JJK kaatoi kauden toisessa derbyssä Komeetat 2-0-lukemin

10.06.2022

Avausmaalin iski Vertti Lepo kulmapotkusta aivan avausjakson viime sekunneilla. Loppulukemat viimeisteli Aatu Manninen komealla kaukolaukauksella.

Ottelun alku enteili vauhdikasta iltaa: JJK sai luotua useita hyökkäyksiä jo ensiminuuteilla ja myös Komeetat pääsi Rasmus Häkkisen johdolla hätyyttelemään JJK:ta rangaistusalueelle jo kolmannella minuutilla. JJK sai myös pallon maaliin kuudennella minuutilla, kun Vertti Lepo laukoi, pallo lipesi Akseli Kiiskisen käsistä ja niin Aleksis Lehtonen kuin Daniel Säilykin ryntäsivät varmistamaan pallon maaliinmenoa maaliviivalle. Kaksikko oli kuitenkin paitsiossa, eikä maalia näin hyväksytty.

Vauhdikkaiden alkuhetkien jälkeen ottelun tempo kuitenkin laski ja JJK piti palloa välillä pitkä aikoja rauhassa, paikkoja hakien. 20.minuutilla pallo pyöri hetken aivan Komeettojen maalin edustalla Säilyn keskityksen jäljiltä, mutta kukaan Kettupaidoista ei saanut tökättyä sitä maaliin asti. 

Puolen tunnin kohdalla Roope Salo nousi pallon kanssa JJK:n oikeaa laitaa, mutta Juuso Sarkkinen Komeettojen vasempana pakkina oli alituiseen kanto kettulauman kaskessa ja katkoi hyökkäyksen toisensa perään. Hallinnasta huolimatta JJK:lla olikin vaikeuksia päästä kunnon maalipaikoille asti. 

Jos maalipaikoille pääsyssä oli ongelmia, ei JJK:lla puolestaan puolustussuuntaan ollut minkäänlaisia vaikeuksia. Kotijoukkueen pakka pysyi hyvin kasassa ja Komeettojen hyökkäykset saatiin tyrehdytettyä jo kaukana kettujen omalta maalilta.

44.minuutilla JJK sai toistaiseksi parhaan paikkansa, kun Ville Kirvesoja keskitti ja Konsta Korhonen jatkoi tolpan juurelta – Sarkkinen ja Kiiskinen olivat kuitenkin välissä ja JJK sai siitä ottelun ensimmäisen kulmapotkunsa. 

Näytti jo siltä, että tauolle mennään maalittomissa lukemissa, mutta JJK sai kuitenkin vielä avausjakson lisäajalla kulmapotkun Jonne Porkan hyvän nousun seurauksena. Säilyn kulmapotku löysi tarkasti etualueelle aivan vapaaksi itsensä luovineen Levon, joka jatkoi pallon päällään maaliin! Näin JJK rokotti jälleen kerran vastustajaansa lisäajalla – ja tällä kertaa myös Lepo rokotti kasvattajaseuraansa. Tauolle siis mentiin isäntien ansaitussa 1-0-johdossa.

Toinen jakso jatkui hyvin samanlaisena kuin ensimmäinenkin: JJK hallitsi palloa ja koska Komeetat eivät juurikaan prässänneet, oli kotijoukkueella aikaa haeskella pääsyä maalipaikoille. Tauolla vaihdosta vasempaan laitaan tulleen Jimi Saarikon myötä boksiin saatiin myös enemmän keskityksiä aivan puoliajan alusta asti. Komeettojen puolustus kuitenkin katkoi niitä hyvin.

Kuva: Vertti Lepo rokotti ensimmäisellä jaksolla entistä seuraansa (valokuva: Ile Salminen)

Oman mausteensa peliin toi kenttä, jonka sadekuurot juuri ennen pelin alkua kastelivat varsin liukkaaksi. Yksi esimerkki tästä nähtiin tokajakson ensimmäisessä kulmapotkussa, kun kulmuria jälleen antanut Säily pyllähti liukkaalla nurmella kulmalipulle ja pallo jäi näin ensimmäiseen puolustajaan.

Komeettojen hyökkäykset olivat harvassa, mutta 53.minuutilla vieraat olivat päästä läpiajoon peräti kahden miehen voimin, kun Matias Niemelä keskitti kohti pystyyn juoksevia Häkkistä ja Toni Nousiaista. Oikeana pakkina pelannut Korhonen kuitenkin katkoi ja tilanteesta oli lopulta seurauksena vain paitsio.

55.minuutilla puolestaan Salo haki oivaltavalla keskityksellä Lehtosta kärjestä, mutta Perttu Huntus oli tilanteen tasalla ja katkoi.

Vaikka JJK hallitsi peliä, ei se meinannut saada pelin tempoa nostettua sellaiseksi, että vierasjoukkue olisi joutunut kunnolla vaikeuksiin, vaan Komeettojen puolustus pysyi varsin hyvin mukana – ja viimeistään Kiiskinen hoiti tilanteet. JJK suoritti kuitenkin toisen puoliajan aikana tukun vaihtoja, joiden myötä myös vauhtia alkoi vähitellen tulla lisää ja maalipaikat käydä vähitellen vaarallisemmaksi. 

Tunnin kohdalla nähtiin tuplavaihto, kun Robin Saastamoinen ja Aatu Manninen tulivat kentälle. Kaksikko olikin saman tien aiheuttamassa hankaluuksia vieraille, mutta pitkään tilanteena pysyi silti 1-0. 

78.minuutilla Saarikko sai Porkalta pallon juoksuun ja luovi kohti maalia aivan päätyrajalla ja lopulta pallo kävikin viivan väärällä puolella.

Seuraavaa maalia saatiin odotella lopulta 80.minuutille asti – mutta se olikin sitten varsin komea ja hienosti rakennettu. Rakentelu lähti omasta puolustuslinjasta asti, kun Porkka sai pallon keskiviivan tuntumassa Reetu Räsäseltä. Porkka syötti vierelleen Kirvesojalle, joka näki vasemmalla laidalla pystyjuoksua tehneen Salon. Salo puolestaan löysi syötöllään keskeltä boksiin nousseen Saastamoisen, joka sai puolustajat kimppuunsa lähes päätyviivalla, syötti alaspäin Manniselle – ja Manninen laukoi kauniin kaukolaukauksen tolpan kautta yläkulmaan!

Viimeisen kymmenminuuttisen aikana nähtiin vielä paikkoja lisämaaleihinkin. Erittäin lähellä kolmatta maalia käytiin 88.minuutilla, kun niinikään vaihdosta kentälle tullut Shirman Osso syötti kohti maalilla aivan avopaikassa ollutta Saastamoista. Aivan viime hetkellä Kiiskinen sai kuitenkin venytettyä kengänkärkensä pallon tielle ja sai katkottua tilanteen. 

Ottelu päättyikin isäntien 2-0-voittoon ja näin JJK on vienyt nimiinsä molemmat Jyväskylän derbyistä! Seuraavaksi kettulauma matkaa vieraskentälle, kun vuorossa on reissu OLS:n vieraaksi Ouluun ensi viikon sunnuntaina 19.6.

Kuvat: Ile Salminen

JJK - Komeetat 2-0 (1-0)

Maalit:

1-0 45+1' Vertti Lepo

2-0 80' Aatu Manninen

JJK:n avauskokoonpano: Ville Viljala, Jonne Porkka, Reetu Räsänen (C), Tatu Hoffren, Konsta Korhonen (69’ Luoma), Ville Kirvesoja, Maxime Nzeza (46’ Saarikko), Vertti Lepo (60’ Manninen), Roope Salo (82’ Osso (v)), Daniel Säily, Aleksis Lehtonen (60’ Saastamoinen)

Vaihdossa: Joni Heikkinen (mv), Jimi Saarikko (46’), Jaakko Björn, Robin Saastamoinen (60’), Aatu Manninen (60’), Juho Luoma (69’), Shirman Osso (82’)