Tapaninen viettää syntymäpäivää sairaalassa

16.06.2010
Tapaninen viettää syntymäpäivää sairaalassa

Kauden avausottelussa Tampereella huhtikuussa vakavasti loukkaantunut puolustaja Antto Tapaninen täyttää tänään 21 vuotta. Miehen syntymäpäivä kuluu viime aikoina turhankin tutuksi tulleessa paikassa, keskussairaalassa.

– Perjantaina tehtiin viimeisin leikkaus, jossa poistettiin pohjeluun murtuman yhteydessä jalkaan laitetut raudat ja levyt. Siitä asti ollaan täällä oltu, mutta toiveissa on että huomenna pääsisi kotiin, Tapaninen sanoo.

Jalka on leikattu kaikkiaan seitsemän kertaa. Siinä todettiin ensimmäisen leikkauksen jälkeen aitiopainesyndrooma, joka on aiheuttanut suuria ongelmia lihaksistolle.

– Jalassa on nyt imulaite, joka imee huonoa kudosta koko ajan pois. Bakteereja vastaan tässä on taisteltu, mutta nyt tilanteen pitäisi olla sellainen ettei leikkauksia enää tarvita.

Kuntoutumisesta ei voi vielä sanoa mitään, koska vasta haavan sulkemisen jälkeen aletaan nähdä, miten Tapanisen lihakset ovat kärsineet.

– Tänään sain jo luvan kävellä, että sellainen edistys tässä on. Mutta lihasten palautumisesta ei koskaan tiedä. Lisäksi pikkuvarpaasta on jouduttu kokonaan poistamaan joitain lihaksia, mies kertoo.

Tappiomielialaan taistelija ei kuitenkaan ole vaipunut.

– Ihan ok vointi on, välillä tietysti tunteet vaihtelee kun on joutunut niin pitkään olemaan täällä.

Joukkueen suorituksia Tapaninen on seurannut erittäin tarkasti netin välityksellä, ja hänet on ollut mahdollisuus bongata joistain kotiotteluista myös paikan päältä.

– Jaro-peliä en nähnyt, kun olin samaan aikaan leikkaussalissa. Mutta se oli puudutusleikkaus, joten pysyin ajan tasalla kyselemällä sairaanhoitajalta tilannetietoja.

Perjantaina vastaan tulee Vaajakoskella MIFK. Tapaninen on paikalla, mikäli uutta takapakkia ei jalan suhteen tule. Ottelun lopputuloskin on jo tiedossa.

– Nyt me otetaan se eka kotivoitto, tiukka peli tulee mutta voitetaan 2-0. Sakke tekee vihdoin ensimmäisen liigamaalinsa ja Tommi jatkaa samaan tahtiin ja tekee taas vaparista, päivänsankari povaa.

AnttoTapaninen