Selkeä 0-4-vierasvoitto MP:n kustannuksella

09.04.2016

harjoitusottelu-mp-jjk-20160409

Mikkelistä oli kotiintuomisina komea 0-4-voitto!

Niko Markkula teki Kettupaitojen maaleista kaksi – Marsu aloitti ottelun maalinteon komealla soolomaalillaan ja teki myöhemmin iltapäivän toisensa rangaistuspotkusta. Myös kärkimiehet Jasin Abahassine ja Toni Tahvanainen iskivät maalin mieheen.

Samoin kuin viikkoa aiemmin AC Kajaanin vieraana, Kettupaidat lähtivät otteluun totutusta poikkeavalla ryhmityksellä kolmen puolustajan linjoineen. Tämä myös näkyi vieraiden pelissä ja pitkään kentällä käytiinkin tasaista vääntöä ilman, että kumpikaan pääsi suuremmin niskan päälle.

JJK oli kuitenkin lähempänä maalintekoa: Tommi Kari löysi vapaapotkullaan Antto Tapanisen hyvin takatolpalta vajaan puolen tunnin kohdalla – kettutoppari ei kuitenkaan tällä kertaa onnistunut rokottamaan entistä seuraansa. Myös kettukippari itse kolautti hetkeä myöhemmin pallon vaikeasta paikasta ylärimaan, vieraiden harmiksi kuitenkin sen jälkeen takaisin kentän puolelle.

Pelin edetessä Kettupaitojen peli alkoi löytää paremmin uomansa ja palkkio siitä saatiinkin vielä ennen taukoa. Avauspuoliaikaa oli jäljellä reilut viisi minuuttia, kun Markkula karkasi oikealta laidaltaan vauhtiin, luovi boksiin ja niittasi pallon komeasti maaliin! Taukoa vietettiinkin 0-1-lukemissa.

Toisella puoliajalla myös kotijoukkue alkoi väsyä ja JJK ottaa yhä enemmän otetta. Tunnin kohdalla Abahassine pääsi karkuun Mikko Mannisen loistavasta syötöstä, eikä kettukärki erehtynyt vaan laittoi pallon vuorenvarmasti maaliin.

Vartti ennen loppua syntyi vieraiden kolmas osuma, kun MP:ssa nyt pelaava kettukasvatti Mikko Hiltunen rikkoi Abahassinen tilalle vaihdosta tullutta Tahvanaista kulmapotkutilanteessa, sai ottelun toisen varoituksensa ja joutui suihkuun ennen aikojaan. Samalla pallo vietiin yhteentoista metriin ja Markkula pussitti rangaistuspotkun varmasti.

Myös Tahvis itse pääsi maalin makuun hetki ennen loppua: terävä ja tarkka laukaus upposi takatolpan juureen ja samainen 0-4 jäi myös ottelun lopputulokseksi.

Seuraavaksi pelataan viikon päästä kotikentällä: TPV saapuu vieraaksi Viitaniemeen tulevana lauantaina 16.4. klo 14 alkavassa harjoitusottelussa!

MP - JJK 0-4 (0-1)

Maalit:

0-1 Niko Markkula

0-2 Jasin Abahassine

0-3 Markkula rp.

0-4 Toni Tahvanainen

 

JJK:n kokoonpano: Severi Ikäheimo (Viljala), Matti Lähitie (Abdi), Antto Tapaninen, Matti Kohonen, Samu Suoraniemi (Loutelamio), Saku Leppänen, Tommi Kari (c), Mikko Manninen (Al-Faywz), Niko Markkula, Toni Järvinen, Jasin Abahassine (Tahvanainen).

 

Vaihdossa: Ville Viljala (mv), Toni Tahvanainen, Honar Abdi, Settyslas Loutelamio, Bahaa Al-Faywz.

 

harjoitusottelu-mp-jjk-markkula-20160409