Yhteistyökumppanin kynästä: Osuuspankin blogi

17.12.2015

OP_joulu

Yhteistyökumppanimme Osuuspankin tuore blogiteksti käsittelee henkilökohtaista taloudenhoitoa ja siinä apuna toimivaa Pivo-sovellusta.

Osuuspankin omistaja-asiakkailla on myös mahdollisuus tilata JJK-kausikortti kaudelle 2016 ennakkotilaajan etuhintaan eli 150€. Kaupanpäälle omistaja-asiakkaat saavat komean Kettukalenterin (arvo 12€). Etu on voimassa 31.12. asti Kettukaupassa – tarkemmat tiedot OP Keski-Suomen facebook-sivuilta!

Tili tuli, tili meni

Eikä siltikään rahat riittänyt kaikkeen? Moni saattaa tunnistaa otsikon sanat humoristisena lausahduksena, mutta piileekö siinä myös totuus? Palkkapäivää tai vaikka opintotuen maksupäivää odotetaan kuin kuuta nousevaa, stressataan laskupinosta ja samaan aikaan haaveillaan ulkomaanmatkoista, Louis Vuittonista tai kuka mistäkin. Nyky-yhteiskuntakin asettaa omat paineensa; sosiaalinen media vaikuttaa huomaamatta ajatuksiimme siitä, minkälainen auto pitäisi olla, mitä tavaroita pitäisi omistaa ja miltä näyttää. Myös kulutustottumukset ovat muokkaantuneet, eikä tuhlailua enää pidetä niin negatiivisena asiana, ei ainakaan ennen, kuin sen kanssa joudutaan vaikeuksiin.

Laaja kirjo yrityksiä tarjoaa ja mainostaa nykyään ”vaivatonta” luottoa tai osamaksumahdollisuutta. Kannattaa aina tutustua esitteiden pienimmällä fontilla kirjoitettuun osioon, sillä useasti ei ymmärretä kuinka suuria lisäkuluja nämä voivat oikeasti aiheuttaa. Viime vuosina yleistyneet niin sanotut pikavipit saattavat houkuttaa helppoudellaan, mutta valitettavan usein niiden kautta ajaudutaan kierteeseen, jossa lainalla maksetaan lainaa. Osamaksutarjouksissakin kannattaa olla tarkkana ja laskea kuinka paljon oikeasti maksaa tuotteesta, tarvitseeko sen nyt heti, vai voisiko vähän aikaa säästää ja hankkia sen sitten?

Lainaisitko sinä ystävälle joka ei maksa takaisin?

Pahin skenaariohan on, että menettää näiden takia luottotiedot eli tietoihin tulee maksuhäiriömerkintä. Pankissa töissä ollessani olen törmännyt käytännön tasolla siihen, kuinka moneen asiaan luottotietojen menetys oikeasti vaikuttaa. Lainan saanti pankista vaikeutuu huomattavasti, vakuutusyhtiöstä saa vain lakisääteisen liikennevakuutuksen, eikä luottokorttia ei ole mahdollista saada. Miksi pankki toimii näin? Vastausta kannattaa miettiä omasta näkökulmasta: lainaisitko sinä sellaiselle ystävälle rahaa, josta tiedät, ettei hän ole edellisiäkään maksuja hoitanut? Pankin lisäksi luottotiedoista ovat kiinnostuneita työnantajat tai vuokranantajat, jotka saattavat tarkistaa työnhakijan tai vuokralaisen luottotiedot. Monien meistä unelmiin kuitenkin kuuluu esimerkiksi oma asunto ja usein se toteutuu pankista lainaa ottamalla, jos ei nyt Lotossa lauantaina onnista. Muistetaan maksaa siis laskut ajallaan!

Mihin se tili meni?

Jotta ongelmilta vältyttäisiin, on hyvä tietää omat tulonsa ja menonsa ja seurata niitä edes jollain tapaa. Digitalisaatio tuo omat helpotuksensa tähänkin. Joku voi tykätä kirjata ylös ruutupaperille tai exceliin kaiken mitä tulee ostettua tai säilyttää ostosten kuitit. Me digisukupolvi tiedetään, että helpoin tapa maksaa laskut ja katsastaa pankkitilin saldo on oman pankin mobiilisovellus. Ja että mobiililompakko Pivo tekee meille automaattisesti yhteenvetoja omasta kulutuksesta kuukasitasolla. On muuten melko herättävää katsoa koosteita omasta kulutuksesta ja voivotella, että mihin kaikkeen sitä rahaa onkaan taas mennyt.

Näin uuden vuoden kynnyksellä jokainen meistä voisi harkita itselleen pitkälle kantavaa uudenvuodenlupausta: Hoidan omat raha-asiat ja talouden mahdollisimman hyvin. Lupaus, joka pidettynä tuottaa varmasti paljon hyötyä ja iloa tulevaisuudessa.

Tehdään yhdessä vuodesta 2016 hyvä vuosi!
Iida Kilpiö
Iida työskentelee OP Keski-Suomessa Seppälän konttorissa palveluneuvojana