Vielmalle pitkä huili – myös Hanslian toviksi sivuun

01.03.2016

2015-08-15_jjk-acoulu_0110

Kettutoppari Severi Vielma loukkaantui lauantain ottelussa, Benno Hanslianilla rasitusvamma.

JJK otti harjoitusottelusssa murskaavan 9-0-voiton AC Kajaanista. Suurinumeroinen voitto vaati kuitenkin raskaat verot, sillä Vielma loukkasi ottelun lopulla polvensa epäonnisesti – kaksinkamppailutilanteessa jalkaan tullut tälli vie topparin pitkään pois pelikentiltä.

Jo ensiarvio tilanteesta oli ikävä, eivätkä maanantaina tehdyt tutkimukset olleet sen positiivisemmat: polvi vaatii leikkauksen ja Vielmalle on luvassa yli puolen vuoden huili – niinpä nuorukaisen kausi on ohi jo ennen kuin se alkoikaan.

Sisukas kettu ei kuitenkaan vastoinkäymisistä lannistu, vaan lähtee alkavaan kuntoutusjaksoon päättäväisenä ja määrätietoisena!

Hanslian kevättalven sivussa

Keskikentän vasemmalle laidalle viime kaudella kotiutuneella Hanslianilla puolestaan todettiin keskivartalossa rasitusvamma, joka vaatii arviolta parin kuukauden toipumisen. Laitamies nähtäneen siis takaisin tositoimissa kauden alun tuntumassa.

Kettuperhe toivottaa toipilaille paljon paljon tsemppiä ja kärsivällisyyttä työntekoon!