen – poikkeuksena PK-35, jota vastaan on ottelusiirron takia pelattu jo kahteenkin kertaan.

Seuraavaksi kohdataankin kauden avausottelun vastus – Valkeakosken Haka. Koskilaiset saapuvat Harjulle tulevana tiistaina 17.6. poikkeuksellisesti jo kello 17 alkaen.

 

JJK - AC Oulu 3-0 (1-0)

Maalit:

1-0 21' Topi Järvinen

2-0 69' Tommi Kari

3-0 89' Robert Taylor

JJK:n kokoonpano: Korhonen; Itkonen (45' Hanslian), Tapaninen (v), Vielma, Velija (53' Taylor); van Gelderen; T. Järvinen (v), Kari, Abahassine (v), Manninen; Lehtonen (70' Hilska).

Vaihdossa: Marttinen (mv), Leppänen, Kosunen, Kuhmonen, Hilska (70'), Taylor (53'), Hanslian (45').

Veikkauspörssin 1x2-pelaajat:

1. Topi Järvinen 2. Tommi Kari 3. Robert Taylor

Yleisöä: 855