
JJK:hon kaudelle 2025 siirtyneet Eevert Sainila ja Verneri Maunuksela jatkavat viininpunaisissa myös tulevalla kaudella
20-vuotias Eevert Sainila saapui Jyväskylään tryout-jaksolle viime pre-seasonilla ja teki nopeasti vaikutuksen päävalmentaja Brian Pageen asenteellaan ja kovalla työmoraalillaan. Oululaisseuroissa jalkapallo-oppinsa saanut kempeleläislähtöinen Sainila siirtyi JJK:hon Herculeksesta, missä vyölle oli ehtinyt kertyä nuoresta iästään huolimatta pelejä Miesten Kakkosessa jo useamman kauden ajalta. Herculeksen lisäksi Sainila pelasi juniorivuosinaan Tervareissa, HauPa:ssa sekä Ajax-Sarkkirannan riveissä. Sainila on nopea ja luova hyökkäyspään pelaaja, joka omaa taidon suojata palloa ahtaassakin paikassa.
Loukkaantumiset ja kova kilpailu peliajasta sekoittivat pääasiassa JJK Akatemian riveissä pelanneen Sainilan ensimmäistä kautta kettupaidassa, mutta periksiantamaton nuori mies pääsi lopulta debytoimaan edustusjoukkueessa syyskuussa ja sai vastuuta myös muissa loppukauden peleissä. Komeettoja vastaan hatullisen verran maaleja tykittänyt Sainila viimeisteli JJK Akatemian riveissä Kolmosessa kauden aikana yhteensä seitsemän maalia, mikä on miehen ennätys aikuisten sarjoissa.
– Etsin vuosi sitten itselleni sopivaa seuraa Ykkösestä ja Brian antoi mahdollisuuden tulla testijaksolle. Joukkueesta huokui heti laatu ja tekemisen meininki, joten ajattelin JJK:n olevan minulle sopiva paikka kehittyä. Brianin kanssa on myös ollut alusta lähtien hyvä yhteys ja koko joukkueeseen on ollut helppo sopeutua. Olen saanut paljon uusia kavereita ja jengimme on todella huumorintajuinen, minkä vuoksi on ollut helppoa olla oma itsensä. Ensi kaudelle lähden hakemaan enemmän minuutteja Ykkösestä ja välttämään loukkaantumisia, Sainila virnistää tavoitteitaan tiedusteltaessa.
– Eevert teki minuun heti vaikutuksen saavuttuaan Jyväskylään. Hän on loistava ihminen, jolla on loistava asenne oppia ja kehittyä pelaajana, hän tekee aina asiat täysillä ja tunnollisesti niin treeneissä kun pelikentälläkin. Olin myös vaikuttunut keskusteltuani hänen kanssaan ja nähtyäni hänen halunsa vaikeasta kaudesta huolimatta yhä jatkaa kanssamme ja kehittyä. Uskon että hänellä on juuri sellaisia ominaisuuksia, joilla voi tehdä ison vaikutuksen peliin päästessään näyttämään osaamisensa. Todella mielenkiintoinen pelaaja, joka ei ole vielä saavuttanut meillä täyttä potentiaaliaan viime kauden loukkaantumisten vuoksi, mutta odotan häneltä paljon tänä vuonna ja Eevert on jälleen yksi hyvä hankinta meille tulevalle kaudelle, Page kiittelee.

Sainilan tapaan vuonna 2005 syntynyt puolustaja Verneri Maunuksela siirtyi JJK:hon loppukesästä Tampere United riveistä aloitettuaan viestinnän opintonsa Jyväskylässä. Nokian Palloseuran kasvatti on monipuolinen ja nopea puolustuspään pelaaja, joka on operoinut pääasiassa laitapuolustajan tontilla, mutta viihtyy myös topparina. Maunuksela saikin heti syksyllä joukkueeseen liityttyään vastuuta osittain JJK:n puolustuspään loukkaantumisten myötä ja pääsi ajamaan itseään sisälle joukkueeseen.
– Kun saavuin elokuussa JJK:hon, minuun teki heti vaikutuksen korkea vaatimustaso sekä joukkueen taistelutahto. Minusta tuntui luontevalta tulla osaksi joukkuetta ja sopeuduinkin sinne erittäin nopeasti. Koen, että iso tekijä joukkueen jokapäiväisen vaatimustason ylläpitämiseen on Brian. Hänen tapansa valmentaa sopii erittäin hyvin minulle ja hänen sekä pelaajien välillä vallitsee molemminpuolinen kunnioitus. Ensi kaudelle lähdenkin erittäin odottavaisin mielin. Nyt kun olen päässyt asettautumaan Jyväskylään, odotan innolla pääseväni antamaan oman panokseni joukkueelle kauden alusta asti. Uskon, että kovalla työllä ja lujalla tahdolla voimme saavuttaa yhteiset tavoitteemme ensi kaudelle, Maunuksela uskoo.
– Jo ensimmäisestä hetkestä lähtien, kun tapasin Vernerin, hänestä näki välittömästi, että hän on mahtava tyyppi, jolla on uskomaton asenne, halukkuus kuunnella, kehittyä ja tehdä kaikkensa ollakseen paras mahdollinen pelaaja tälle joukkueelle. Verneri on hyvä jalkapalloilija ja vielä parempi ihminen ja olemme todella iloisia, että hän pysyy kanssamme ensi kaudella ja auttaa meitä kehittymään ja menemään eteenpäin joukkueena. Hän on loistava hankinta meille ja odotan innolla näkeväni häntä entistä enemmän ensi vuonna, Page ennakoi.
Joukkueen rakennus kaudelle 2026 on päässyt viime viikkoina hyvään vauhtiin ja joukkue palasi maanantaina myös treenikentälle pitkältä tuntuneen tauon jälkeen. Kentällä on nähty iso nippu niin vanhoja kuin uusiakin naamoja ja preseasonille tyypilliseen tapaan useita tryout miehiä. Tänään uutisoitujen pelaajasopimusten myötä JJK:lla on julkaistuna yhdeksän sopimusta ja lisää sopimusuutisia on luvassa vielä tällä viikolla. Kaikki julkaistut sopimukset näet täältä.