Villiketuille kauden avausvoitto

21.05.2014
villiketut-bet_2014-05-21
Otteluun valmistauduttiin Viitaniemen ilta-auringon alla

Villiketuilla oli keskiviikkoiltana vuorossaan kauden kolmas kotiottelu  – vastassa tällä kertaa BET.

Ensimmäinen puolikas oli tasainen, mutta ketut saivat kaiken aikaa parempaa otetta pelistä ja palkinto tulikin ennen hetki ennen taukoa: Kettupaidat saivat vapaapotku, kun Jarkko Kosusta rikottiin reilussa parissakymmenessä metrissä. Pallo jäi Saku Leppäsen vaparin jäljiltä BET-maalille ja Arjan Goljahanpoor pääsi tekemään taukotilanteeksi 1-0.

Toiselle jaksolle BET rynnisti vahvemmin ja tasoittikin tilanteen jo 48. minuutilla. Tunnin kohdalla Severi Ikäheimo venyi ensin komeaan tuplatorjuntaan, mutta joutui seuraavassa tilanteessa taipumaan, kun pallo vietiin pilkulle – 1-2.

Kettulauma sai kuitenkin hienosti koottua rivinsä takaiskujen jälkeen ja pääsi jälleen peliin mukaan. Takaa-ajo tuotti tulosta 75. minuutilla, kun Kosunen toi ketut tasoihin päästyään keskeltä läpi. 3-2-johtomaalin taiteili puolestaan Oskari Peltonen: pallo pelattiin rangaistusalueen laitamilla Peltsin, jalkaan tämä luovi etukulmalle ja laittoi pallon varmasti maaliin.

Peltonen pääsi myös viimeistelemään loppulukemiksi 4-2 lisäajalla, kun Honar Abdi leikkasi vasemmalta BET-boksiin ja antoi maalinedustalle kauniin syötön, josta Peltonen sai tökätä pallon tyhjiin.

Villiketut - BET 4-2 (1-0)

Kettujen maalit:

1-0 43' Arjan Goljahanpoor

2-2 75' Jarkko Kosunen

3-2 84' Oskari Peltonen

4-2 90+1' Oskari Peltonen

Villikettujen kokoonpano:

Severi Ikäheimo (v); Honar Abdi, Severi Vielma (59' Panu Väliaho), Fabian Hanslian, Roope Kultalahti (46' Antti Varis); Iiro Järvinen (59' Pessi Kangasmetsä); Saku Leppänen (c), Jimi Tamminen (70' Arttu Hokkanen), Jarkko Kosunen, Arjan Goljahanpoor; Oskari Peltonen.

Vaihdossa:

Valtteri Pajari (mv), Arttu Hokkanen (70'), Jan Rytilahti, Valtteri Lohi, Antti Varis (46'), Panu Väliaho (59'), Pessi Kangasmetsä (59'),