Harjoitusottelu MP:tä vastaan Vehkalammella klo 14

12.04.2014

JJK Kettulauma koolla

Kettupaidat kohtaavat kevätkauden viimeisessä harjoitusottelussaan Savon siniset eli Mikkelin Palloilijat tänään lauantaina klo 14 Vehkalammella pelattavassa kamppailussa

JJK:n päävalmentaja Juha Pasojalla on selvät sävelet iltapäivän treenimatsin partituuriin.

– Viimeinen kerta kun voi kokeilla jotain, keskiviikkona TPS:ää vastaan nuotituksen pitääkin jo olla sataprosenttisen sointuvaa, Paso avaa aivoituksiaan ja viittaa samalla ensi viikon Suomen Cupin neljännesvälieräotteluun.

Mitenkään takki auki ja soitellen sotaan Ketut eivät kuitenkaan MP:täkään vastaan lähde.

– Ei missään nimessä. MP on erittäin kova joukkue ja varmasti Kakkosen ehdottomia kärkijoukkueita ihan valtakunnallisesti. Jotain vähän uusiakin kuvioita testataan, mutta varmasti mikkeliläiset laittavat meidät tiukille.

JJK:n joukkue kaudelle 2014 on nyt valmiina kun perjantaina julkistettu makedonialaispuolustaja Bilal Velijan sopimus täydensi kettuleirin edustusjoukkueen vahvuuden 22 pelaajan rosteriksi. Kapikaan ei ole iskenyt kettujen keskuuteen vaan porukan terveystilanne on hyvä.

– Nyt lauantaina on taas tärkeitä peliminuutteja tarjolla kaikille. Poissa on vaan pikkukolhuja tahi flunssaa potevat J.R. (Topi Järvinen, toim. huom.), Tommi ja Saku, Pasoja kertoo.

JJK:n alustava avauskokoonpano:

22
Marttinen
3
Itkonen
26
Vielma
12
Tapaninen
2
Velija
23
Van Gelderen
19
Hanslian
16
Taylor
5
Manninen
9
Hasanzada
15
Hilska

Huom! Pelinumerot kentällä poikkeavat harjoituskauden aikana – kokonaan uusi, seuranlaajuinen peliasu esitellään vielä ennen kauden alkua!

 

Harjoitusottelu JJK-MP tänään lauantaina 12.4. klo 14:00 Vehkalammen urheilupuistossa. Otteluun on vapaa pääsy, tervetuloa!