Kari: ”Töitä joka päivä, taistelua joka pallosta”

12.11.2014

2014-08-25 jjk-fc jazz_0005

JJK-kannattajat saivat tiistaina todellisia ilouutisia, kun seura julkisti paitsi uuden toimitusjohtajan, myös kolme pelaajasopimusta. Eräs noista varhaisista joululahjoista oli päättyneellä kaudella JJK:ta kipparoineen Tommi Karin kaksivuotinen jatkosopimus.

Kausi 2014 JJK:lle lopulta Ykkösen seitsemännen sijan ja roppakaupalla kokemusta nuorille pelaajille.

– Kausi oli melko vaihteleva, niin koko joukkueella kuin mullakin – loppukausi oli rikkonainen nilkan takia.

– Ja olihan siihen uuteen rooliinkin vähän totuttelemista, Tommi naurahtaa viitaten kauden mittaan muotoutuneeseen gattusomaiseen rooliinsa keskikentän pohjalla.

Kauden päätyttyä Karilla oli muitakin vaihtoehtoja, mutta lopulta ne kapenivat nopeasti yhteen – rakkaaseen kasvattiseuraan.

– Päätös pysyä täällä oli lopulta tosi helppo. Mutta toisaalta jos en uskoisi, että voidaan ensi kaudella selkeästi parantaa edellisestä, en olisi jäänyt. Kyllä mä lähden kuitenkin aina voittamaan.

– Pojat joukkueessa on nyt vuoden verran kokeneempia – valmiimpia niin treenaamaan kuin pelaamaankin ammattimaisesti. Töitä on tehtävä joka päivä, joka pelissä, jokaisissa treeneissä.

Kauden 2014 JJK tarjosi katsojille tinkimätöntä asennetta ja taistelutahtoa, joka lämmitti sydämiä katsomossa silloinkin, kun pisteitä ei herunut. Asenne miellytti myös kapteenia.

– Kun tulin takaisin, halusin, että kentällä taistellaan kunnolla. Että JJK taistelee jälleen joka ikisestä pallosta – ja että pelataan oikeasti logolle edessä, ei nimelle selässä.

– Ja jos joku alkaa luulemaan itsestään liikoja, palautetaan hänet kyllä maanpinnalle hyvin äkkiä. Mutta eipä tässä jengissä ole sellaisia jätkiä.

Jalkapallokannattajan talvinen odotus on pitkä, mutta Tommi lupailee, että odotus palkitaan kevään tullen.

– Hyvää kannattaa odottaa! Viime kauden JJK oli raikas, mutta ensi kauden joukkue tulee olemaan sekä raikas että voittava!

2014-06-01_jjk-jippo_0034

”Pelin keskiöön”

Myös Juha Pasoja on tyytyväinen runkomiehensä jatkosopimukseen.

– Oli tärkeää, että Tommi saatiin jatkamaan, hän on tärkeä pelaaja meille niin kentällä kuin kopissakin.

– Pelillisesti Tommi tulee varmastikin olemaan yksi tärkeimmistä palasista ensi kaudella. Tuli hänen roolinsa muodostumaan lopulta kentällä millaiseksi tahansa, on tärkeää saada hänet pelin keskiöön, Pasoja summaa.