JJK haki taisteluvoiton Kajaanin reissulta

30.05.2022

JJK haki sunnuntaina Kajaanin Hakan isännöimästä ottelusta täydet kolme pistettä lukemin 2-3, mutta helpolla ne eivät tulleet vaan kettulauma sai tehdä kunnon päivätyön voittonsa eteen. Molemmat joukkueet lähtivät sunnuntain otteluun tappiottomalla saldolla neljästä ensimmäisestä kamppailustaan ja kohtaamisesta muodostuikin lopulta tapahtumarikas eikä draamaltakaan vältytty.

Ensimmäisen kerran kaadettiin kylmää vettä kettuleirin niskaan jo parin minuutin kohdalla, kun Antti Åke satutti itseään sivurajan tuntumassa yrittäessään pitää pelivälineen kentän puolella. Åken urakka jäi lyhyeksi ja Toni Lehtinen oli pakotettu tekemään ensimmäisen vaihtonsa. Alakerran paletti rakennettiin uusiksi: Matias Sydänmaa kirmasi vaihdosta hyökkäyspäähän, Juho Luoma otti topparin tontin, Jonne Porkka vaihtoi puolestaan Luoman paikalle oikealle ja Jimi Saarikko putosi alemmas täyttämään Porkan jättämän aukon.

Ottelun alku mentiin vierasjoukkueen hienoisessa hallinnassa. JJK yritti löytää aukkoja Hakan puolustusmuodosta, mutta aivan huippupaikoille pääsy oli vaikeaa. Vartin kohdalla Sydänmaa pääsee keskittämään oikealta roikkupallon, joka putoaa vaarallisesti kohti maalilla kyttäävää Aatu Mannisen päätä, mutta 17-vuotias KajHa-vahti Kalle Kemppainen on hereillä maalillaan ja kauhoo pallon turvaan. Seuraavaksi mennäänkin toiseen päähän: Kenedy Santos pääsee riistoon keskialueella ja ottaa juoksukilpailun Tatu Hoffrenin kanssa. Mies pääsee kuin pääseekin laukomaan, mutta Aati Riihimäki torjuu yrityksen.

Vajaan 25 minuutin kohdalla JJK pääsee ensimmäistä kertaa kunnolla testaamaan Kemppaisen torjuntataitoja, kun pallo pelataan näppärästi useamman miehen kautta Mikko Manniselle, jonka tulinen laukaus lähtee maalin edustalta kymmenestä metristä, mutta Kemppainen venyttää komean torjunnan.

Kotijoukkue Haka pääsee kuin varkain iskemään ottelun ensimmäisen osuman 28. minuutilla, kun Kemppaisen pitkän avauksen jälkeen kakkospalloon ensimmäisenä juossut Saarikko ei saa palloa kunnolla haltuunsa ja vikkeläkinttuinen Ismat Heydari nappaa pelivälineen, kirmaa kohti maalia ja tuikkaa sen sisään pienestä kulmasta ohi Riihimäen.

Pari minuuttia myöhemmin kotijoukkue lisää johtoaan kulmapotkusta. Kulman hankkinut Santos tulee voimalla palloon takatolpalla jyräten samalla Luoman edestään kentän pintaan ja tykittää pallon voimalla maalin perukoille vieden Hakan jo 2-0-johtoon. Maalin jälkeen JJK:lla on hetken aikaa vaikeuksia saada omaa peliään jälleen käyntiin ja maalintekijä Santos aiheuttaa puolustukselle hieman päänvaivaa useampaan otteeseen. Tilanteet kuitenkin selvitetään ja jakson loppua kohti Kettupaidat saavat taas peliä haltuunsa ja luotua painetta Haka-maalille.

Juuri kun Haka näyttää marssivan tauolle 2-0-johdossa iskee JJK. Manu nousee vauhdilla pallon kanssa syvältä omalta alueeltaan aina boksin rajoille saakka, jatkaa laitaan Sydänmaalle, joka keskittää matalan pomppivan pallon täysin vapaasti takatolpalle juosseelle Porkalle. Porkka pääsee tälläämään pallon suoraan ykkösellä maaliin ja taukolukemiksi 2-1.

Toisen jakson alkuun Lehtinen hakee muutosta suorittamalla tuplavaihdon, kun 17-vuotiaat Roope Salo ja Shirman Osso marssitetaan kentälle. Muutos tuottaa myös tulosta, sillä vierasjoukkue ottaa ottelun komennon selvästi itselleen eikä Haka saa palloa purettua pois omalta puoliskoltaan. 50. minuutilla Osso prässää pallon Daniel Säilylle, joka pelaa nopeasti Aleksis Lehtosen kanssa Salon vetopaikkaan. Kemppainen torjuu, mutta pallo jää pelattavaksi ja päätyy Sydänmaalle. Sydänmaa syöttää maalille ja Salo saa kuin saakin kurkotettua palloon sen verran, että se lipuu yli maaliviivan Hakan puolustajien ja Kemppaisen estely-yrityksistä huolimatta.

Tasoitusosuman jälkeen peli pysyy yhä täysin kajaanilaisten päädyssä ja JJK hakee ahnaasti jo johtomaalia. Pallo saadaankin pariin kertaan jo maalitolppaan asti, kunnes painostus tuottaa tulosta 63. minuutilla. Manu pujottelee itsensä vaarallisesti rangaistusalueelle ja Haka-puolustus joutuu työntämään miehen nurin pilkun arvoisesti. Lehtonen asettuu pallon taakse ja vie JJK:n varmasti 2-3-johtoon.

Reilun 80 minuutin pelin jälkeen nähdään ottelun dramaattisin tilanne, kun pitkään toipilaana ollut ja paluun pelikentille vain pari kymmentä minuuttia aiemmin tehnyt Joel Pasanen torpataan kentän pintaan täysin tilanteen ulkopuolella ja kaatumisen seurauksena nuorukainen satuttaa olkapäätään. Tuskainen Pasanen kannetaan lopulta pitkän ihmettelyn jälkeen kentän sivuun ja peliä jatketaan. Tilanteen jälkeen kummankaan joukkueen pelistä ei meinaa tulla enää mitään ja ottelu onkin pitkiä aikoja keskeytyksissä useampaan otteeseen.

JJK pelaa arvokkaita sekunteja kellosta Hakan päädyssä kulmalipun tuntumassa, mikä alkaa turhauttaa kotijoukkuetta ja lopulta tunteet kuumenevat. Lehtonen taistelee pallosta kolmen keltapaidan kanssa ja menee nurin päätyrajalla osuen samalla Henrique Quadrosia jaloille. Vierestä seurannut Santos menettää tilanteessa täysin hermonsa ja käy Lehtosen päälle suoran punakortin arvoisesti. Viimeiset minuutit pelaillaan niin ikään kulmalipun tuntumassa ja lopulta vapauttava vihellys kaikuu Liikuntapuistossa lähes kahdeksan lisäaikaminuutin jälkeen.

JJK jatkaa näin pisteputkeaan nappaamalla 2-3-voiton ja siirtyy viiden pelatun kierroksen jälkeen sarjan kärkeen. Seuraavaksi JJK:lla on edessään kahden kotiottelun putki, kun se kohtaa viikon sisään Harjulla GBK:n (5.6.) ja paikallisvastustaja Komeetat (9.6.).