JJK matkasi liigacupin toisessa ottelussaan Rovaniemelle kun jyväskyläläisiä isännöi Rovaniemen Palloseura. Hyvävauhtisessa ottelussa nähtiin lopulta kaksi maalia kun pisteet tasattiin 1-1 (0-1) numeroin.

JJK matkusti pohjoiseen lukuisten poissaolojen seurauksena pienellä pelaajaringillä. Päävalmentaja Ville Priha oli kuitenkin otteluun lopulta tyytyväinen. ”Ottelussa oli hyvä tempo johon osaltaan vaikutti pieni halli. Ensimmäinen jakso oli meiltä vahva, toisella jaksolla RoPS hallitsi”, Priha kertoi pelin jälkeen.

Kentän näkyvin pelaaja, pirteästi esiintynyt JJK-kärki Mika Lahtinen (kuva) vei JJK:n johtoon kun ottelua oli pelattu 17 minuuttia. Mika Lahtinen vapautettiin juoksuun oikealta laidalta. Lahtinen ajoi röyhkeästi rangaistusalueen sisään ja ampui pallon varmasti takayläkulmaan ohi maalivahti Jung Kwom Huykin. Väkevästi essintynyt Lahtinen osui vielä ottelun edetessä epäonnisesti kaksi kertaa maalin pystypuuhun.

RoPS rankaisi vieraita ottelun 65. minuutilla. Mika-Matti Maisonvaara ampui vapaapotkusta 20 metristä pallon kauniisti takayläkulmaan ja tasasi lukemat numeroiksi 1-1. JJK:n maalilla Mihaly Szerovay esiintyi ensimmäistä kertaa alkaneella uudella kaudella ja ”Misi” jatkoi hyviä esityksiään viime kauden malliin.

”Lada pelasi kärjessä todella hyvin mutta myös muu joukkue suoriutui hyvin. Tulos oli oikeutettu ja peli oli hyvä kaiken kaikkiaan”, Priha päätti.

JJK: Szerovay, Hannula, Lähitie, Tapaninen, Nieminen, Kautto, Sund, Tuomanen, Markkula, Lahtinen ja Kari (61. min Piili).

 

fcjjk.com