Vuosi käyntiin kovan treenin merkeissä

06.01.2014

JJK palasi loppiaisena harjoituskentälle ja käynnisti samalla kovan treeniputken kohti ensi kauden viheriöitä. Harjoitusvahvuudessa on yhä mukana useita lahjakkaita nuorukaisia JJK:n omasta juniorituotannosta sekä näytönpaikkaa hakevia lupauksia jotka ovat aikaisemmin pelanneet muissa seuroissa.

Lisää harjoitusotteluita luvassa

Kettupaidat aloittivat harjoitusottelut jo joulukuun puolella, kun vierasreissu Tampereelle tuotti tasapelin kotijoukkue Ilvestä vastaan. Joulun aikana varmistui myös liuta täydennyksiä tulevan talven ja kevään ottelukalentereihin.

JJK matkustaa jo tammikuun loppupuolella Pietarsaareen ja ottaa osaa FF Jaron järjestämään perinteiseen Tammiturnaukseen. Perjantaina 24.1. Ketut kohtaavat ensin Kakkosessa pelaavan Närpes Kraftin ja lauantaina 25.1. on luvassa ottelu joko isäntäjoukkue Jaroa tai kokkolalaista KPV:tä vastaan – vastustaja riippuu niin JJK:n oman ottelun tuloksesta kuin toki myös Pohjanmaan joukkueiden keskinäisestä mittelöstä.

Lähempänä kauden alkua eli juuri pääsiäisen korvilla otellaan sitten muodollisesta Keski-Suomen herruudesta. Viime kaudella Keski- ja Itä-Suomen Kolmosen kärkiporukoihin kuulunut FC Vaajakoski asettuu Kettujen treenivastustajaksi torstaina 17.4.

Iiro Järviselle maajoukkuedebyytti – maalitili heti auki!

Nuorten ja lahjakkaiden JJK-pelaajien hyvät otteet myös Suomen sinivalkoisissa riveissä ovat jatkuneet talven mittaan. Tuoreimpana tulevaisuuden tekijänä vastikään kaksivuotisen sopimuksen edustusjoukkueen kanssa solminut Iiro Järvinen teki maajoukkuedebyyttinsä alle 18-vuotiaiden maajoukkueen ottaessa osaa perinteiseen Valentin Granatkin -turnaukseen Pietarissa. Iirolle kertyi hienosti peliaikaa – ja maali heti kolmannen maaottelunsa avausminuuteilla!

JJK-perhe onnittelee Iiroa hienosta maajoukkuedebyytistä!

JJK:n Iiro Järvinen U18-maajoukkueessa