Haka tarjoaa kovan haasteen vierasavauksessa

25.04.2014

JJK:n Tommi ja Bili ovat valmiina kauteen

Odotus on päättynyt, pitkä talvi on selätetty ja on vihdoin aika viheltää käyntiin vuoden 2014 sarjakausi!

JJK:n osalta Ykkönen starttaa lauantaina kello 15 alkaen Valkeakosken Tehtaan kentällä, jolla vastaan asettuu Haka.

Kaudeksi 2013 Ykköseen pudonnut Haka oli viime kaudella aivan kalkkiviivoille asti mukana nousukamppailussa, mutta joutui lopulta taipumaan taistossa SJK:lle. Kesken viime kauden valmentajaksi HJK:n apuvalmentajan pallilta saapunut Juho Rantala on saanut nyt rauhassa rakentaa mieleisensä joukkueen ja Rantalan ryhmä lähteekin jälleen kauteen vahvana nousijaehdokkaana.

Haka on vahvistunut alkavalle kaudelle myös jyväskyläläisittäin varsin tutuilla kasvoilla, kun kettukasvatit Niko Markkula ja Patrick Poutiainen liittyivät koskilaisten riveihin – samoin kuin kaksi edelliskautta JJK:ta edustanut Mikko Innanen, joka palasi synnyinseuduilleen Pirkanmaalle.

Kettuleirissä talvi on sujunut tiukan treenaamisen merkeissä ja nyt kaikki on valmista kauden alkua varten – jota onkin jo odoteltu malttamattomina!

– Eipä tarvitse kyllä poikia potkia persuksille, naurahtaa päävalmentaja Juha Pasoja.

– Ollaan painettu koko talvi kovasti hommia ja nyt on kaikki valmista, palaset ovat viime viikkojen aikana loksahdelleet hyvin paikalleen. Levollisin mielin voi lähteä kohti kauden avausta.

Haaste on kova

Vuoden toistaiseksi kovin koitos nähtiin pari viikkoa sitten Vehkalammella, kun kettupaidat pudottivat  Suomen Cupin neljännesvälierässä  TPS:n jatkosta hyvän esityksen päätteeksi. Vahvana nousijakandidaattina kauteen lähtevä Haka tarjoaa nyt niinikään kovan haasteen.

– Paineet ovat Hakalla, me lähdetään otteluun kuitenkin haastajan asemassa. On hyvä, että kohtaamme Hakan jo nyt – saamme heti tuntumaa siihen, missä Ykkösen oletettu kärkipää menee.

– Kaikki joukkueessa kuitenkin tiedostavat senkin, että jos teemme asiamme kuten on harjoiteltu, on meillä myös varsin hyvät mahdollisuudet voittaa Haka – ja aivan kuka tahansa.

Pasojalla on myös käytettävissään varsin vahva kattaus, vaikka jokunen sairaspoissaolo onkin.

Järvisen Topi ei ole vielä kuntoutunut polvivaivastaan aivan täyteen pelikuntoon ja Jake (Kosunen), Honar (Abdi) ja Seve (Vielma) joutuvat jäämään kuumeen takia sivuun, mutta muuten kaikki ovat kunnossa ja käytettävissä. Hyvä ryhmä siis saadaan kasaan ja sillä lähdetään Hakaa yllättämään!

Ykkösen 1. kierros: Valkeakosken Haka – JJK lauantaina 26.4.2014 kello 15, Tehtaan kenttä, Valkeakoski