JJK:lla mahdollisuus varmistaa nousu lauantaina

24.09.2022
Kuva: JJK juhli voittoa Vasa IFK:sta heinäkuussa (📸 Jalkapalloviikko/Olli Rosti)

JJK:lla on lauantaina edessään huippujännittävä reissupeli Vaasaan, sillä voitolla se varmistaisi lohkonsa voiton ja nousun Ykköseen! Kolme pistettä eivät kuitenkaan tule ilmaiseksi, sillä vastassa on omalla kotikentällään sarjakakkonen ja JJK:n kovin haastaja Vasa IFK.

Miesten Kakkosen kausi 2022 on edennyt kierrokselle 20. Runkosarjaa pelataan kaiken kaikkiaan 22 kierroksen verran ja nousutavoite mielessään kauteen lähtenyt kettulauma johtaa lohkoaan 12 pisteen turvin. Runkosarjan jälkeen neljä parasta joukkuetta pelaavat keskenään vielä kolmen ottelun mittaisen, yksinkertaisen, ns. noususarjan.

Runkosarjan pisteet jäävät voimaan noususarjaan, jossa on siis tarjolla vielä 9 pistettä. Noususarjan jälkeen ykkösenä oleva joukkue lunastaa paikkansa Miesten Ykköseen kaudelle 2023! Lyhyt matikka kertoo siis kärkipään joukkueille tarjolla olevan tänään pelattavan kierroksen jälkeen vielä 12 pistettä (1 kierros runkosarjaa ja 3 noususarjaottelua), mikä tarkoittaa, että voittamalla VIFK:n lauantaina, JJK karkaisi jo tavoittamattomaan 15 pisteen johtoon.

VIFK:ta voisi nimittää yhdeksi kauden suurimmista yllättäjäjoukkueista. Kakkosen C-lohkon vakiojoukkueisiin jo vuosien ajan kuulunut, pitkät perinteet omaava vaasalaisseura on viime vuosina taistellut lähinnä lohkonsa häntäpään sijoituksista, mutta kuluva kausi on ollut seuralla varsin menestyksekäs. Joukkue on edennyt kauden aikana voitosta toiseen ja kärsinyt vain neljä tappiota. Max Peltosen miehistö on hyvällä työmoraalilla varustettu ja hyvin valmennettu joukkue, joka on onnistunut tällä kaudella myös puolustuspäässä erinomaisesti.

JJK on ollut viime vuosina vahvasti niskan päällä joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa ja se on vienyt viime vuosien Kakkosen kamppailuista jokaisen. On kuitenkin muistettava, että vaasalaismiehistö ei ole edelliskausien aikaan taistellut lohkon voitosta ja tulee varmasti lauantain otteluun vain voitto mielessään, sillä sarjavoitosta taistelun lisäksi sillä on myös takanaan useampikin joukkue, jotka hamuavat sarjan kakkospaikkaa.

Kuva: Lehtonen iski hattutempun VIFK:n verkkoon edellisessä kohtaamisessa (📸 Jalkapalloviikko/Olli Rosti)

Kettupaidat veivät edellisen keskinäisen kamppailun Harjulla peräti lukemin 4-0. Maalinteon aloitti Aleksis Lehtonen, kun Mikko Manninen tarjoili kärkimiehelle loistopaikan – Lehtonen ei siitä erehtynyt, vaan laukoi napakan laukauksen maaliin. Toisen puoliajan vierasjoukkue aloitti hyvin ja JJK pysyi pitkään pois vaaranpaikoilta. Myöskään VIFK ei kuitenkaan päässyt maalintekoon ja Aati Riihimäki piti maalinsa puhtaana.

Lopulta 71.minuutilla alkoi tapahtua: Lehtonen toimi tällä kertaa tilanteen alustajana ja Aatu Manninen laukoi tolppaan. Pallo kimposi takaisin kentälle ja vaihtomies Daniel Säilylle, joka sai pistää sen tyhjään maaliin. 79.minuutilla vieraiden takaa-ajo vaikeutui entisestään, kun Giuseppe Lo Giudice kaatoi Manun punakortin arvoisesti. Viimeisen kymmenminuuttisen aikana Lehtonen täydensi hattutemppunsa taiteilemalla vielä kaksi maalia ja näin JJK jyräsi suvereeniin voittoon!

Vaasalaisten paras maalintekijä on tällä kaudella ollut vasta 18-vuotias Etoka Lubunga kahdeksalla osumallaan. JJK:n maalipörssin kärkipäästä löytyvät puolestaan tutut nimet: aiemmin mainittu Lehtonen 12 osumallaan sekä viime kierroksilla hurjaan iskuun yltynyt ja 10 täysosumaa upottanut Robin Saastamoinen. Sarjaa johtava JJK on tehnyt selvästi enemmän maaleja kuin kotijoukkue, mutta melko vähämaalisia kamppailuja pelanneiden vaasalaisten puolustus on ollut vahva ja päästettyjä maaleja on vain vähän.

VIFK on voittanut viidestä viimeisestä ottelustaan 4, mutta kärsi pari kierrosta sitten kärkitaistelun kannalta kirpaisevan tappion, kun JJK:n rakas vihollinen, paikallisvastustaja FCV haki 0-1-vierasvoiton Vaasasta. Viime kierroksella se palasi kuitenkin takaisin voittokantaan kukistamalla Kajaanin Hakan lukemin 2-3. JJK porskuttaa puolestaan peräti 10 ottelun voittoputkessa ja on yhä tappioitta. Toni Lehtisen miehistö pääsee Vaasaan liikkeelle vahvalla nipulla, vaikkakin laitapuolustaja Jonne Porkka kärsii pelikiellosta korttitilin täytyttyä OTP-kamppailussa.

Mikäli et pääse tänään reissaamaan paikan päälle Vaasaan, kotijoukkue striimaa ottelun klo 18 alkaen SolidSport-palvelussa osoitteessa: solidsport.com/vifk (HUOM! Maksullinen lähetys)

VIFK-JJK || la 24.9.22 klo 18 || Lemonsoft Stadion, Vaasa